Alkuperäinen nimi: Top Secret!
Ohjaus: Jim Abrahams, Jerry Zucker, David Zucker
Käsikirjoitus: Jim Abrahams, Jerry Zucker, David Zucker,ym.
Pääosissa: Val Kilmer, Lucy Gutteridge, Jeremy Kemp
Valmistusmaa: Yhdysvallat, Iso-Britannia
Ilmestymisvuosi: 1984
Kesto: 90 min

- My uncle was born in America.
- Oh, really?
- But he was one of the lucky ones. He managed to escape in a balloon during the Jimmy Carter presidency.

Nick Rivers (Val Kilmer) on yhdysvaltalainen menestynyt muusikko, jonka keikoilla Frank Sinatrakin saa esiintyä, jos aikaa jää yli. Hänet kutsutaan esiintymään Itä-Saksaan festivaalille, jonka ainoana tarkoituksena on peittää Itä-Saksan sotajohdon todelliset pahat aikeet, joiden ansiosta Itä-Saksa nousisi suurmahdiksi. Mennessään ravintolaan Nick tutustuu poliisia pakoilevaan painovoimaa vastustavaan poveen Hillaryyn (Lucy Gutteridge), jolla on omat ongelmansa virkavallan kanssa ja pian Nick saa huomata olevan poliittisten kähmintöjen keskellä, josta ei hulluja tilanteita ja uskomattomia juonenkäänteitä  puutu...

Olen nähnyt tämän elokuvan muistaakseni kerran, mikä tapahtui joskus viime vuosituhannen puolella ja jos muistan oikein, niin vaikka saatoinkin elokuvasta pitää jonkin verran, niin mikään yliveto tapaus tämä ei ollut, joten pienet epäilykset tämän hyvyydestä minulla kyllä oli. Suurin osa elokuvan tapahtumista oli kaiken lisäksi pyyhkiytynyt mielestäni (olin elänyt jo pitkään siinä käsityksessä, että elokuvan pääosassa olisi Charlie Sheen), joten siltä osin katsomiskokemus oli melkein uudenveroinen. Hyvätkään parodiaelokuvat eivät usein pääse sinne minua eniten viihdyttävimpien elokuvien joukkoon, eikä siihen pääse myöskään tämä elokuva, mutta sinne muiden hyvien parodiaelokuvien joukkoon Top Secret - huippusalaista kyllä mahtuu.

Elokuva alkaa taistelukohtauksella junan katolla ja siinä tehdään heti selväksi se, ettei olla minkään vakavan tuotoksen äärellä, kun toinen taistelijoista menee sillan läpi hajottaen sillan. Tästä siirrytään sitten kohtauksesta toiseen viljellen vitsejä, jotka pääosin aiheuttivat vain pieniä hymähdyksiä siellä täällä. Tämä hymähdyshuumori muutenkin tahdittaa elokuvan alkupuolta, vaikka mahtui joukkoon toki kohtauksia, jotka saivat minut nauramaan (esim. tämä Nickin ja Hillaryn tanssikohtaus oli hulvaton pätkä, kun tanssimisen piti kuitenkin muka olla jotenkin spontaania). Hymähtelyasteelle jäänyt huumori ei kuitenkaan tehnyt tarinan seuraamisesta mitenkään tylsää, vaan sitä katseli vähintään uteliaasti. Elokuvaan tulee kuitenkin huimasti lisää virtaa siinä vaiheessa, kun Nigel (Christopher Villier) tulee kuvioineen vastarintaliikkeineen. Tämän jälkeen nimittäin tarjottiin lukuisia oikeasti hauskoja tilanteita ja dialogeja, joiden parissa sai nauraa (oli toki myös hymähtelyäkin). Kaikki loppupään hyvät vitsit eivät kuitenkaan jäänyt pelkästään vastarintaliikkeen liikkeiden varaan (itse hahmoissa ei ollut sitä hauskuutta läheskään siinä määrin kuin heidän tekemisissään), vaan lopussa riitti huumoria myös muille hahmoille. Elokuvassahan parodioidaan sotaelokuvia ja ilmeisesti myös Elvis-kulttiakin ja vaikka en niin hyvin perillä olekaan sotaelokuvien suhteen, niin Elviksen suhteen kyllä ihan onnistunutta parodiaa tarjottiin ja Nickin lauluesitykset olivatkin ihan hauskoja, vaikka huumoria itse sanoituksiinkin olisi voinut pistää samalla tavalla kuin elokuvan ensimmäisessä kappaleessa (useimmat laulut olivat lainakappaleita). Kokonaisuudessaan kuitenkin ihan hauska elokuva, vaikka se hauskuus olikin jakautunut vähän epätasaisesti.

Olin tosiaan muistellut elokuvan pääosassa olleen Charlie Sheenin, mutta näin ei ollutkaan, vaan pääosassa olikin valkokangasdebyyttinsä tehnyt Val Kilmer, joka ei varsinaisesti kuulu niiden kovimpien suosikkieni joukkoon, mutta on siitä huolimatta ihan hyvä näyttelijä. Tässä hän oli vielä aika kokematon näyttelijä, mutta tämä kokemattomuus näkyi lähinnä hänen nuoresta olemuksestaan, ei näyttelemisestään, vaan hän suoriutui roolistaan parodiaelokuvaan sopivalla tavalla eli siis ihan tarpeeksi hyvin. Tanssiakin hän tuntui osaavan. Mukana menossa: Omar Sharif (Tohtori Zivago) sekä eilen menehtynyt Michael Gough (Batman).

Pisteitä: 3,5/5

PS. Vaikka tämän elokuvan osuminen samalle päivälle Michael Goughin kanssa oli täysin sattumaa (en ennen alkutekstejä edes tiennyt Goughin elokuvassa olevan), niin sanottakoon kuitenkin, että se vähä, mitä hänen elokuviaan olen nähnyt, hän on ollut ihan hyvä ja varsinkin Batmaneissa muistettava näyttelijä. Levätköön rauhassa!

Seuraavana arvosteluvuorossa: Santa's slay - paholaispukki