Alkuperäinen nimi: Christine

Ohjaus: John Carpenter
Käsikirjoitus: Bill Phillips

Pääosissa: Keith Gordon, John Stockwell, Alexandra Paul
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Ilmestymisvuosi: 1983

Kesto: 105 min

- The kid's dead Arnie, they had to scrape his legs up with a shovel.

- Well, isn't that what you're supposed to do with shit? Scrape it up with a little shovel?

Arnie Cunningham (Keith Gordon) on nörtinoloinen hikipinko, minkä vuoksi häntä sitten kiusataan tämän tästä ja hänellä tuntuu olevan vain yksi kaveri, sporttisen oloinen Dennis (John Stockwell). Kotona hän taas elää jokseenkin tiukkojen sääntöjen keskellä. Kaikki kuitenkin muuttuu, kun Arnie näkee myynnissä vuosimallia 1958 olevan Plymouth Furyn, jonka edellinen omistaja oli ristinyt Christineksi. Arnie haluaa Christinen itselleen, vaikka Dennis häntä yrittääkin estää, sillä auto on yksi iso ruosteläjä. Arnie kuitenkin päättää kunnostaa auton priimakuntoon ja parin kuukauden sisällä auto onkin lähes kuin uusi. Christine kuitenkin tuntuu elävän ja niinpä pian kaikki, jotka tulevat hänen ja Arnien väliin, saavat kärsiä...

Kokoelma on jälleen karttunut yhdellä Stephen King -filmatisoinnilla. Olen tainnut nähdä tämän elokuvan kerran aiemmin, vaikka en pitäisi mahdottomana, vaikka niitä katselukertoja olisi yksi enemmänkin, mutta edellinen katselukerta sijoittuu johonkin kymmenen vuoden päähän. Kirjankin lukemisesta on ehtinyt kulua pieni ikuisuus, joten mitään järin häävejä muistikuvia elokuvan tai kirjan tarinasta ei olekaan jäänyt; yksi pätkä elokuvasta ja yksi dialogi kirjasta, jota ei ikävä kyllä ollut tässä elokuvassa, mutta siinä ne sitten olivatkin. Siten en voikaan hyvällä omatunnolla päästää King-faniuttani täysillä valloilleen ja verrata elokuvaa kirjaan, mutta muistelisin kuitenkin pitäneeni kirjasta. Mitä tulee sitten itse elokuvaan, niin Christine - tai Christine - tappaja-auto - kuuluu ehdottomasti niiden parempien King-filmatisointien joukkoon.

Elokuvan alussa ei turhia hötkyillä, vaan ensin nopeasti esitellään Arnie ja Dennis ja heidän välisensä ystävyytensä ja pian ollaankin sitten jo koulukiusaajien armoilla ja heti tämän jälkeen ostetaankin jo Christineä. Niinpä elokuvaan pääsee hyvin alusta asti mukaan, varsinkin kun tiedossa totta kai on, ettei Christine ole mikään tavallinen auto. Niinpä elokuvaa tuleekin katseltua vähän sillä mielin, että seuraa, miten nopeasti se Christine kehittyykään ja mitä auto tekee Arnielle, sillä tuota jälkimmäistä en edes muistanut. En tosiaan muista sitäkään, millaiseksi Arnie tuli kirjassa, mutta myöntää joudun, että olin vähän pettynyt siihen, että kun Arnie lopulta pääsi Christinen avulla kuorestaan, niin se ei johtanut positiiviseen lopputulokseen, vaan Arniesta alkoi tulla hullu. Mitä tulee sitten kauhupuoleen, niin eipä hirveästi jännittänyt hahmojen puolesta, mutta se ei poista sitä seikkaa, etteikö tapahtumien seurailu olisi ollut yhtä lailla kuitenkin ihan viihdyttävää ja siten aika elokuvan parissa ei käynytkään oikein missään vaiheessa tylsäksi. Kun sitten tosiaan muistijäljet olivat tarinan osalta niin olemattomat, niin oli ihan hauskaa katsoa, miten erinäisille hahmoille käy. Yllä olevassa kuvassakin näkyvä tulessa oleva Christine oli yksi elokuvan kohokohdista. Totta kai oli ilmiselvää, miten Christinelle lopulta käy, mutta miten, sitäkin oli kiva jännätä. Suuri lopputaistelu ei ollutkaan mielestäni ollenkaan sieltä huonoimmasta päästä, vaikka Arnien osalta homma päättyikin vähän ikävästi.

Näyttelijärintamalla ei onnistuttukaan sitten ihan samalla tavalla kuin elokuvan viihdyttävyyden kanssa. Okei, John Stockwell oli ihan kelvollinen Dennisinä ja Alexandra Paul ihan ok Leighinä, mutta edes kauhuelokuvien tasolla nämä kaksi eivät päässeet oikein oikeuksiinsa. Näitä huonommin kuitenkin veti vielä Keith Gordon itse Arnie Cunninghamina, sillä Gordon ei oikein loistanut nörtähtävänä hahmona eikä sitten oikein koviksenakaan, vaan näytteleminen oli aika ponnetonta. Tuntuu ihan siltä kuin tekijät olisivat katsoneet "Movie Characters for Dummies" -kirjasta sen, miltä näyttää elokuvien nörttihahmot ja tehneet Arniesta sellaisen. Nyt en ole varma, johtuivatko Arnien typerän yksipuoliset ilmeet sairaalassa hahmon mielenvikaisuudesta vai Gordonin ponnettomasta näyttelemisestä. Gordon kun olisi saanut vähän enemmän karismaa,  niin elokuva olisi voinut olla vielä vähän parempikin. Mukana menossa: Harry Dean Stanton, Christine Belford (Beverly Hills 90210) ja Robert Prosky (Hill Street Blues).

Pisteitä: 3,5/5

PS. Salainen haaveeni on aina ollut saada Plymouth Fury, vaikka en autohullu olekaan.

Seuraavana arvosteluvuorossa: The Tree of Life (VIHDOINKIN!!!)