Alkuperäinen nimi: La Sindrome de Stendhal
Ohjaus: Dario Argento
Käsikirjoitus: Dario Argento
Pääosissa: Asia Argento, Thomas Kretschmann, Marco Leonardi
Valmistusmaa: Italia

Ilmestymisvuosi: 1996

Stendhalin syndrooma on psykosomaattinen sairaus, jota sairastava saattaa saada eritasoisia heikotuskohtauksia joutuessaan taiteen vaikutuksen alaiseksi. Etsivä Anna Mannilla (Asia Argento) on tämä sairaus, minkä hän saa huomata jahdatessaan sarjaraiskaajaa ja tappajaa Alfredoa (Thomas Kretschmann). Manni itsekin joutuu Alfredon uhriksi. Tämän jälkeen Manni aloittaa pitkään kestävän terapian, mutta Alfredo on vielä vapaana...

Stendhalin syndrooma oli ihan mukiinmenevä trilleri, vaikka jouduinkin kärsimään elokuvan englanninkielisestä dubbauksesta, ja vaikka itse asiassa katsoinkin elokuvan vähän niin kuin kahdessa osassa, kun siinä tunnin kohdalla rupesi väsyttämään ihan sikana (syy ei ollut elokuvan, vaan kellonajan) ja yritin saada tunnin verran unta ennen kuin katsoin loppuosan.

Tarina rullasi eteenpäin ihan mukavasti. Välillä tarina toi mieleen David Lynchin, mutta ihan yhtä oudoksi ei meno kuitenkaan ylly. Nämä Lynchin mieleen tuovat taulukohtaukset olivat, jos nyt eivät varsinaisesti mullistavia, nin ainakin ajatuksia herättäviä. Itse Alfredon metsästäminen oli aika perushuttua, mutta tätäkin paransi se, että Alfredo ei varsinaisesti pysytellyt piilossa. Paras hetki koettiin, kun Manni oli Alfredon vankina. Tämä kohtaus oli myös eräänlainen käännekohta, sillä tämän jälkeen elokuva muuttui melko ennalta-arvattavaksi; varsinkin museokohtauksen jälkeen.

Asia Argento oli ihan hyvä hieman sekaisin olevana etsivä Mannina, mutta kyllä Alfredoa esittävä Thomas Kretschmann oli se henkilö, joka teki tästä elokuvasta näinkin hyvän kuin mitä tämä oli. Kretschmann nosti pelkällä olemuksellaan elokuvan entistä jännittävämmäksi ja kohtaukset, joissa hän oli, olivat ehdottomasti elokuvan parasta antia.

Pisteitä: 3/5