Alkuperäinen nimi: Rain Man
Ohjaus: Barry Levinson
Käsikirjoitus: Ronald Bass, Barry Morrow
Pääosissa: Tom Cruise, Dustin Hoffman, Valeria Golino
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Ilmestymisvuosi: 1988
Kesto: 128 min

- Ray, do you want to stay and live with Charlie?
- Yeah.
- Or do you want to go back to Walbrook?
- Yeah.

Lamborghini-kauppiaan Charlie Babbittin (Tom Cruise) iso diili on menossa pyllylleen ja on siksi ajautumassa taloudellisiin vaikeuksiin, kun hän saa kuulla rikkaan isänsä kuolleen. Charlie matkustaa hautajaisiin, minkä jälkeen hän saa kuulla testamentista. Charlie ja hänen isänsä eivät ole pitäneet yhteyttä vuosikausiin, joten hänen isänsä on jättänyt Charlielle vain palkitut ruusupuskat sekä autonsa, joka ainakin osittain aiheutti heidän välirikkonsa. Miljoonat hänen isänsä on jättänyt salaperäiselle uskotulleen, jonka henkilöllisyys on salattu. Charlie päätyy uskotun etsinnöissä hoitolaitokseen, josta löytyy hänen autistinen veljensä Raymond (Dustin Hoffman), josta Charlie ei ollut koskaan kuullutkaan, ja jolle heidän isänsä miljoonat oli testamentattu. Charlie ottaa Raymondin lähes sieppausmaisesti mukaansa saadakseen hänelle hänen mielestään kuuluvat rahat, mutta matka kotiin on pitkä, eikä Raymondin autistisuus ainakaan helpota matkantekoa...

Olen ehdottomasti sitä mieltä, että olen nähnyt tämän elokuvan joskus pikkuskidinä tai siis joskus 90-luvun alussa, mutta ihan satavarma en asiasta ole, sillä vaikka tiesinkin elokuvasta joitakin asioita (isot tähdet sekä autistiteeman), niin ne tiedot ovat aivan taatusti tulleet jälkikäteen sieltä täältä, eikä siten katsomiskokemuksesta olekaan muuta muistissa kuin se, että olen tämän katsonut silloin joskus. Niinpä pääsin eilen aloittamaan elokuvan katsomisen aivan tuorein silmin ja olinpahan jotenkin ehtinyt unohtamaan jopa toisen pääosassa olleen henkilöllisyydenkin. Eräs tuttuni kommentoi illan elokuvaani sanomalla tätä parhaaksi elokuvaksi koskaan, mutta minä itse olen kommenteissani hieman hillitympi, mutta siitä huolimatta on todettava, että Sademies, jonka suomennos ei oikein istu elokuvaan, oli erittäin hieno elokuva.

Elokuva alkaa Charlien esittelyllä näyttämällä hänet täydessä työn touhussa, minkä aikana myös lyödään alkutahdit Charlien talousvaikeuksille ja siten koko elokuvalle. Tästä elokuva etenee nopeasti Charlien isän hautajaisiin ja vähitellen sitten Raymondin löytymiseen, josta varsinainen tarina pääsee sitten kunnolla alkamaan. Niinpä elokuvan keskiössä onkin Charlien ja Raymondin matka läpi osavaltioiden kanssa, jonka aikana Charlie tutustuu niin veljeensä kuin veljensä autistiseen maailmankuvaankin. Tässä matkassa riittää mutkia matkaan, eikä kaikki mene todellakaan ihan niin kuin Charlie haluaisi, mutta matkanteko oli yhtälailla todella mielenkiintoista katsottavaa ja välillä sai jopa nauraakin Charlien tragikoomisille purkauksille. Elokuvan Oscar-ehdokkaanakin olleesta musiikista on vastannut Inceptionistakin tuttu Hans Zimmer ja se ansaitseekin erikoismaininnan erinomaisena tunnelmanluojana ja ennen kaikkea pidin paljon elokuvan tunnuskappaleesta. Elokuvan maailma oli vaikeasta aiheestaan huolimatta hyvinkin positiivinen ja sitä katsoessa tuli aidosti hyvälle mielelle. Loppu oli ehkä vähän surullinen, mutta silti jotenkin oikeansuuntainen.

Vielä erikseen haluan puhua vähän elokuvan eräänlaisesta teemasta, joka mielestäni oli muutos. Monissa autismia tai jotain samantyyppistä sairautta käsittelevissä (Hollywood-)elokuvissa tuodaan esille (positiivinen) muutos, jonka sairautta sairastava käy läpi elokuvan aikana tai nostetaan sairaan piilevät kyvyt esille, mutta ei tässä elokuvassa. Tämänkin elokuvan kohdalla ajattelin, että Raymondista paljastuu ties mitä hänen tilannettaan helpottavia kykyjä, tai että hän muuttuu parempaan suuntaan päästessään uuteen ympäristöön, mutta ei. Raymond pysyy kohtuullisen samanlaisena koko elokuvan ajan, vaikka hän sopeutuukin ainakin vähän elämäänsä Charlien seurassa. Toki Raymondista paljastuu muistinero ja loistava matikkapää ja vaikka näitä hyödynnetäänkin elokuvan aikana, niin elokuvan lopputulokseen niillä ei ole juuri vaikutusta.

Ei, elokuvan varsinainen muuttuja ei ole Raymond, vaan Charlie. Suurin piirtein alusta asti oli selvää, että Charlien suhtautuminen Raymondiin muuttuu selvästi matkan edetessä, mutta se, että tämä muutos nousee (ainakin omasta mielestäni) elokuvan kantavaksi teemaksi, tuli kyllä yllätyksenä. Aluksi Charlie suhtautuu Raymondiin kuin mihinkin idioottiin, jonka taustapiruilla sattuu vain olemaan hänen rahansa ja Charlie dollarinkiilto silmissään onkin alussa juuri sellainen rasittava hahmo, jota voisi olla hyvin helppo vihata. Kuitenkin tässäkin on taustalla Charlien (osin vapaaehtoinen) hyppääminen aivan uudenlaisen tilanteen eteen ja hän ainakin yrittää sopeutua Raymondin autismiin, mutta aluksi hyvin laihoin tuloksin. Lopussa Charlie sitten hylkää rahanhimonsa ja haluaa oikeasti pitää Raymondin lähellä, mutta tämä muutos ei käy mitenkään yhtäkkiä, vaan pienin askelin ollessaan yhä enemmän Raymondin seurassa. Esimerkiksi yhdessä vaiheessa Charlie edelleen haikailee rahojen perään, mutta samalla ei haluaisi luopua Raymondista. Tätä vähitellen etenevää muutosprosessia oli todella ilo katsoa.

Tom Cruise oli loistava Charliena ja oli pitkälti hänen ansiotaan, etten kyennyt inhoamaan Charlieta, vaikka Charlie olikin alkupuolella todellinen ääliö. En ole varma, miksi näin oli, mutta ehkä Cruisen roolisuorituksesta vain aisti sen, että Charlie on pohjimmiltaan hyväntahtoinen, vaikka ajattelikin vain omia etujaan. Cruisen eleistä kävi hyvin ilmi se Charlien käymä muutosprosessi, eikä aina tarvittukaan sanoja avuksi sen huomatakseen. Elokuvan todellinen tähti oli kuitenkin Oscarinkin suorituksestaan voittanut Dustin Hoffman, joka näytteli Raymondia niin hienosti, että välillä oikein unohti katsovansa Dustin Hoffmania Raymondin sijaan. Enhän minä autismista tai siitä kärsivistä juuri mitään tiedä, mutta näin maallikon silmin Hoffman tuntui todella uskottavalta roolissaan, mihin on auttanut eittämättä sekin, että hän kävi läpi suunnilleen vuoden kestäneen treenijakson. Oikein hieno suoritus.

Pisteitä: 4,5/5

Seuraavana arvosteluvuorossa: Tabu - kiellettyä onnea