Käsikirjoitus: Donald E. Westlake Pääosissa: Terry O'Quinn, Jill Schoelen, Shelley Hack
Valmistusmaa: Iso-Britannia, Yhdysvallat Ilmestymisvuosi: 1987 Kesto: 85 min
- What's your stepfather gonna do when he finds out?
- He's gonna kill me.
Teini-ikäinen Stephanie (Jill Schoelen) on menettänyt isänsä eikä aikaakaan, kun hänen äitinsä Susan (Shelley Hack) löytää itselleen uuden miehen Jerry Blakesta (Terry O'Quinn) ja alle vuoden päästä Jerry jo asuu heidän kanssaan saman katon alla. Jerry on patavanhoillinen ja uskoo periamerikkalaisiin perhe-arvoihin, mihin kuuluu äärimmäinen tottelevaisuus ja ankara kuri. Susan yrittää pitää Jerryn puolta, mutta Stephanie on siitä huolimatta sitä mieltä, että Jerryssä on jotain todella pahasti vialla, eikä myöskään erehdy, sillä ennen kuin Jerry tuli Susanin ja Stephanien elämään, Jerryllä oli toinen henkilöllisyys ja ennen identiteetinvaihdostaan murhasi julmalla tavalla aiemman perheensä...
Tämä oli nyt toinen kuukauden WANHA, joka valikoitui katsottavaksi täysin randomisti jätesäkistä poimimalla, mutta samalla viimeinen johtuen siitä, että muuttokuvioni menivät mönkään ja joudun ensi viikolla kokoamaan dvd-seinäni uudelleen. Tällä kertaa jätesäkkivalinta osui (edelleen satunnaisvalinnalla) säkkiin, jossa oli ilmeisen paljon the-etuliitteellä varustettuja leffoja ja sieltä nousi muutamalla yrityksellä (ensin käteen osuneet olin jo arvostellut) tämä elokuva, josta en oikeastaan muistanut juurikaan mitään, en edes sitä, että Lostista tuttu Terry O'Quinn on elokuvan pääosassa; kuuluuhan tämäkin elokuva varhaisimpiin hankintoihini, joten katselusta on tosiaan aikaa. Jotenkin muistelin elokuvan olleen aika kehno, mutta kyllä Isäpuoli oli ihan hitusen parempi kuin muistin, joskaan ei paljoa.
Elokuva alkoi kohtauksella, jossa verinen Jerry pesee naamaansa ja muuta ihoa yläkerran kylpyhuoneessa ja siinä sivussa ajaa partaansa pois. Tämän jälkeen mies tyynenrauhallisesti keräili kamojaan ja siivoili leluja lattialta, kunnes meni alakertaan, jossa kunnolla paljastui, mitä Jerry oli oikein tehnyt, sillä ruumiita ja verta oli vähän joka puolella. Arvasin, että kohtaus etenisi raaempaan suuntaan, mutta silti se oli hyytävä ja - ikävä kyllä - elokuvan vaikuttavin kohtaus. Jotenkin vain yläkerran ja alakerran eroavaisuudet siisteystason suhteen oli vain tehokas näky ja asiaa vain paransi Jerryn rauhallinen viheltely hänen poistuessaan talosta kohti uuteen elämään.
Tuon kohtauksen jälkeen päästiin kuitenkin itse päätarinaan, joka oli kyllä paikoitellen ihan mukavaa seurattavaa. Jännitystä ainakin pyrittiin kasvattamaan vähitellen siinä kuitenkaan täysin onnistumatta, sillä pientä jännitystä ei saatu aikaan kuin vasta loppuvaiheessa. Alkupuolella käytiin läpi Stephanien inho uutta isäpuoltaan kohtaan, joka vähitellen muuttui epäilyksi Jerryn menneisyydestä ja täytyy sanoa, että nämä epäilykset alkoivat suorastaan naurettavan helposti; riitti, että vuoden takaiseen murhenäytelmään viitattiin, niin johan Stephanie katsoi isukkipuoltaan ihan toisella tavalla, vaikka Jerry ei antanutkaan aihetta. Kuitenkin suurin jännityksen latistaja oli tämä sivujuoni, jossa Jerryn entisen elämän lanko Jim (Stephen Shellen) alkoi tutkia siskonsa ja tämän lasten kuolemia. Täysin ennalta-arvattavissa oli, että Jim näyttelisi jotain osaa Jerryn peittoamisessa, ja vaikka tämä osa olikin loppujen lopuksi lähes olematon (ja siten turha), niin sitten ei ollut juuri muuta tehtävissä kuin odotella sitä, että Jim löytäisi Jerryn luokse. Elokuva olisikin ollut paljon tehokkaampi ja jännittävämpi, jos elokuva olisi keskittynyt pelkästään Jerryn uuteen perheeseen, sillä ennen kuin Jim tuli kuvioihin, mielessä pyöri kysymys siitä, miten Stephanie ja Susan pääsisivät Jerryn jäljille; Jimin mukaantulon jälkeen kysymys kaikkosi. Loppuratkaisu oli ihan ok, vaikka ennen sitä Stephanie käyttäytyikin kuin mikäkin perusblondi kauhuelokuvassa.
Lost oli minusta hyvä sarja ja ilokseni panenkin aina merkille, jos näen tuon sarjan näyttelijöitä jossain, mutta siitä huolimatta olin tyystin unohtanut, että Terry O'Quinn on tässä, vaikka häntä olenkin bongannutkin (ja pannut muistiin) yhdestä jos toisestakin produktiosta ajalta ennen Lostia. O'Quinn oli tietenkin tässä elokuvassa paljon nuorempi kuin kyseisessä sarjassa, mutta silti hän oli ihan tunnistettavissa, ainakin ilman partaansa. Ihan kelvollisen roolityön hän myös teki, sillä vaikka välillä hän vetikin vähän yli esim. ollessaan hulluimmillaan, niin pääasiassa hän onnistui varsin hyvin. Hänen olemuksestaan johtui myös se, että rauhallinen Jerry oli alun verilöylyn keskellä niin hyytävä. Jill Schoelen ja Shelley Hack eivät missään nimessä päässeet O'Quinnin tasolle Jerryn uusina perheenjäseninä, vaikka Schoelen ihan ok oli hänkin.
Pisteitä: 2,5/5
Isäpuoli, Isäpuoli 2, Stepfather III
Seuraavana arvosteluvuorossa: Vihreä oli laaksoni
Kommentit