Alkuperäinen nimi: Wer wenn nicht wir
Ohjaus: Andres Veiel
Käsikirjoitus: Andres Veiel
Pääosissa: August Diehl, Lena Lauzemis, Alexander Fehling
Valmistusmaa: Saksa
Ilmestymisvuosi: 2011
Kesto: 127 min

- Emme ikinä tavoita niitä lentolehtisillä.
- Emme niin.
- Entä dynamiitillä?

 


 
Bernward Vesper (August Diehl) on kasvanut natsi-isän Willin (Thomas Thieme) tiukan katseen alla. Will oli ollut natsien aikana natsimyönteinen kirjailija ja se näkyi myös hänen teoksistaan, minkä vuoksi toisen maailmansodan jälkeen hän joutuu epäsuosioon. Myöhemmin 1960-luvulla Bernward on yliopisto-opiskelija ja erään kirjallisuusluennon jälkeen tutustuu Gudruniin (Lena Lauzemis), jonka kanssa heillä alkaa hyvin erikoislaatuinen suhde, joka ainakin Bernwardin tapauksessa tarkoittaa vapaata rakkautta. He perustavat kirjapainon ja ihan ensimmäisenä Bernward aikoo saada  isänsä teokset julkaistua. Tästä hankkeesta seuraa kuitenkin vähitellen pariskunnan vähittäinen radikalisoituminen, mutta ei aivan samaan suuntaan...

Kuka, ellemme me? oli tämän viikon Kinokellari-esityksenä ja kuten useimmista muistankin tämän kevään esityksistä, niin tästäkään en tiennyt mitään muuta etukäteen kuin valmistusmaan eli mitään kummempia ennakko-odotuksia elokuvan suhteen ei siten myöskään ollut. Elokuvan hieman omintakeinen nimi tietenkin herätti monia ajatuksia jos jonkinasteisesta vaikuttamisesta, mutta ei siitä elokuvan tarkkaa aihetta voinut arvata. Draamalta tämä kuitenkin vaikutti ja sellainen siitä tulikin, mutta valitettavasti ei vain kovinkaan kiinnostavaa sellaista, sillä Kuka, ellemme me? jäi ikävästi vähän puolitiehen.

Elokuva alkaa kohtauksella Bernwardin lapsuudesta vuodelta 1949 ja ehdin jo parahtaa, että kertooko elokuva saksalaisen yläluokan elämästä, sillä kohtaus kuvattiin isossa kartanossa, jossa oli myös palvelusväkeä, mutta näin ei onneksi ollut, vaan hyvin pian tämän jälkeen siirryttiin elokuvan nykypäivään eli sinne 1960-luvulle. Vähitellen sitten käynnistellään tätä kirjapainon perustamisajatusta ja itseäni näin ei-saksalaisena kiinnosti kovastikin se seikka, miten natsiajan kirjailijoihin suhtauduttiin. Noin muutenkin mielestäni oli alusta asti selvää, että Bernward projektinsa tiimellyksissä kokee jonkinasteisia muutoksia itsessään, mutta hieman eri suuntaan kuin olin kuvitellut. Jossain vaiheessa kuvioihin tuli sitten Andreas Baader (Alexander Fehling), nimi, jonka tunnistin ja tajusin, että mikäli elokuva ei täysin perustuisikaan tositapahtumiin, niin ainakin se mukailisi todellisia tapahtumia. Tämä ahaa-elämys ei kuitenkaan lisännyt hirveästi elokuvan mielenkiintoa, sillä en vain onnistunut pääsevän näiden kiihkoilijoiden päiden sisälle, vaan pidin heidän suunnitelmiaan ja niiden täytäntöönpanoja vain naurettavina. Tavallaan minä halusin nähdä, mitä Bernwardille ja Gudrunille tapahtuu, mikä esti tylsistymisen, mutta siltikään yksikään heidän tielleen sattunut käänne ei koskettanut millään tasolla puoleen tai toiseen. Muutamaan otteeseen tuli tekstinä tieto siitä, missä vuodessa oltiin, mutta pääosin ajan kulumista kuvattiin vanhoilla dokumenttipätkillä tärkeistä tapahtumista, joista osaa en osannut yhdistää oikeaan ajanjaksoon, sillä ne tuntuivat olevan tunnistettavia lähinnä vain saksalaisille (kärjistys). Kokonaisuutena elokuvassa ihan kiinnostava aihe, mutta toteutus vain ei voittanut puolelleen.

En tiedä, onko sellaista ilmausta olemassa kuin perisaksalainen näytteleminen, mutta jos on, niin luulen, että tämän elokuvan näyttelijäkaarti sopisi hyvin siihen kategoriaan. August Diehl tekee ihan mukiinmenevän roolin Bernward Vesperinä, mutta noin muuten kaikkia näyttelijöitä tuntui vaivaavan sama ongelma: he tuntuivat tietyllä tapaa puisevilta ja hajuttomilta ja tuntui kuin olisivat näytelleet vain koska on pakko. Minkäänlaista kosketuspintaa en tahtonut saada juuri kenestäkään oli kyseessä sitten joku pääosan esittäjistä tai pienissä sivuosissa olleista ja olivat osasyynä sitten siihen, miksi en nyt niin hirveästi tästä innostunutkaan. Niinpä esimerkiksi Gudrunia näytellyt Lena Lauzemis ja Andreas Baaderia näytellyt Alexander Fehling jättivät kylmäksi.

Pisteitä: 2,5/5

Seuraavana arvosteluvuorossa: Hugo