Alkuperäinen nimi: The Stand
Ohjaus: Mick Garris
Käsikirjoitus: Stephen King
Pääosissa: Gary Sinise, Molly Ringwald, Jamey Sheridan
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Ilmestymisvuosi: 1994

Olen varoittanut samasta asiasta ennenkin, mutta jos on mitään aikeita lukea Tukikohta, niin ÄLÄ lue tätä, sillä tämä kirjoitus toden totta tulee sisältämään SPOILEREITA! Sen sijaan, jos aikeena on katsoa vain tämä minisarja, niin sitten on ihan sama, mitä teet.

Tieteellisestä tutkimuslaitoksesta pääsee irti tappava virus ja nopeasti suurin osa (ainakin) yhdysvaltalaisista saa surmansa armeijan tiukoista karanteeniyrityksistä huolimatta. Jäljelle jääneet ihmiset alkavat nähdä unia joko yli 100-vuotiaasta naisesta tai demonimaisesta Randall Flaggista ja joutuvat valitsemaan puolensa hyvän ja pahan väliltä, ennen kuin on aika todellisen välienselvittelyn...

Kun Tukikohta ensiesitettiin Suomen pääkanavilla aikoinaan, katsoin yhden jakson, mutta unohdin katsoa toisen, joten en nähnyt sitten loppujakaan ja niistä päivistä asti olen odottanut ja toivonut uusintaesitystä, mutta minun tiedossani ei ainakaan ole, että näin olisi tähän päivään mennessä tehty. Nyt katsottuani tämän minisarjan DVD:ltä minun ei ole lainkaan vaikeaa tajuta, että miksi. Stephen Kingin Tukikohta on niin monipuolinen romaani lukuisine eri juonenjäänteineen, että edes neljä osaa (kuusi tuntia) ei tahdo oikein riittää kaiken oleellisen kertomiseen... tai sitten tämän minisarjan tekijät eivät ole vain osanneet.

Parastahan tässä minisarjassa on tietenkin tarina noin niin kuin idealtaan, mutta kun sitä ei ole osattu pukea oikein kovin myyvään pakettiin. Tietenkin minä vasta kirjan lukeneena sain elokuvasta enemmän irti, mutta kirjaa lukemattomat joutunevat todistamaan minisarjaa, jossa kohtaukset tuntuvat hyppivän välillä todella mielivaltaisesti toiseen, mikä johtuu puhtaasti siitä, että henkilöhahmoja oli niinkin paljon kuin tässä oli. Vaikka juonessa sinänsä mentiinkin koko ajan eteenpäin, niin jonkinlainen punainen lanka tuntui tästä puuttuvan ja monia vastauksia vaille olisin jäänyt, ellen olisi kirjan juuri lukenut. Kuitenkin kun tunnelmakin jäi minisarjasta pääosin puuttumaan, niin ei tämä missään nimessä plussan puolelle nouse, vaikka joitakin tunnelmapaloja tässäkin kyllä riitti.

En muista hetkeen katsoneeni elokuvaa/sarjaa, jossa näytteleminen olisi toteutettu yhtä kehnosti kuin Tukikohdassa ja minä sentään katson Salattuja elämiäkin. Näyttelijät olivat Gary Sinisen johdolla yksiä puupökkelöitä ja uskottavasti ei näytellyt juuri kukaan, vaan näytteleminen oli kautta rantein todella teennäistä. Ehkä Twin Peaksistä tuttu Miguel Ferrerin roolityö Lloyd Henreidinä oli tässä joukossa se paras, vaikkei häntäkään kovin paljoa voi kehua. Mitä tulee sitten Randall Flaggin (Jamey Sheridan) hahmoon, niin hän oli kyllä ajoittain hyvä, mutta paljon pilasi hänen kohdallaan mielikuvani siitä, kuinka hän näyttää Tappavan aseen Martin Riggsin (Mel Gibson), Kurt Russellin sekä Frederikin ristisiitokselta.

Näin loppuun pitää vielä verrata elokuvaa itse kirjaan ja jos yrittäisin kertoa kaiken, missä mentiin metsään kirjan tarinaan nähden, niin ei siitä loppua tulisi. Kuten kerroin yllä, kuusi tuntia ei oikein tahtonut riittää kaiken kertomiseen, mikä johti sinänsä nopeisiin kohtausten vaihtoihin, mikä puolestaan söi paljon elokuvan tunnelmasta. Toki, kirjassakin vaihdeltiin seurattavia henkilöitä tämän tästä, mutta siinä olikin kyetty käyttämään kunnolla aikaa myös tunnelman luomiseen myös yksittäisten lukujen sisällä.

Sitten kun lähdetään tarkastelemaan sitä muutosten määrää, niin ei voi kuin ihmetellä, mitä Kingin päässä on liikkunut tehdessään tämän minisarjan käsikirjoituksen. Kyllä minä sen tajuan, ettei kaikkea pystytä sisällyttämään minisarjan adaptaatioon, mutta kun monien sinänsä pienten nyanssien (mm. Franin äiti, Joe = Leo, Haroldin ja Nadinen viimeiset yhteiset hetket sekä kirjan loppukohtaus) pois jättämisen lisäksi minisarjasta oli jätetty pois monia isompia kirjan juttuja, joista selkeästi isoimmat jutut olivat Franin päiväkirja ja Rita Blakemoren puuttuminen. Nämä "unohtamiset" ovat sitten tarkoittaneet sitä, että tarinaa on jouduttu muokkaamaan runsaasti ja niinpä Larry kohtaa New Yorkissa Nadinen ja Joe kulkeekin Lucyn matkassa. Koska Harold ei pääse lukemaan Franin päiväkirjaa, ei myöskään Franille ja Larrylle tule mitään syytä, miksi he menisivät Haroldin taloon, eivätkä he siten sinne menekään. Nämä ehkä voisi vielä jollain tasolla ajatella johtuvan kirjan tarinan siirtämisestä tv-ruutuun, mutta kun minisarja sisältää myös sinänsä täysin älyttömiä muutoksia kuten Mother Abagailin iän nuorentaminen parilla vuodella ja Franin vauvan sukupuolen vaihtaminen, niin ei voinut jäädä kuin miettimään syitä näihin moninaisiin muutoksiin.

Pisteitä: 2,5/5