Käsikirjoitus: Vladimir Sorokin, Aleksandr Zeldovich Pääosissa: Maksim Sukhanov, Justine Waddell, Danila Kozlovsky
Valmistusmaa: Venäjä Ilmestymisvuosi: 2011 Kesto: 158 min
- Onko se vaarallinen paikka?
- Zoya, tulet näkemään sen omin silmin. Siellä olleet ovat palanneet sieltä uudestisyntyneinä.
Eletään vuotta 2020 Moskovassa, jossa runium-mineraalin löytyminen on saanut aikaan Venäjällä kukoistuksen aikakauden. Luonnonvaraministeri Viktorin (Maksim Sukhanov) vaimo Zoya (Justine Waddell) pitää yllään naamiota, jonka pitäisi estää hänen ikääntymisensä. Viktor ja Zoya lähtevät yhdessä Zoyan veljen ja tv-julkkis Mityan (Danila Kozlovsky) ja muuan rekkaliikennevirtoja operoivan everstiluutnantti Nikolayn (Vitaly Kishchenko) kanssa jonnekin Mongolian rajan tuntumassa sijaitsevan Altai-vuoriston kupeeseen, jossa on Targetiksi nimetty salainen paikka, jonka säteily on peräisin avaruudesta. Targetin kerrotaan antavan siellä yöpyville ikuisen nuoruuden ja sitä nelikko on hakemassa, mutta vaikuttaako Target väliaikaisiin asukkaisiin vain positiivisessa mielessä?
Tämä elokuva valikoitui katsottavaksi lähinnä sillä perusteella, että kyseessä oli venäläinen elokuva, sillä muita venäläisiä elokuvia en katselusuunnitelmiin sisältänytkään, jos niitä muita edes oli. Elokuvan kesto (158 min) kyllä vähän epäilytti, mutta rohkein mielin päätin siitä huolimatta lähteä tätä katsomaan. Nämä pienet epäilykset kuitenkin ainakin vähän hälvenivät nähdessäni elokuvan julisteen, joka vaihtoi nämä epäilykset jopa jonkinasteisiin positiivisiin odotuksiin. No, odotuksista ja kiehtovasta aiheesta huolimatta lopputulos tahtoi jäädä vähän puolitiehen, mutta silti The Target oli ihan mukava elokuva.
Elokuva käsitteli ikääntymistä ja kuolemattomuuden tavoitetta jokseenkin tuoreella otteella, vaikka sinänsä idea taustalla on ikivanha. Tuolla jossakin on mystinen rakennelma, jonka avulla ihminen saavuttaa kuolemattomuuden. Miksi ja miten sinne vuoristoseutuihin Target oli oikein joutunut, sitä ei juurikaan selitetä, mitä pidin ihan hyvänä ratkaisuna, sillä Targetin alkuperä ei suinkaan ollut isossa asemassa ja vaikka itse en tahtonutkaan löytää tilaa pohdinnoille, niin tykkäsin siitä, että asia jäi katsojan mietittäväksi.
Tärkeämpää olikin nimenomaan tämän retkueelle, johon liittyi paikan päällä Mityan ihannoima kiinanopetusohjelmaa radiossa vetävä Anna (Daniela Stoyanovich), Targetiin laskeutumisesta seuranneet vaikutukset, sillä tokihan heti oli arvattavissa, etteivät ne seuraukset voineet olla vain positiivisia. Niinpä luvassa oli muun muassa kolmiodraamaa, sekoamisia tv-ruudussa kuin myös tunneköyhyyttä ja varsinkin nämä kokkiohjelmakohtaukset jäivät mieleen, etenkin se jälkimmäinen niistä. Vaikka välillä meno muuttui vähän turhankin oudoksi tai jopa sekavaksi, niin kokonaisuutena elokuvaa oli ihan kivaa katseltavaa. Aikakäsitys hämärtyi ainakin minulla tyystin, vaikka loppua kohden paljastuikin, että tapahtumat käytiin suurin piirtein parin viikon aikana, mutta jotenkin elokuvasta välittyi sellainen tunne kuin ajanjakso olisi ollut pidempikin. Toki elokuvassa oli päähenkilöt ja sivuhenkilöt, mutta itseä kyllä vähän kismitti, että eräät henkilöistä unohdettiin turhan pitkiksi ajoiksi niin, että joutui oikein kysymään mielessään, että missäs se yksi hahmo nyt onkaan.
Jos Targetin alkuperän miettimiseen ei kannattanutkaan tuhlata aikaa, niin ainakin minulle kiintoisana pohdintana nousi esiin kysymys siitä, kuinka paljon päähenkilöiden luonteiden muutokset johtuivat Targetista itsestään ja kuinka paljon muutoksista tapahtui niin sanotusti vain korvien välissä. Toisin sanoen olisiko kyse voinutkin olla siitä, että tämä kuolemattomuuden tai oikeammin ikääntymättömyyden saanti olisi muuttanut henkilöiden persoonia riippumatta siitä, mitä kautta he sen olivat saaneet. Tätä kysymystä tuli pohdittua jo elokuvan aikana ja yritinkin löytää nyansseja, jotka varmasti paljastaisivat asian suuntaan tai toiseen, mutta näin ei käynyt. Myönnettävähän on, että ilman tätä pohdiskelua elokuva olisi saattanut olla vähän tylsempikin.
Elokuva sijoittui jonkinlaiseen dystooppiseen tulevaisuuteen, eikä edes niin kaukaiseen sellaiseen, vaan vuoteen 2020, joten vaikka elokuvassa onkin paljon futurista tekniikkaa, niin pääosa elokuvan maailmasta on hyvinkin nykyajan mukainen. Ilmeisesti ohjaaja Zeldovich on tehnyt kunniaa useammallekin elokuvalle, mutta itselle Targetista ja sinne menemisestä tuli viipymättä mieleen Andrei Tarkovskyn Stalker; muut ovat löytäneet viitteitä ainakin Solarikseen ja Stanley Kubrickin Eyes Wide Shutiin. Elokuva oli totisesti pitkä, mutta ei kuitenkaan sillä tavalla pitkä, että aika olisi pitkäksi käynyt, mutta eipä tätä tämän pidempäänkään varmaan olisi jaksanut katsoa.
Vaikka oma venäläisten elokuvien tuntemus onkin aika heikkoa, niin silti näyttelijät vaikuttivat jotenkin perusvenäläisiltä näyttelijöiltä. Toisin sanoen läpikotaisin näyttelytyöskentely oli varmaa ja laadukasta, mutta samalla ei mitenkään niin erikoista, että ainakaan useimmat näyttelijät olisivat mieleen jääneet. Erityisesti pidin Tayaa näytelleestä Nina Loshchininasta, jota häntäkin nähtiin vähän liian vähän, mutta kuitenkin häntäkin suuremmassa roolissa olleet tekivät yhtälailla hienot suoritukset ja näistä päähenkilöistä mainittakoon Nikolayta näytellyt Vitaly Kishchenko, jonka hahmon tunteenpurkaukset jäivät mieleen.
Pisteitä: 3/5
Seuraavana arvosteluvuorossa: Ollako vai eikö olla
Kommentit