Alkuperäinen nimi: Curling
Ohjaus: Denis Côté
Käsikirjoitus: Denis C
ôte
Pääosissa: Emmanuel Bilodeau, Philomène Bilodeau, Rock LaFortune
Valmistusmaa: Kanada
Ilmestymisvuosi: 2010
Kesto: 92 min

1309339979_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Isä Jean-Francois (Emmanuel Bilodeau) ja hänen 12-vuotias tyttärensä Julyvonne (Philomène Bilodeau) asuvat eristyksissä muista pienen kanadalaiskylän lähellä. Julyvonne ei käy koulua, koska Jean-Francois haluaa suojella tytärtään koulun pahoilta vaikutteilta, vaan Jean-Francois opettaa Julyvonnea itse. Jean-Francois on töissä niin keilaradalla kuin motellissakin ja hänen työkaverinsa kannustavat häntä sosiaalisten aktiviteettien pariin, mutta Jean-Francois ei oikein innostu asiasta. Kotona Jean-Francois pitää tiukkaa kuria ja jos oikein hyvin menee, Julyvonne saa kuunnella hetken aikaa musiikkia, mutta mitä tällainen eristäytyminen saakaan heissä aikaan...

Koska elokuvan ohjannut Denis Côte kuului Sodankylän Elokuvajuhlien päävieraiden joukkoon, halusin käydä katsomassa tämän hänen festivaalin ainokaisensa, vaikka Côte ei nimenä sanonutkaan minulle mitään etukäteen. Tämä elokuva sai siis toimia ensikosketuksena hänen elokuviinsa ja samalla saikin startata yhden päivän telttailupäivän, josta puhuin jo aiemmin. No, valitettavasti Curling ei ollut ihan paras aloitus tälle telttailulle, eikä edes hirveän kiinnostavakaan.

Elokuvan alussa käydään läpi tyttären koulutilanne ja muutenkin annetaan heti alussa tiedettäväksi perheen todellinen tila eli ulkopuolisin silmin melko lohduton tila. Jean-Francois yrittää suojella Julyvonnea kaikilta maailman pahuuksilta eristämällä tämän muista, mutta samalla tekee tästä päällisin puolin tunneköyhän ihmisen. Tämä tunneköyhyys tahtoi ilmeisesti välittyä valkokankaan läpi ainakin allekirjoittaneeseen, sillä elokuva jätti minut lopulta melko kylmäksi. Jean-Francoisia olisi voinut olla helppo vihata, mutta kun hänellä itselläänkin tuntui olevan vähän pallo hukassa, niin lähimmäksi pääsin säälin tunnetta, mutta en tuntenut varsinaisesti sääliäkään. Tarinan ja Jean-Francoisin kehityskulku oli niin helppo ennustaa oikein, ettei siinäkään mielessä elokuvassa riittänyt jännitettävää. Kiinnostava idea elokuvassa oli ja Julyvonnen tunnetiloihin olisi voitu paneutua enemmänkin, mistä saatiin toki viitteitä ruumislöytöjen tapahtuessa, mutta loppujen lopuksi elokuva ei onnistunut käsittelemään aihettaan kovinkaan tunteita herättävästi, eikä siten tarjonnut minulle paljoakaan.

Niin Emmanuel Bilodeau kuin hänen tyttärensä Philomène Bilodeau olivat molemmat ihan hyviä, mutta kun tarina ei kiinnostanut, niin eipä hekään elokuvaa varsinaisesti pelastaneet. Philomène Bilodeau varsinkin osasi pitää sen melko ilmeettömän kasvonsa hyvin ja siten uskottava jossain määrin olikin. Muista elokuvan näyttelijöistä ei jäänyt hirveästi mieleen, vaikka eivät huonoja olleet hekään. Jäivät vain turhan taka-alalle.

Pisteitä: 2/5

Seuraavana arvosteluvuorossa: Pariisi, rakkaudella