Alkuperäinen nimi: Viva Riva!
Ohjaus: Djo Munga
Käsikirjoitus: Djo Munga
Pääosissa: Patsha Bay, Manie Malone, Hoji Fortuna
Valmistusmaa: Kongon demokraattinen tasavalta, Ranska, Belgia
Ilmestymisvuosi: 2010
Kesto: 98 min

- Meidän on löydettävä Riva.
- Mitä hittoa minä tiedän jostain Rivasta.

1320086104_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Angolassa vuosia viettänyt Riva saapuu pitkän tauon jälkeen kotiinsa Kinshasaan, Kongon demokraattisen tasavallan pääkaupunkiin, jossa juuri silloin kärsitään bensan vähyydestä. Hän juhlii paluutaan ystävänsä J.M.:n (Alex Herabo) kanssa baarissa, jossa hän tapaa kuvankauniin Noran (Manie Malone), jonka Riva haluaa itselleen. Paha vain, että Nora sattuu olemaan paikallisen suuruuden Azorin (Diplome Amekindra) tyttöystävä, eikä Azor katsele hyvällä Rivan Noraa kohti suuntautuvaa kiinnostusta. Kun sitten vielä angolalainen César (Hoji Fortuna) tekee kaikkensa saadakseen Rivan käsiinsä, on soppa valmis ja tähän soppaan liittyy vahvasti varastettu bensiinikuorma, jota yksi jos toinenkin hamuaa itselleen...

Kun festivaalia mainostetaan nimenomaan kauhufestarina, niin sitä jotenkin automaattisesti ajattelee aina saliin astellessaan, että nyt nähdään taas kauhua, vaikka kuinka sitä tietäisi, etteivät läheskään kaikki festivaalin elokuvat ihan kauhua olekaan. Niinpä tämänkin elokuvan kohdalla ehdin jo hivenen hihkaista, että jes, ensimmäinen näkemäni afrikkalainen kauhuelokuva on nyt katseluvuorossa ja ihan elokuvan alussa vielä jaksoin uskoa tähän oletukseeni. Kuitenkaan kauhua Viva Riva! ei ollut nähnytkään, vaan kyseessä onkin melko tylynpuoleinen rikosdraama, mutta toisaalta: Enpä minä niitä afrikkalaisia rikosdraamojakaan ole juuri vielä tähän mennessä kohdannut, joten kyllä tämäkin minulle kävi. Varsinkin kun Viva Riva! osoittautui loppujen lopuksi ihan mukavaksi tapaukseksi.

Vaikka Riva onkin elokuvan päähenkilö ja hänen saapumista Kinshasaan kuvataankin aluksi, niin elokuva ei kuitenkaan pysyttele vain Rivassa (meinaan koko ajan pistää Rivan perään huutomerkin), niin elokuvaa ei kuitenkaan katsota pelkästään Rivan näkökulmasta, vaan myös tarinan konnat sekä Nora saavat elokuvassa omaakin ruutuaikaa. Tämä tuo elokuvaan tiettyä moniuloisuutta ja tavallaan jokainen eri näkökulma tuo elokuvaan jotain lisää. Niinpä vaikka alussa onkin ainakin hieman pihalla siitä, mitä tuleman pitää, niin vähitellen koko suuren kupletin juoni alkaa muotoutua monesta suunnasta samaan aikaan ja sitten jääkin enää jännitettäväksi, miten tässä kaikessa käy. Kuitenkin katsoja pysyttelee koko ajan Rivan puolella, sillä hän tuntuu olevan näistä kaikista elokuvan konnista se vähiten konna, vaikka ainakin allekirjoittanutta vähän ärsyttikin Rivan itsevarmuus sekä piittamattomuutensa Azorin yhteiskunnallista asemaa vastaan. Ei tietenkään tarvitse liian helposti antaa periksi, mutta ei nyt tarvitsisi olla niin tyhmäkään, että uhmaa tarkoituksella Azoria, joka kuitenkin on kaupungin johtava rikollispomo. Rivan pienestä ärsyttävyydestä huolimatta elokuva oli paikoin erittäinkin mukaansatempaava, mutta tämä mukaansatempaavuus ei kestänyt kuitenkaan läpi koko elokuvan, vaan välillä koettiin pienenpieniä suvantohetkiä, joiden aikana elokuvan meno sitten vähäsen laantui. Joitakin yllättäviää juonenkäänteitäkin nähtiin, mikä oli kuitenkin positiivista. Mukana toki myös paljaita tissejä ja ehkä hieman yllättäen jopa lesboseksiä, joita en ihan heti olisi uskonut näkevän (pääasiassa) afrikkalaisessa elokuvassa. Näissä tällaisissa rikostarinoissa, joista oikein kukaan ei ole hyvis, ilahduttaa etenkin se, ettei oikein voi aavistaa, kuka elokuvasta selviytyy lopulta voittajana vai selviytyykö yksikään ja niin kävi myös tässä, vaikka sitten taas loppuratkaisu ei sitten juuri mitään tunteita puolesta tai vastaan herättänytkään.

Näyttelijät olivat hyviä ja pitäisikö oikeastaan sanoa, että yllättävän hyviä. Yksikään elokuvan päähenkilöistä ei ollut missään nimessä huono, vaan jokainen elokuvan hahmo oli omia persoonallisuuksiaan ja se onnistui nimenomaan hyvien näyttelijöiden avulla. Päähenkilö Rivaa näytellyt Patsha Bay hoiti roolinsa hyvin lipevänä playboyna, vaikka hahmo hieman ärsyttikin, mutta silti Bay suoriutui siitä hyvin. Samoin teki Césaria näytellyt Hoji Fortuna, joka olisi hyvin voinut olla jonkin vastaavanlaisen tarinan pääkonna jossain Hollywood-tuotannossa eli toisin sanoen aika nappisuoritus häneltäkin. Noraa näytellyt Manie Malone sen sijaan oli sellainen perushyvä, kuten myös Azoria näytellyt Diplome Amekindrakin. Marlene Longage sen sijaan näytti ja tuntui aika perinteiseltä rekkalesbolta.

Pisteitä: 3,5/5

PS. Muut arvostelut aikaisintaan ensi viikolla.

Seuraavana arvosteluvuorossa: Hobo with a Shotgun