Tämänkertainen Movie Monday -haaste käsittelee elokuvahirviöitä. No, olen jo kertonut rakkaudestani Freddy Kruegerin hahmoon toisaalla, joten toiston välttämiseksi siirrynkin hieman eri urille ja itse asiassa lähden pois varsinaisten kauhuhirviöiden parista ihmishahmoihin palaten hetkiin, jolloin näin ensimmäisen ns. aikuisten elokuvan, joka oikeasti pelotti hyvin paljon ja noista päivistä asti elokuvan nimi on kulkenut salakavalana mielessäni: Käsi joka kehtoa keinutti.

En pysty muistamaan täsmälleen, milloin näin tämän ensimmäistä kertaa, mutta joskus varhaisteini-iässä kuitenkin ja siitä lähtien se on jäänyt minun mieleen. Elokuva nimittäin oli erittäin ahdistava, mistä kiitos kuului sen pääpahikselle, näennäisen normaalille, mutta lopulta hyvinkin mielisairaalle Peyton Flandersille, jota Rebecca De Mornay näytteli kait erinomaisesti, kun minuun niin vahvan vaikutuksen teki. Kiitos De Mornayn elokuva oli vuosia minun listani kärkipaikalle, kun piti listata niitä pelottavimpia elokuvia (vaikka ei mun koskaan pitänyt). Vaikka katselenkin paljon kaikenlaista kauhua, niin parhaiten minuun (noin yleisesti, poikkeuksia on tuhansia) taitaa iskeä sellaiset psykologiset kauhut, jotka ainakin teoriassa voisivat tapahtua oikeastikin ja Käsi joka kehtoa keinuttaa on hyvä esimerkki sellaisesta. Elokuva oli ihan  kauhea, mutta juuri niin kuin jännärin pitääkin, vaikkei lapsenmieleni niin silloin aikoinaan ehkä ajatellutkaan, ja kunnia kuuluu todellakin nimenomaan Peyton Flandersissa, joka teki siitä niin kamalan. Hänen ansiostaan elokuva todellakin jäi mieleen.

Sittemmin olen nähnyt elokuvan kertaalleen, mutta vaikka muistaakseni siitä silloin pidinkin, niin ei se tuntunut kaikin puolin yhtä pelottavalta. En muista, milloin tuo uusintakatselu tapahtui, mutta jotenkin siitä on sen verran vahvoja muistikuvia, että saa nähdä, iskeekö enää, kun otan sen viimeistään syksyllä taas katseluun. Osa minusta toivoo, että toimii.