Alkuperäinen nimi: Stand by Me
Ohjaus: Rob Reiner
Käsikirjoitus: Raynold Gideon, Bruce A. Evans
Pääosissa: Wil Wheaton, River Phoenix, Corey Feldman
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Ilmestymisvuosi: 1986
Kesto: 85 min

- Come on you guys. Let's get moving.
- Yeah, by the time we get there, the kid won't even be dead anymore.

Gordie, Chris, Teddy ja Vern (Wil Wheaton, River Phoenix, Corey Feldman ja Jerry O'Connell) ovat neljä varhaisteini-iän kynnyksellä olevaa kaverusta, jotka viettävät viimeistä kesää ennen yläastetta. Vern saa kuulla vahingossa veljensä Billy (Casey Siemaszko) keskustelun kaverinsa kanssa kuolleesta pojasta, jota on etsitty pitkän aikaa, ja jonka olinpaikan he tietävät. Vern juokseen kaveriensa luokse ja kertoo ruumiista ja nelikko päättää lähteä ruumiin luokse kuuluisuudenkiilto silmissään, mutta sillä matkalla he oppivat itsestään ja toisistaan hyvin paljon...

Myönnettäköön: minun piti kuukauden WANHAksi julistaa Lostin ensimmäinen kausi ja mitä jottei seuraavatkin kaksi kautta, mutta koska unohdin tehdä sen, niin päätinpäs tehdä homman oikeaoppisesti ja valitsin uuden kohteen kuukauden WANHAksi ja kunnian siis sai tällä kertaa tämä elokuva. Olen nähnyt tämän kerran jos kolmannenkin, mutta silti tämä on säilyttänyt oman viehättävyytensä, vaikka jotenkin tuli sellainen olo tätä katsoessa, että aiemmin (lue: nuorempana) olen pitänyt tästä vielä tätäkin enemmän, mutta en ole nyt varma, onko muistikuvani ihan oikea. Olen tietenkin lukenut Stephen Kingin alkuperäisteoksen (The Body/Ruumis), mutta tällä kertaa joudun sanomaan, ettei tämä kalpene lainkaan alkuperäiselle teokselle, ainakaan nyt sen vähän perusteella, mitä tarinan lukemisesta muistan ja itse asiassa Stand by Me – Viimeinen kesä kuuluukin allekirjoittaneen King-filmatisointisuosikkieni joukkoon.

Elokuvan tarina on siis loppujen lopuksi aika yksinkertainen, mutta kuitenkin todella kiehtova sellainen. Neljä jossain määrin erilaista kaverusta lähtevät matkalle kohti ruumista, mutta ehtivät kokea matkan aikana yhtä ja toista, eikä tämä matka ole vain fyysistä laatua, sillä myös henkinen. Kenties viimeisiä kertoja he tekevät yhdessä jotain suurempaa ennen siirtymistä yläasteelle, jossa heidän tiensä ainakin jossain määrin eroaisivat. Niinpä elokuvan tärkeintä antia ei olekaan ruumiin luokse pääseminen, vaan nelikon yhdessä viettämänsä aika ennen sitä, mikä on kuvattu hyvin lämpimällä, mutta samalla mukavan aidolla tavalla. Nelikon jäsenet ovat kuitenkin vielä lapsia, joten tietty viattomuuden verho kulkee heidän mukanaan ja yksi elokuvan parhaimmista hetkistä koetaankin, kun he ovat pimeällä nuotion äärellä ja miettivät, mikä eläin on Hessu Hopo. Noin muutenkaan näitä hahmoja ei leimaa mikään pikkuvanhuus, vaan suurin piirtein kaikessa heidän tekemisessään ja sanomisessaan heijastuu heidän nuoruutensa, joka kuitenkin on muuttumassa hiljalleen joksikin muuksi. Kun sitten monien vaiheiden jälkeen päädytään ruumiin luokse, on se vain yksi osa muiden joukossa heidän matkallaan, eikä nousekaan mitenkään hirveän isoon rooliin, mikä oli varsin onnistunut ratkaisu. Pakollista katsottavaa kaikille kasvukipujen kourissa oleville ja miksei vähän vanhemmillekin, sillä vaikka nyt en ihan täysiä pisteitä antanutkaan, niin muistelisin, että ensimmäisen kerran nähtynä (teini-iässä) tämä iski vieläkin kovemmin. Jos nyt jostain täytyy vähän miinusta antaa, niin kesto oli sittenkin ehkä hivenen lyhyt, vaikka sinänsä elokuvasta ei jäänytkään uupumaan juuri mitään, ja mielellään olisin voinut katsoa matkantekoa 15-20 minuuttia kauemminkin.

Nelikon hahmoista jokainen oli selkeästi oma persoonansa ja heidän näyttelijänsä olivat rooleissaan hyviä, mitä nyt Corey Feldman veti Teddyn roolissaan ehkä hivenen ylinäyttelemisen puolelle tai sitten Teddyn rooli oli vain kirjoitettu sellaiseksi, että lopputulos näytti ylinäyttelemiseltä. Elokuvassa nähdään muuten totuttua nuoremmat Kiefer Sutherland, John Cusack (vasta nyt tunnistin hänet itsekseen) ja ellen nyt täysin väärässä ole, niin Jon Lovitz huuteli piirakkasyöntikilpailun yleisössä, vaikka hänen nimeään ei mainitakaan elokuvan yhteydessä missään. Ilokseni panin myös merkille, että River Phoenixia lukuun ottamassa nelikon muiden jäsenien näyttelijäurat ovat jatkuneet lapsuuden jälkeenkin (vaikkakaan ei välttämättä tähtirooleissa) ja Phoenixin urakin taisi katketa vain hänen kuolemaansa.

Pisteitä: 4/5