Alkuperäinen nimi: Tuntematon sotilas
Ohjaus: Edvin Laine
Käsikirjoitus: Juha Nevalainen
Pääosissa: Kosti Klemelä, Heikki Savolainen, Reino Tolvanen
Valmistusmaa: Suomi
Ilmestymisvuosi: 1955
Kesto: 169 min

- Ei jumalaut! Mää en millän lakka ihmettelemäst et kui mies tommotti pitä kaike romu takanans. Kui helvetin taval sitä voi oikke rakasta rätei ja lumpui. Jokku rakastava nätei flikoi, ja sen mää kyl ymmärrä. Mut kuin helvetin taval lumpui? Ei, mää olen mahrottoman hämmästyny. Mää ihmettelen kauhiast tämmöst. Mää ole niinku klapil päähä lyäty.

Komppanioita siirretään kohti itärajaa ja sotilaiden keskuudessa on epätietoinen ilmapiiri, mutta monet veikkaavat ihan oikein, että sota on lähellä, vaikka edellisestä sodasta on kulunut vain vähän yli vuosi. Vänrikki Koskelan johtama konekiväärikomppania lähtee rajalle ja Neuvostoliittojen joukkojen vähyyden vuoksi etenevät peräti rajan yli saaden voiton toisensa perään. Yksi suomalainenhan vastaa kymmentä ryssää, vaan miten mahtaa komppanian käydä, kun vastaan tuleekin se yhdestoista....

Tämä elokuva on uusittu jok'ikinen itsenäisyyspäivä, mutta itse en ole varma, olenko elokuvaa koskaan katsonut tuona päivänä. Minulla on sellainen mielikuva, että olen saaattanut nähdä tämän aiemmin kahdesti ja tällöin toinen kerta on ollut eittämättä itsenäisyyspäivänä, mutta jos olen nähnyt tämän vain kerran, niin sen on täytynyt tapahtua lukiossa, kun piti lukea äidinkielen kurssilla Väinö Linnan alkuperäisteos, minkä lukemisen jälkeen luultavasti vuokrasin tämän VHS:nä (tai onhan sekin mahdollista, että tuo itsenäisyyspäivä osui samaan aikaan kurssin loppuhetkien kanssa, mutta epäilen); ei kuitenkaan puhettakaan, että olisin elokuvan katsonut ennen kirjan lukemista. No, oli miten oli, joka tapauksessa tuossa kevättalven aikana Ilta-Sanomien mukana myytiin muutaman euron lisähinnalla tätä elokuvaa ja koska en ollut nähnyt dvd:tä myynnissä erillään (miksenköhän katsonut netistä tuolloin?) ilman Talvisota-elokuvaa (inhoan doublepackeja), niin otin elokuvan tuolloin mukaani, vaikka sen kotelo olikin suosimaani kapeampi. Mitä itse elokuvaan tulee, niin mieleni teki lainata itse kirjan alunperin Helsingin Sanomissa arvostelleen Toini Havun sanoja* (ne ovat jääneet lähtemättömästi mieleen siitä hetkestä asti, kun ensi kertaa niistä luin), mutta tyydyn vaan sanomaan, että sotaelokuvien päälle hyvin vähän ymmärtävänä Tuntematon sotilas oli ehkä yllättäenkin ihan seurattava, mutta ei kuitenkaan täysin minun mieleeni; niin ja senkin sanon vielä, että kirja oli parempi.

Yksi iso syy, miksi en tätä elokuva tuppaa katsomaan kovinkaan usein, on sen pituudessa. Elokuva nimittäin on sen verran pitkä, ettei sitä nyt kovin usein viitsi katsoa ja itse asiassa eilenkin ajattelin vähän siihen tyyliin, että kyseessä olisi jokin suuritöinen urakka. Jos elokuva olisi kestänyt noin tunnin vähemmän, niin mitä jottei olisi mahdollista, että olisin katsonut tämän useammin (vaikka silloin olisikin saatettu tehdä vähemmän kunniaa alkuperäisteokselle). Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että elokuva olisi ollut sitä katsoessa tylsä tai liian pitkän oloinen, vaan elokuvan kykeni kyllä ihan vaivatta katsomaan läpi. Enhän minä koko tarinaa muistanut (esimerkiksi lopun vetäytymisjakson pituus oli unohtunut), mutta minulla ainakin auttoi se, että tiesin tiettyjen kohtausten olevan tulossa jossain vaiheessa ja käytin elokuvan aikana vähän niin kuin eliminointimenetelmää mielessäni, eli aina kun yksi näistä kohtauksista oli ohi, tiesin elokuvan olevan taas vähän lähempänä loppua. Ilman etukäteistietoa mistään tapahtumista voi olla, että elokuva olisi voinut alkaa puuduttaa jossain vaiheessa, tällä eliminointimenetelmällä näin ei tapahtunut. No, se siitä.

Yksi asia, missä elokuva mielessäni onnistuu voittamaan kirjan, on sen dialogeissa. Kyllä, suurin osa dialogeista on suoraan otettu kirjasta, mutta en mahda sille mitään, että nämä lukuisat eri murteita sisältävät repliikit ovat selvästi paremmanoloisia kuultuna kuin luettuna kirjasta ja dialogien aikana elokuva oli muutenkin parhaimmillaan, sillä elokuvan hahmoilla oli selvästi erilaiset luonteet ja ajatukset ja kun nämä erilaiset, mutta sinänsä ihan täynnä asiaa olevat ajatukset yhdistettiin lukuisiin erilaisiin puhetapoihin, niin avot! Muutenkin elokuvaa jaksoi paremmin seurata silloin, kun ei oltu niin kiinni sodissa eli oltiin paikallaan pitkät pätkät ja annettiin hahmojen puhua ja olla vaan, kuten metsäleirillä tai niissä yhdyskäytävätukikohdissa (mitä lie nimeltään). Näissä rauhallisimma kohtauksissa oli kuitenkin monia ihan kiinnostavia tilanteita, joskin esimerkiksi Petroskoi-kohtaukset olisi voitu melkein kokonaan unohtaa. Sotimiskohtaukset olivat minulle aikalailla yksi lysti, sillä en ole niistä koskaan osannut innostua toden teolla. Kuitenkin täytyy myöntää, että varsinkin elokuvan alussa tietty mielenkiinto syntyi siitä, että tässä oli nimenomaan Suomen pojat lähdössä sotimaan, mutta jossain vaiheessa tämäkin aspekti katosi ja aloin katsoa näitä sotimiskohtauksia ihan kuin mitä tahansa sotimiskohtauksia mistä tahansa maasta. En vaan osannut oikein innostua näistä, kun kuitenkin se lopputulos oli kuitenkin selvää ja siten tiesi, ettei yksittäisillä sotimiskohtauksilla kovin suurta merkitystä ole, mutta onneksi ne varsinaiset sotakohtaukset kestivät aina vain vähän aikaa. Lopun vetäytymisjakso oli melkein pelkästään sitä vetäytymistä ja siten tarjosikin ainakin minun makuuni ne elokuvan tylsimmät hetket ja juuri tätä jaksoa olisi voinut hyvinkin vauhdittaa hivenen; tällaisenaan tämä jakso vei sen puoli pistettä loppupisteistä.

Jokaisella elokuvan nähdeillä tai kirjan lukeneilla on varmaankin omat suosikkinsa ja minulla ne olivat (paremmuusjärjestyksessä) Hietanen, Rokka, Koskela ja Honkajoki (Heikki Savolainen, Reino Tolvanen, Kosti Klemelä ja Tarmo Manni). Hietanen ja Rokka miellyttivät nimenomaan heidän puhetapansa vuoksi, mutta myös hauskojen juttujensa vuoksi ja heidän näyttelijänsäkin suoriutuivat rooleistaan hyvin ja vähän jopa tuntui siltä, että näyttelijät taisivat murteensa jo etukäteen, mutta jos eivät, niin hyvinpä olivat oppineet lausumaan vaaditut repliikit (näin murteiden lausumissäännöistä hyvin vähän tietävänä). Koskela sitten oli samalla ihan uskottava auktoriteetti, mutta osasi myös olla "poikiaan" kohtaan hyvin reilu ja ymmärtää myös näitä. Tarmo Mannin näyttelemää Honkajokea nähtiin ikävä kyllä turhan vähän, mutta hänen jäyhä olemus ja suora puhetapa teki kyllä allekirjoittaneeseen vaikutuksen.

Pisteitä: 3/5

PS. Tuo ylhäällä oleva lainaus on otettu suoraan kirjasta, joten jos siinä on sananen tai pari muuttunut elokuvaan, niin olen pahoillani, mutta jotenkin oli vaikeaa löytää suoria lainauksia itse elokuvasta.

*Toini Havuhan kirjoitti arvostelussaan, jonka tylyys viitoitti kuulemma tietä kirjan menestymiseen, että kirja oli "paksu, muttei suuri sotaromaani" ja ainakin minä olisin osannut vääntää tuosta vähän samanmoisen virkkeen koskemaan tätä elokuvaa.

Seuraavana arvosteluvuorossa: Dario Argento: An Eye for Horror