Alkuperäinen nimi: Creepshow 2
Ohjaus: Michael Gornick
Käsikirjoitus: George A. Romero, Lucille Fletcher
Pääosissa: Tom Savini, George Kennedy, Lois Chiles
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Ilmestymisvuosi: 1987
Kesto: 85 min

- It looked like it was going after the girls.
- Aw, come on Pancho! You said you sobered up, man!
- It looked like it was goin' after the girls!

1324458903_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Viime viikolla tuli katsottua ensimmäinen Creepshow, joten nyt on sitten aika näiden kahden muun. En muistanutkaan, että tämänkin elokuvan tarinat perustuivat Stephen Kingin tarinoihin, vaikka tällä kertaa George A. Romero ohjaamisen sijaan tekikin itse elokuvaan käsikirjoituksen. Niin ja en ole varma, olenko lukenut tälläkään kertaa kaikkia näitä tarinoita, sillä ainoastaan keskimmäisen tarinan eli Lautan (The Raft) muistan lukeneeni. Tuossa pikaisesti yritin katsastaa, olivatko ne muut tarinat jossain kokoelmassa, mutta äkkiseltään en löytänyt niitä yhdestäkään, joten jos ne jostain löytyvät, niin saa toki kertoa. Joka tapauksessa tämä Creepshow 2 oli hivenen heikompi kuin ensimmäinen osa, mutta silti ihan katsottava.

Siinä missä ensimmäisessä osassa oli peräti viisi tarinaa, niin tässä niitä oli vain kolme ja jotenkin tuli sellainen tunne, että paras suhde olisi ollut neljä tarinaa. Ei sillä, että tätä elokuvaa välttämättä olisi tarvinnut pidentää ainakaan hirveästi, mutta nyt nähtyjä tarinoita olisi voinut kyllä tiivistää ainakin vähän. Aiemmassa elokuvassa komedia oli paljon isommassa osassa, mutta nyt keskityttiin enemmän siihen kauhupuoleen ja niinpä elokuvan kolme tarinaa olivatkin nimenomaan sellaisia pieniä kauhutarinoita, jotka eivät olleet mitenkään erikoisen mieleenpainuvia, mutta joita kyllä katsoi, vaikka tokikaan se pieni tiivistäminen olisikin voinut vielä hitusen parantaa näitä. Tämä animoitu johdanto-osuus, joka toimii myös aasinsiltana tarinoiden välillä, ei ollut läheskään yhtä iskevä kuin ensimmäisessä osassa. Niin ja kuten edellisenkin osan kohdalla, niin näitäkin tarinoita käyn nyt läpi jokaista erikseen.

Intiaanipäällikkö puupää (Old Chief Wooden Head)

Lähes autioituneessa kyläpahasessa itsepintainen Ray Spruce (George Kennedy) pitää kauppaansa vaimonsa Marthan (Dorothy Lamour) vastustuksesta huolimatta. Ray on hyvin kiltti mies ja hän antaakin asiakkaiden ostaa tavaroita velaksi. Intiaani Bem Whitewood (Frank Salsedo) tuo Raylle arvokkaita koruja velkansa päätteeksi ja kun tämä lähtee, niin ryöstäjät iskevät kauppaan. Kaupan edustalla seisoo kuitenkin puusta tehty intiaanipäällikkö (Don Kamin), joka ei ole kuitenkaan ihan niin eloton kuin mitä voisi luulla...

Tarinan nimi paljastaa kaiken oleellisen tarinankulusta, joten arvata saattoi, että tämä intiaanipäällikkö jossain vaiheessa herää henkiin, mutta ihan alussa ei voinut arvata, että keiden vuoksi hän oikeasti herää, joten sen seuraaminen oli ihan mielenkiintoista, mutta sitten kun nämä ryöstäjät tulivat sinne kauppaan, viimein tiesi, että mikä oli lopputarinan ydin. Tämä ei toiminut ainoastaan tarinan eduksi, sillä tästä ennalta-arvattavuudesta johtuen tarinassa oli lievää tyhjäkäyntiä varsinkin siellä kaupan sisällä. Kun sitten intiaanipäällikkö pistää töpinäksi, niin ne kuolemat olivat ihan mukiinmeneviä. George Kennedy (Mies ja alaston ase -leffat) oli hyvä valinta kiltiksi Rayksi.

Lautta (The Raft)

On marraskuu ja järviseutujen kesäasukkaat ovat lähteneet pois kesämökeiltään aikoja sitten. Niinpä eräälle pienelle lammelle saapuu neljä nuorta, joista yksi, Randy (Daniel Beer), on bongannut edellisviikon kouluretkellä lammesta löytyvän puisen lautan ja nyt nuoret aikovat uida sinne, kun saavat rauhassa olla siellä. Tullessaan ylös Randy huomaa lauttaa lähestyvän oudon mustan mönjän ja hoputtaa tyttöjä ylös. Kun kaikki ovat lautalla, niin he huomaavat, että lautalta ei pääsekään niin vain pois, sillä tämä mönjä vaanii heitä herkeämättä...

Tämä oli tarinoista ainoa, jonka muistin löytyvän joltain King-leffakokoelmalta, mutta en muistanut yhtään että miltä ja jotenkin olin yhdistänyt tämän Tales from the Darkside -leffaan, mutta näin ei sitten ollutkaan. Itse tarina on melkoisen simppeli, mutta kuitenkin samalla ihanan karmiva. Tarinassa ei edes yritetä selittää tämän mönjän alkuperää, vaan se vain lilluu siellä vedessä. Kovin kauaa ei tarvinnut odottaa ensimmäisiä uhreja, mutta kun porukasta oli enää kaksi jäljellä, niin sitten tuli pientä tyhjäkäyntiä. Sitä mietin vain, että miten olisi käynyt, jos kaksi porukasta olisi hypännyt veteen samaan aikaan ja uineet eri suuntiin? Olisiko mönjä seurannut vain toista vai olisiko se jakautunut kahtia? No, tätähän emme voi tietää.

Liftari (The Hitchhiker)

Annie (Lois Chiles) on käynyt huorissa ja kiireen vilkkaa yrittää päästä kotiin, sillä hänen miehensä (Richard Parks) on hyvin tiukka kotiintuloajoissa ja mieskin on tulossa ihan niillä minuutein kotiin. Pimeässä mutkassa Annie sitten törmää liftariin (Tom Wright), mutta siksikin, että hänellä on kiire, ei hän jää tarkastamaan liftarin kuntoa, missä hän tekee suuren virheen, sillä sen jälkeen Annien automatkasta tulee yhtä helvettiä, sillä liftari jää kummittelemaan...

En ole varma, kumpi oli se parempi tarina, tämä vai Lautta, mutta aika samalla viivalla mentiin. Tämä ehkä sisälsi eniten sitä huumoripuolta, mutta varsinaiseksi (kauhu)komediaksi ei tätäkään tarinaa voinut nimittää. Aika perinteinen "stalkkeri takapenkillä" tarina sillä erotuksella, että se stalkkeri oli tällä kertaa auton ulkopuolella ja vieläpä kuollut sellainen. Hieman liikaa oli menossa toiston makua, jotta tästä olisi kunnolla voinut nauttia, mutta kuitenkin ihan kivaa viihdettä tämäkin tarjosi kestonsa verran, mutta ei tosiaan olisi haitannut, vaikka tätäkin olisi vähän tiivistetty. Okei, Annien metsässä ajaminen oli jo ideana vähän höhlä, mutta noin muuten ei hirveästi valittamista ollut. Stephen Kingkin piipahti tässä tarinassa.

Pisteitä: 3/5

Creepshow - yöjuttu, Creepshow 2, Creepshow III

Seuraavana arvosteluvuorossa: Creepshow III