Alkuperäinen nimi: Fahrenheit 9/11
Ohjaus: Michael Moore
Käsikirjoitus: Michael Moore
Pääosissa: MIchael Moore, George W. Bush, James Baker III
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Ilmestymisvuosi: 2004
Kesto: 122 min

- The first time I met him, he had some good advice for me.
- Governer Bush, it's Michael Moore!
- Behave yourself, will ya? Go find real work!

Syyskuun 11. päivän terrori-iskut 2001 oli lähes 3000 hengen vaatinut tragedia, joka järkytti koko maailmaa. Teon takana oli Al-Qaida johtajanaan Osama Bin Laden, joka oli jo pitkään tehtaillut erinäisiä terroritekoja Yhdysvaltoja vastaan ja muutenkin julisti pyhää sotaa amerikkalaisia vastaan. Terrori-iskut muuttivat Yhdysvaltoja hyvinkin paljon, mutta mitä kaikkea tapahtuikaan iskujen jälkeen ja niitä ennen ja ennen kaikkea: vaikuttivatko George W. Bushin aiemmat teot iskujen tapahtumiseen?

Olen nähnyt tämän dokumentin kerran aiemmin ja tuolloin Michael Mooren edellisen dokumentin, Bowling for Columbinen, näkemisestä oli kulunut verrattain lyhyt aika. En muistaakseni pitänyt tätäkään dokumenttia huonona, mutta mielsin kyllä BfC:n onnistuneemmaksi dokumentiksi (taisin jopa tykätä Sickostakin kohtuullisen paljon). Nyt kuitenkin tämän dokumentin näkemisestä on kulunut hirmu paljon aikaa, joten muistikuvat sen sisällöstä oli monin paikoin unohtunut, joten melko tuorein silmin pääsin tätä katsomaan, mutta siitä huolimatta Fahrenheit 9/11 jätti hieman kaksijakoiset fiilikset.

Aloitetaan George W. Bushin käsittelystä, koska Moorekin käsittelee lähes pelkästään Bushia elokuvan alkupuoliskolla. Itse pidän Bushia Yhdysvaltain lähihistorian huonoimpana presidenttinä ja mieli tekisi käyttää herrasta sana, jolla on idi-alku. Kuitenkin katsoin, että Moore käsitteli Bushia hyvin yksipuolisesti, eikä edes tahtonut löytää herrasta mitään hyvää sanottavaa, eikä myöskään yrittänyt peitellä asiaa mitenkään. Tuntui ihan siltä, että Moore oli vierittämässä syyn terrori-iskujen tapahtumisesta suoraan Bushin niskaan ja minusta tämä oli vähintäänkin epäreilua. Moore kertoo, kuinka Bushin suvulla ja hänen hallinnollaan on ollut epäsuoria yhteyksiä terroristijärjestöihin ja varsinkin Bin Ladenin sukuun ja vaikka asiassa on ihan kiinnostavatkin puolensa, niin homma tahtoo kaatua siihen, että kaikki tämä tuntui vain turhalta jälkiviisasteluna. Okei, Bushin hallinnolla on ollut yhteisiä bisneksiä Bin Laden -suvun kanssa, mutta entä sitten? Moore jättää tarkoituksella mainitsemassa, että tuolla tasolla niitä yhteyksiä on vähän joka suuntaan, joten sitten kun jotain kamalaa oikeasti tapahtuu, niin sitten voidaan tonkia kaikki mahdollinen loka halutusta henkilöstä ja tämä tuntuu juuri sellaiselta juorujournalismilta, jota keltainen lehdistö tuppaa harjoittamaan. Niin ja en nyt mene sanomaan, että bin Laden -suvun jäsenten kuljettaminen (turvallisuussyistä) maasta iskujen jälkeen oli vain ja ainoastaan oikea ratkaisu, mutta suvun syyllistäminen Osama bin Ladenin teoista oli vähintäänkin tarkoitushakuista (niin ja mistä Moore tietää, ettei heitä lainkaan kuultu). Jos Mooren sukulainen tekee murhan, niin pitäisikö viranomaisten kuulustella koko suvun jäsenet? Jos ei, niin missä menee raja?

Aloin oikeasti jossain vaiheessa menettää toivoni tämän elokuvan suhteen, mutta sitten Moore tekikin jonkinlaisen suunnanmuutoksen ja laajensikin vihaansa Bushista koskemaan koko Yhdysvaltain hallintokoneistoa ja tällöin elokuvaan tulikin selvästi mielenkiintoisempi ote. Edelleen Moore vetää vähän mutkia suoriksi, mutta noin kokonaisuudessaan nämä hallinnon toimet tuntuivat välillä  hyvinkin uskomattomilta. Kyllä, Yhdysvaltain massatuhoasevalheista on kuultu jo miljoonat kerrat, mutta silti niiden väitteiden taustoitusta oli ihan mielenkiintoista seurata. Lisäksi Moore tuo esimerkiksi hyvin esille sen, miten ja mistä kansalliskaartiin saatiin kerättyä lisää jäseniä jopa suoranaisilla valheilla. Myöskin Bushin hallinnon sanomiset jatkuvista terroriuhista saa välillä vähintäänkin outoja sävyjä, kun samaan aikaan Tyynenmeren rannikolla on osavaltioita, joissa poliiseja on rahapulan vuoksi vain yksi ja hänkin voi päivystää vain osa-aikaisesti. Myös Patriot Actin läpiajaminen ja sen seuraukset olivat varsin surkuhupaisia (hyvällä tavalla). Sitten välillä Moore taas laskeutuu kansan pariin kuin Hannu Karpo tuoden esiin yksittäisten ihmisten huolen esimerkiksi Irakin sodasta ja tämä alkoi tuntua vähän jopa jeesustelulta; sodat tuovat aina mukanaan kaatuneita sotilaita ja siinä ei ole enää mitään väliä, minkä vuoksi sotaan lähdettiin, joten yksittäiset kokemukset jäivät vaille todellista tarttumapintaa. Myöskin tämä Mooren tallustelu kongressiedustajien kimpussa tuntui vähän turhalta. Toki kiinnostavaa on se, että vain yksi kongressiedustajan lapsi palveli Irakissa, mutta ei asiantila sillä muutu, että Moore käy vähän kadulla häiriköimässä kongressiedustajia. Kokonaisuutena dokumentti tarjosi ihan hyviäkin nippelitietoja sieltä täältä, mutta Mooren läpinäkyvä yhden miehen sota Bushia vastaan sekä hannukarpoilu vähän laskivat elokuvan pisteitä.

Pisteitä: 3/5

Seuraavana arvosteluvuorossa: Gallipoli