Alkuperäinen nimi: A Home at the End of the World
Ohjaus: Michael Mayer
Käsikirjoitus: Michael Cunningham
Pääosissa: Colin Farrell, Dallas Roberts, Robin Wright
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Ilmestymisvuosi: 2004
Kesto: 98 min

- Is there anything you couldn't do?
- I couldn't be alone.

Bobby Morrow (Andrews Chalmers, Eric Smith, Colin Farrell) on menettänyt niin äitinsä (Wendy Crewson) kuin veljensäkin (Ryan Donowho), joka tutustutti hänet huumeiden maailmaan Bobbyn ollessa vain 9-vuotias. Lukiossa Bobbylla on kaverina Jonathan (Harris Allan, Dallas Roberts), jonka kanssa Bobby polttelee pilveä, mutta kokee myös intiimejä hetkiä. Sitten Bobbyn isä (Ron Lea) kuolee ja Bobby muuttaa Jonathanin luo, minkä vuoksi he ovat entistä enemmän yhdessä. Tulee sitten aika, kun Jonathan lähtee New Yorkiin opiskelemaan ja kun Bobbyn ottovanhemmat muuttavat toisaalle, lähtee Bobby Jonathanin luokse, jossa asuu myös Jonathanin ystävä Clare (Robin Wright), mutta kuinka kolmikon yhteiselo mahtaa toimia...

En halua tehdä keräilyharrastuksiani liian vaikeiksi ja niinpä esimerkiksi kirjojen osalta minulle riittää kovakantisuus, kun taas Stephen Kingin kirjojen kohdalla pitää lisäksi olla englanninkielinenkin; ensipainosten hakemiset jätän muille puristeille. Myöskään elokuvien suhteen en mitenkään erityisen tarkka ole saamastani versiosta (toki dvd tai blu-ray pitää olla), enkä siten välitä, onko mulla Director's Cut tai Superhypermegamakeespecial Edition, mutta parista asiasta itsekin olen alkanut viime vuosina olemaan tarkka: elokuvan pitää olla leikkaamaton (näitä tulee harvoin vastaan, mutta kauhuelokuvien kohdalla varsinkin joskus) versio ja lisäksi ostamani julkaisun kannet pitää olla joko alkuperäiskielinen, englanninkielinen (koska monet (klassikko)elokuvat löytyvät vain englanninkielisillä kansilla) tai suomenkielinen. Niinpä jos vahingossa tulee hankittuakin julkaisu, joka ei täytä jompaa kumpaa näistä ehdoista, lähtee leffa vaihtoon ja ostan uuden tilalle. Näin tapahtui tämänkin elokuvan kohdalla, sillä vaikka tämä meneekin kuukauden WANHA -nimikkeellä, niin nyt katsomani julkaisun ostin vasta hiljattain, kun piti saada kirpputorilta aikoinaan löytämäni ruotsinkielisen julkaisun tilalle suomenkielinen (vaikka suomenkielinen tekstitys löytyi aiemmastakin). Mitä itse elokuvaan tulee, niin tämä minulle silloin aikoinaan ennestään tuntematon elokuva tuli aikoinaan ostettua siksi, että elokuvan nimi viehätti minua hyvin paljon, mutta myös siksi, että elokuvan kansikuva viesti tietynlaista hyvän mielen elokuvaa ja ei, en saanut pettyä, vaan Koti maailman laidalla oli oikein miellyttävä tapaus olematta kuitenkaan mikään erikoisen hieno tapaus.

Elokuva alkaa Bobbyn lapsuudesta, jossa hän ehkä kokee senhetkisen elämän suurimman menetyksen, kun hänen veljensä kuolee. Tästä siirrytäänkin sitten lukioon, jossa Bobby ja Jonathan viettävät yhdessä aikaa, polttelevat pilveä ja vain ovat. Tähän jaksoo sisältyy pari oikein hauskaa juttua, kuten Jonathanin äidin (Sissy Spacek) vapaamielisyys, mitä tulee ainakin pilvenpolttoon, sekä Bobbyn ja Jonathanin masturbointikohtaus, missä suorituksen nopean päättymisen jälkeen siirrytään keskustelemaan heti jostain bändikeikasta. Vähitellen sitten siirrytään New Yorkiin, jossa mielestäni vasta kunnolla pääsee alkamaan elokuvan tarina, kun Bobby muuttaa Jonathanin ja Claren luokse. Tästä alkaa eräänlainen kolmiodraamavaihe, joka oikeastaan kestää elokuvan loppumetreille asti, mutta ei missää nimessä ihan siinä muodossa kuin mitä normaalisti on totuttu näkemään ja itse asiassa koko elokuvan yleistunnelmakin on hyvin lämminhenkinen ja hyväntuulinen, joten sekin puoltaa tätä näkemystä, ettei ihan perusdraamailusta ole kyse. Kolmikon elämään mahtuu käänteitä jos jonkinlaisia, mutta silti elokuvassa säilytetään käytännössä loppuun asti sellainen lämmin perusvire. Ei tämä missään käänteessä aiheuttanut mitään suuria tunteita, mutta mukavaa tämän katsominen silti oli. En sano, että loppuratkaisu olisi ollut sekään huono, mutta kyllä elokuva hieman kummalliseen kohtaan tuntui päättyvän.

Mä en ehkä ihan kestänyt Colin Farrellin hiuksia alkupuoliskolla. Noin, nyt se tuli sanottua, joten voin siirtyä eteenpäin. Farrell oli oikein symppis kaveri näistä hiuksistaan huolimatta, mutta täytyy myöntää, että jollen olisi tiennyt hänen olevan elokuvassa, niin hänen tunnistamisensa olisi ollut vaikeaa niin kauan kuin hänellä oli nämä pitkät hiukset. Kun hän pääsee hiuksistaan eroon, niin sitten Farrell ei ollut vain tunnistettavampi vaan myös jopa vieläkin sympaattisempi. Olin ihan varma, etä olin nähnyt Dallas Robertsin aiemmin, mutta en ollutkaan. Hän oli myöskin ihan kiva tapaus. Clarea näytelleestä Robin Wrightista (Penn) en millään tahtonut tunnistaa, mistä olin nähnyt hänet aiemmin, mutta Forrest Gumphan se olikin. Tässä roolissaan minulle tuli hänen ulkonäöstään (tai oikeastaan päästään) mieleen jokin outo Julia Robertsin, Cameron Diazin ja (Alias-aikojen) Jennifer Garnerin ristisiitos ja veikkaan kyllä, että saatan olla ainoa, mutta mitäs pienistä. Heh.

Pisteitä: 3,5/5

PS. Otin otsikkopalkista pois ainakin väliaikaisesti vasemmanpuoleisen kuvan, jos se vaikka vähän helpottaisi otsikon sekoittumista kuviin ja yritän keksiä jonkinlaisen ratkaisun tuohon myöhemmin, jotta saisin molemmat kuvat näkymään niin, ettei otsikko mene pienemmillä näytöillä kuvien päälle. Siihen asti mentäneen näin.

Seuraavana arvosteluvuorossa: Memento