Ohjaus: Thaddeus O'Sullivan
Käsikirjoitus: Gerard Stembridge
Pääosissa: Kevin Spacey, Linda Fiorentino, Peter Mullan
Valmistusmaa: Iso-Britannia, Saksa, Irlanti, Yhdysvallat
Ilmestysvuosi: 2000 Kesto: 92min
- A job worth doing is a job worth doing well.
Perheenisä Michael Lynch (Kevin Spacey) on rikollisjoukon pomo, joka suunnittelee jokaisen keikkansa niin hyvin, että vaikka poliisit saisivat viitteitä siitä, että Lynchin porukka on ryöstöjen takana, he eivät saa mitään todisteita aikaiseksi. Lynch pitääkin joukkoineen tahallaan poliisia pilkkanaan, minkä vuoksi hän saa valtaisaa julkisuutta Irlannin medialta, vaikka hän ei suostukaan näyttämään naamaansa julkisesti. Hän joutuu myös oikeuden eteen, mutta hän arvelee selviävänsä oikeudenkäynnistä kunnialla. Maineen kasvaessa Lynch alkaa suunnitella yhä suurempia keikkoja, mutta poliisikin on saamassa viimein tarpeekseen...
Joskus sitä vain onnistuu ennakkoaavistuksissaan näiden elokuvien suhteen (joskus toki ei). Tästäkään elokuvasta en ollut kuullut mitään etukäteen ennen kuin se kirpputorilla osui käteeni, mutta dvd:n kansikuvan ja Kevin Spaceyn mukanaolon perusteella arvelin tämän olevan harvinaisen cool rikoselokuva, minkä parissa jopa minä saattaisin viihtyä ja oli cool tai ei, niin Spaceyn ollessa pääosassa elokuva oli aikalailla pakkohankinta. No, osoittautui lopulta, että olin ollut aavistuksieni kanssa aikalailla oikeassa ja siten Tavallisen rehti rikollinen onnistuikin olemaan varsin viihdyttävä tapaus.
Jo heti elokuvan alussa selviää, että kyseessä on oikein hauska tapaus, sillä Michael Lynch on todella röyhkeä tapaus, joka ei kunnioita poliiseja tippaakaan ja antaa sen näkyä niin keikoillaan kuin myös poistuessaan oikeussalista. Keikat eivät olleet ehkä mitenkään erityisen näyttävästi toteutettuja tai omaperäisyydellä kyllästettyjä, mutta roistot saivat kuitenkin ryöstöt hoidettua kunnialla läpi. Poliisien höynäyttäminen on aina kivaa katseltavaa ja niin se oli myös tässä ja Lynchilla olikin monta ässää hihassaan saada häntä seuraavat poliisit pois kimpustaan. Vaikka elokuvan focus onkin näiden erinäisten keikkojen tekemisessä, niin taustalla nähdään myös pätkiä Lynchin normaalista arjesta lastensa ja kahden vaimonsa, jotka olivat myös siskoksia, kanssa. Vaikka pidinkin kahden vaimon asetelmaa vähintäänkin poikkeuksellisena (tämä ratkaisu pohjasi vissiin johonkin tosielämän rikollispomoon), niin pidin kyllä siitä, ettei asiaa selitelty sen kummemmin, vaan se kuvio näytettiin ikään kuin se olisi ollut normaalia, eikä naisten välillä ollutkaan mitään kitkaa. Lynchin porukan ryöstäessä kultaharkkoja ajattelin jo, että kyseessä on elokuvan pääryöstö, mutta onneksi näin ei sitten ollutkaan, sillä se vihoviimeinen ryöstö oli todella röyhkeästi toteutettu ja siten varsin hauskaa katseltavaa. Lopun lähestyessä sitten poliisi alkaa hiillostaa porukkaa yhä enenevissä määrin ja minusta oli oikein hauska seurata ensin sitä, kuinka Lynchista tuli epävarma poliisin viimein tehdessä jotain, mitä hän ei osannut ennakoida, ja sen jälkeen sitä, miten Lynch karistaa heidät kannoiltaan. Samalla nähdään sitten rikollisjoukon sisäisiä välienselvittelyjä, joita myöskin oli ihan kiva katsella.
Loppuratkaisu ja sitä pohjustaneet tapahtumat kuitenkin tiputtivat elokuvasta puolikkaan pisteen kökköydellään ja aionkin paljastaa siitä jotain nyt tässä, joten jos elokuva on näkemättä, älä jatka tämän kappaleen lukemista! En vain voi millään käsittää, miten poliiseilla ei ollut aikaa tunnistaa ampumaansa miestä ennen ampumista, eikä asiaa voi millään selittää sillä, että kamera kuvasi sellaisesta kulmasta, että mies jäi pylväiden taakse piiloon. Myöskään en ymmärrä oikein Lynchin aivoituksia, sillä eihän ollut mitään takeita siitä, että poliisit ampuisivat pankista ulostullutta nimenomaan naamaan ja vielä sellaisella voimalla, että ruumista ei voi varmuudella tunnistaa. Siitä loppu ansaitsee kyllä kiitosta, että ennen elokuvan loppumista tutkinnanjohtaja Noel Quigleylle (Stephen Dillane) paljastui Lynchin todellinen kohtalo.
Kevin Spacey kuuluu suosikkinäyttelijöideni joukkoon ja siksi hänen elokuvansa lähtevätkin niin helposti mukaan, kun eteen tulevat. Hän on samaan aikaan tavallisen oloinen tyyppi sekä aivan loistava näyttelijä, enkä muista nähneeni häneltä vielä yhtäkään roolia, jossa hän olisi ollut huono, vaikka elokuva ei aina olisikaan ollut täysin mieleeni. Hän loisti tässäkin ja teki muutenkin ihan hauskasta elokuvasta vieläkin hauskemman pelkällä olemuksellaan. Myös Stephen Dillane tutkintaa johtaneena Quigleynä mainio. Mukana menossa: Colin Farrell, Helen Baxendale (Frendit, Rimakauhua ja rakkautta) sekä Linda Fiorentino (Men In Black).
Pisteitä: 3,5/5
Seuraavana arvosteluvuorossa: Verenpunainen kesä
Kommentit