Alkuperäinen nimi: Exorcist II: The Heretic
Ohjaus: John Boorman
Käsikirjoitus: William Goodhart
Pääosissa: Linda Blair, Richard Burton, Louise Fletcher
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Ilmestymisvuosi: 1977
Kesto: 113 min

- Call me by my dream name. Call me!

Katolinen kirkko haluaa tehdä selvityksen isä Merrinin (Max von Sydow) kuolemasta ja pestaa hommaan isä Lamontin (Richard Burton), joka menee tapaamaan Regania (Linda Blair), jonka sisällä olleen paholaisen manaamisen yhteydessä isä Merrin sai surmansa. Regan käy painajaistensa vuoksi hoidossa erityispotilaille tarkoitetussa laitoksessa, jonne isä Lamont saapuu. Apnaan Reganin lääkärin Gene Tuskinin (Louise Fletcher) hypnotisointilaite, isä Lamont saa yhteyden muinaiseen paholaiseen, Pazuzuun, jonka kanssa isä Merrinilläkin on ollut vaikeuksia menneisyydessä, mutta nyt kun Pazuzu on saatu esiin, miten hänestä päästäisiin eroon?

Manaaja oli niin menestynyt elokuva, että tietenkin Warner Bros. halusi rahastaa tuotteella loppuun asti ja niinpä jatko-osa oli vain ajan kysymys ja neljä vuotta ensimmäisen elokuvan ilmestyminen sellainen tulikin. Tämä jatko-osa ei kuitenkaan kerännyt lähellekään samaa kokoluokkaa olevia katsojalukuja, mikä ei olekaan mikään ihme, sillä Manaaja II - Luopio on vain köyhänpuoleinen jatko-osa, jossa ei ole oikeastaan osattu hyödyntää mitään siitä, mikä teki ensimmäisestä osasta niin hyvän.

Elokuva alkaa Afrikasta, jossa isä Merrin on manaamassa pahaa henkeä pois jostain naisesta ja tämä johdanto-osuus on vain tylsä. Sitten päästään päätarinan kimppuun, jossa isä Lamont saa tämän tehtävänsä ja hetken jo ajattelin, että elokuvasta saattaisi ollakin ihan hyväksi elokuvaksi, mutta sitten päästiin hoitolaitokseen leikkimään hypnotisointilaitteilla ja tapaamaan puhuvia mykkiä, niin jotenkin elokuvasta meni sitten paras maku ja muutenkin juoni oli aikalailla sekametelisoppa. Okei, isä Lamontin piti selvittää isä Merrinin kuolemaan liittyvät seikat, mutta pitikö sitä varten mennä ihan Afrikkaan asti selvittämään? Okei, siellähän se Pazuzu oli kiusaamassa paikallisia, mutta silti. Sitten kaikki nämä telepaattiset yhteyde isä Lamontin ja Reganin välillä olivat vain ja ainoastaan naurettavia, kuten myös tämä kaikkea muuta kuin aidolta vaikuttava heinäsirkka vai mikä ötökkä se nyt olikaan? Koko homma sitten huipentuukin Washingtoniin, kun isä Lamont ja Regan palaavat Reganin vanhaan taloon ja pahuuden voimat pääsevät kunnolla liikkeelle. Heidän matkatessaan kohti Washingtonia sitten heidän seuraajansa Gene ja Reganin hoitaja Sharon (Kitty Winn) joutuvat yhteen jos toiseenkin hyvin outoon tilanteeseen. Reganin talossa koko homma vedetäänkin sitten täysin överiksi sellaisella tavalla, että ei voinut kuin olla tyytyväinen siihen, että elokuva viimein päättyi.

Näyttelijätyöskentelystä ei tälläkään kertaa ole juuri valittamista. Linda Blair oli ihan hyvä, kuten myös Richard Burton isä Lamontina. Louise Fletcher oli ehkä hivenen turhan karikatyyrimainen lääkäri, mutta ei se oikeastaan osannut haitata minua. Sharonia näytellyt Kitty Winn oli ihan kiva myöskin lukuun ottamatta hänen viimeisiä hetkiään.

Pisteitä: 2/5

Manaaja, Manaaja II - Luopio, Manaaja III, Manaaja: Alku