Alkuperäinen nimi: La mala educación
Ohjaus: Pedro Almodóvar
Käsikirjoitus: Pedro Almodóvar
Pääosissa: Gael García Bernal, Fele Martínez, Daniel Giménez Gacho
Valmistusmaa: Espanja
Ilmestymisvuosi: 2004
Kesto: 100 min

- Luulen, että tällä hetkellä kadotin uskoni, joten en enää usko Jumalaan tai helvettiin, ja kun en usko helvettiiin, en pelkää enää. Ja kun en pelkää, pystyn ihan mihin vaan.

Enrique (Fele Martínez) on ohjaaja ja käsikirjoittaja, joka etsii uusia käsikirjoitusideoita lehdistä, kun hänen luokseen tulee hänen vanha koulukaverinsa ja rakastettunsa Ignatio (Gael García Bernal) tulee hänen luokseen ja tarjoaa käsikirjoitusta elokuvaan ja itseään sen pääosaan. Enrique lupaa pitää Ignation mielessä, jos jotain tulee vastaan, mutta todellisuudessa hänellä ei ole aikeita enää soitella. Hän kuitenkin muuttaa mielensä, kun hän illan tultua alkaa lukea Ignation tarinaa, joka pohjautuu heidän kahden lapsuuteen. Enrique alkaakin työstää tarinasta käsikirjoitusta, minkä aikana hän saa oppia yhtä ja toista rakkaasta ystävästään Ignatiostaan...

Täällä Porissa toimii Kinokellari (Finnkinon tiloissa tosin), joka esittää keväisin ja syksyisin lauantai-matineoina kymmenkunta elokuvaa joita ei ole nähty normaaliohjelmistossa ja onpahan ainakin kerran minun aikana näytetty yksi klassikkokin (Kuin raivo härkä), ja tuo Kinokellarin ohjelmiston julkaiseminen onkin niin vuoden alussa kuin näin elo-syyskuussa vuoden odotetuimpia tapauksia, vaikka kävisin vain muutamassa esityksessä. Kun bongasin jokunen vuosi sitten tämän Kinokellarin olemassaolon, niin tietenkin innostuin siitä heti ja innokkaana lähdin etsimään sen esityskauden listalta mielenkiintoisia elokuvia. Niiden joukossa oli myös tämä elokuva, joka oli mielenkiintoinen siksi, että kyseessä oli espanjalainen elokuva, joita en ollut pahemmin nähnyt. Tämä elokuva oli siten ensikosketukseni myös Pedro Almodóvarin tuotantoon ja lämmin suhde hänen tuotantonsa kanssa on jatkunut kaikkien näiden vuosien aikana. En kuitenkaan pitänyt ensimmäisellä katsomiskerralla tätä elokuvaa minään mestariteoksena, mutta hyvänä kuitenkin ja ikäväkseni joudun sanomaan, että näin toisella katsomiskerralla elokuvasta katosi vielä vähäsen sitä jotain, mikä ensimmäisellä kerralla lumosi, vaikka hädin tuskin muistinkaan tästä enää mitään. Siitä huolimatta Huono kasvatus on kuitenkin edelleen ihan hyvä elokuva.

Tarina oli sinänsä ihan hieno ja koskettava ja vaikka nyt ei hahmoja ollutkaan Almodóvarin useimmille elokuville tyypillisesti paljon, niin monitahoisuutta tästäkin elokuvasta löytyi ja siihen auttoi paljon eri aikakausissa hyppiminen. Elokuva nimittäin jakautuu monelle vuosikymmenelle ja yhdessä vaiheessa saammekin nähdä, kuinka Enrique lukee tarinasta (olikohan se) vuoteen 1977 perustuvaa kohtausta, jossa puolestaan isä Manolo (Daniel Giménez Cacho) lukee Ignation kertomusta Ignation ja Enriquen lapsuudesta ja vielä kuriositeettina mainittakoon, että tässä lapsuuskohtauksessa katsotaan hetken aikaan jotain elokuvaakin, joten tarinoita tarinoiden sisältä kyllä löytyy. Elokuvan rytmitys on tietyllä tapaa vähäeleisen rauhallinen, mutta siitä huolimatta sen aikana ehtii sattua ja tapahtua ja mahtuupa mukaan yksi suuri twistikin, jota en onneksi edes muistanut ensimmäiseltä katselukerralta, sillä luulen, että sen muistamalla elokuva olisikin ollut hivenen köyhempi. Uusintakatselua niin, että elokuvan tapahtumat muistaa hyvin, Huono kasvatus ei siten taidakaan kestää, ainakaan en usko näin omalla kohdallani. Elokuva oli kuitenkin siinä mielessä hyvää draamaa, että päähenkilöiden kohtalot jännittivät minua todella, vaikka hahmoista saattoikin paljastua yhtä kun toista, mikä olisi voinut muuttaa suhtautumista niihin. Kuitenkin se vahvin tunneside näihin hahmoihin ja siten tarinaankin jäi puuttumaan ja lopun olisin voinut haluta nähdä toteutettavan vähän eri tavalla (en tarinallisessa mielessä).

Fele Martínez ja Gael García Bernal olivat molemmat varsin hyviä pääosissa, mutta kuten elokuvan rytmi, myös heidän näyttelemisensä oli vähäeleistä, mikä toki sopikin tähän elokuvaan hyvin ja myös muut näyttelijät olivat ihan yhtä hillittyjä ehkä Juan Fernándezin esittämää Martínia lukuun ottamatta. Ilokseni huomasin, että myös lapsi-Ignation ja -Enrique (Nacho Pérez ja Raúl García Forneiro) olivat hyvin vakavahenkisiä, eikä mitään - kärjistys - joka suuntaan säntäileviä meluisia kakaroita.

Pisteitä: 3,5/5