Tämä oli homman nimi

Näin blogin tuhannes posti (rajapyykki, josta en tämän suurempaa numeroa tee) onkin hyvä pyhittää Sodankylän elokuvajuhlille eli Midnight Sun Film Festivalille,  josta onkin nopeasti kehkeytynyt minulle se vuoden tärkein tapahtuma. Vaikka lupailinkin tuossa kesän alussa palata asiaan vielä ennen festivaaleja, niin en sitten keksinytkään oikein mitään sanottavaa, joten mennään suoraan jälkihöyryihin, jonka yhteenveto tulee nyt vain näin yhdessä postissa - on muuten kumma, kuinka oli kyseessä sitten mikä tapahtuma tahansa, niin ekalla kerralla siitä jaksaa jauhaa pidemminkin, mutta ei muilla kerroilla. Arvostelut toki sitten erikseen.

Itse starttasin matkaan tuttuun tyyliin jo keskiviikkona. Viime vuonna minua pyydettiin mukaan kimppataksiin heti saatuani matkalaukun tavarahihnalta Rovaniemellä ja vasta lähdön aattona tajusin olleeni täysin varma saman toteutuvan tänäkin vuonna, etten ollut edes katsonut bussiaikatauluja kaiken varalta. No, tulihan ne katsottua sitten, mutta turhaan, sillä tällä kertaa kyyti Sodankylään järjestyi jo Helsinki-Vantaalla lähtöselvityksessä ja eilen paluun tapahduttua ainakin puolitosissaan alustavasti sovittiin jo ensi vuodeksi samanmoinen kyyti. Viime vuonna majoituin mökissä parin kilometrin päässä Lapland Hotel Luostotunturilta, johon festaribussi pysähtyi, mutta nyt otin huoneen ihan hotellista, joka sijaitsi n. 40 kilometrin päässä Sodankylän keskustasta (keskustan hotellit kun buukataan täyteen seuraavalle vuodelle heti festareiden päätyttyä), mutta jäipähän se kävelyvaihe väliin ja siten aikaa enemmän nukkumiselle. Edelleen toki haaveilen keskustamajoituksesta, sillä teknisesti ottaen vie Luostolla yöpyminen varsinaisesta nukkumisesta ainakin sen tunnin verran per yö.


Yöpymispaikkana toiminut Lapland Hotel Luostotunturi

Nukkumiselle ei jäänyt kuitenkaan hirveästi aikaa, vaikka nyt nukuinkin vähän enemmän kuin viime vuonna (14h viime vuonna, nyt tyyliin 20h neljän yön aikana), sillä pitihän niitä elokuviakin nähdä. Kuitenkin ne aamuyön elokuvat jäivät yhtä lukuun ottamatta kokonaan pois ja niinpä ennen viimeistä yötä olinkin joka yö festaribussissa jo kolmen aikaan. Viimeisenä yönä Sátántangó kesti viiteen asti ja kun pääsin hotellille puoltatoista tuntia myöhemmin, pakkasin, tein aamutoimet ja söin kaikki jäljellä olleet sämpyläni pois ennen parin tunnin aamu-unia, jotta pystyin käyttämään kaiken lopun hotelliaikani nukkumiseen.


Menoa ja meininkiä

Niin... niistä elokuvista. Kuten olin uumoillut ja suunnitellut, niin neljän päivän aikana tuli katsottua kaiken kaikkiaan 20 elokuvaa ja eilen kävellessäni kotiin (juna-asemalta, en Sodankylästä) laskeskelin, että ainakin yhdeksästä maasta tuli elokuvia katseltua eli varsin monipuolisesti tänäkin vuonna, mikä toki oli ennakkoon suunniteltukin. En nimittäin hirveästi katsellut etukäteen elokuvien aiheita, vaan pitkälti nimen ja kielen perusteella elokuvat tuli valittua. Tai no, kun lähdin suunnittelemaan aikataulua, niin ensin nappasin sieltä 1001-elokuvat, joita tulikin nähtyä seitsemän (kahdeksasta, sillä kaksi 1001-elokuvaa tuli samaan aikaan), mutta sen jälkeen pitkälti nimet ja puhutut kielet (jotka näkyivät ohjelmakartassa) ratkaisivat. Normaalisti mietin tasan tarkkaan, mitä elokuvia menen katsomaan, mutta ei sellainen kuulu ainakaan minun mielestäni festivaalien henkeen, vaan näillä(kin) festareilla halusin puolisattuman johdattaa minut mahdollisimman moniin yllätyksiin ja kokemuksiin, joihin ei muuten tulisi tutustuttua. Tällaisiin yllätyksiin viime vuonna kuuluivat muun muassa Winter Vacation ja Attenberg. Sitä paitsi sen lisäksi, että en halua hirveästi spoilaantua elokuvien juonista, niin jos lukisin kuvaukset elokuvista etukäteen, niin voisin ajatella, että "No eipä tuo kovin kiinnostavalta vaikuta" ja jättää menemättä kokonaan, vaikka elokuvan katsomisen jälkeen se olisi osoittautunutkin ihan hyväksi leffaksi. En esimerkiksi ole lainkaan varma, olisinko mennyt viime vuonna katsomaan Attenbergia, jos olisin kuvauksen lukenut ja sen perusteella päättänyt katsomiseni. Normaaliin leffakäyntiin valikointi on yleensä hyvästä, mutta ei oikein festareille; jotain on kuitenkin mentävä katsomaan. Joskus valinta osuu nappiin, joskus ei.

Hihkuin etukäteen ilosta, kun luin Joe "Gremlins" Danten olevan yksi päävieraista ja ajattelin oikeasti katsovani paljon Danten elokuvia (Gremlinsit poisluettuna, koska katsoin ne vasta hiljattain), mutta kun ensimmäinen oma aikataululuonnos valmistui, oli siinä enää kolme Danten elokuvaa, joista tuli katsottua vain kaksi, joista toisen niistä, Matineen, arvostelua ette saa, sillä elokuva alkoi perjantaina yhdeltä yöllä ja kahvitankkaukseni epäonnistui tyystin ("ei ole aikaa kahville") ja niinpä nuokuin puolet elokuvasta, enkä oikein saanut kunnolla otetta siihen. Yksi elokuva Dantelta tuli kuitenkin täysissä ruumiin ja hengen voimissa katsottua ja kyseessä ollut Pieni suuri seikkailu edustikin minulle nipin napin festivaalin parasta elokuvaa Ingmar Bergmanin Kuiskauksia ja huutoja jäädessä kakkostilalle.


Joe Dante (keskellä) juttelee ainakin Olaf Möllerin (vasemmalla) kanssa

Syy siihen, miksen voinutkaan viettää "Dante-festaria", löytyi tosiaan siitä, että ohjelmistossa oli niin paljon muutakin syystä tai toisesta mielenkiintoista katsottavaa. Oli 1001-elokuvia, mutta oli myös laaja kattaus elokuvia maista, joista kovin usein ei tule elokuvia katseltua. Katsottua elokuvia tuli muun muassa sellaisista maista kuin Unkari, Turkki ja Argentiina, mutta myös Suomesta, Ruotsista, Venäjältä ja Portugalista. Virallinen aikataulu eli vielä vähän festareidenkin aikana, joten pieniä muutoksia tulin tehneeksi myös itsekin, joten täysin en sillä ensimmäisellä aikataululuonnoksellani mennyt.

Liput tuli ostettua mykkäelokuvia ja Sátántangóa lukuun ottamatta vasta kunkin leffapäivän alkajaisiksi, joten pidin mahdollisena myös sitä, etten ihan kaikkiin haluamiini elokuviin pääsisi, mutta tänä vuonna pääsin kaikkiin niihin, mihin ensisijaisesti yritinkin. Joitakin lippuja olisi saanut ostettua jo aiempinakin päivinä, mutta halusin antaa sattumalle vähän suuremman mahdollisuuden. Iloitsin siitä, että nyt telttojen liput myytiin ulkona eikä koulun tiloissa samassa paikassa kuin koulun liput, mikä vähensi jonoa ja helpotti ainakin vähän kulkemista koululla, mikä oli tärkeää, sillä koulun kellarikerroksessa oli vessat.


Päävieraita: Joe Dante, Alan Rudolph ja Harriet Andersson
(valitettavasti Béla Tarrista ja Taina Elgistä en saanut kelvollista kuvaa)

Elokuvan päävieraisiin kuuluivat Suomen ainoa todellinen Hollywood-tähti(näyttelijä) Taina Elg, Ingmar Bergmanin luottonäyttelijä Harriet Andersson, jo mainittu Joe Dante, unkarilainen ohjaajasuuruus Béla Tarr sekä amerikkalainen ohjaaja Alan Rudolph. Viime vuonna pistin tavoitteeksi nähdä jokaiselta päävieraalta vähintään yhden elokuvan, mutta jotenkin unohdin tuon tänä vuonna, mutta siitä huolimatta vähintään yksi elokuva tuli nähtyä jokaiselta vähän puolivahingossakin. Esimerkiksi olin tehnyt katsomispäätöksen Tytöistä jo ennen kuin kuulin Elgin olevan siinä. Valitettavasti uuden elokuvan vieraat, Ruben Östlund, Axel Pétersen ja Rodrigo Areias jäivät tällä kertaa kokonaan väliin.

Keskiviikkona päätin avajaiselokuvan jälkeen lähteä Luostolle eli kymmeneltä, joten olin hyvissä ajoin nukkumassa (heti futispelin päätyttyä puolen kahdentoista jälkeen), joten sain sen verran hyvät yöunet, että lähdin torstaiaamuna takaisin keskustaan jo yhdeksältä ja niinpä ehdin hyvin käydä kuuntelemassa aamukeskustelun, jossa ilokseni oli juurikin Joe Dante; en ole hänen suuri faninsa, mutta minulle näistä vieraista se tutuin. Peter von Bagh, joka sairastumisen vuoksi joutui jättämään festarit ennenaikaisesti ja nähdäkseni mestariluokkaelokuvia esitellyt elokuva-asiantuntija Olaf Möller tenttasivat siiten Dantea ja välillä näytettiin pätkiä Danten elokuvista. Ehkä ne elokuviin liittymättömät lapsuuskysymykset olisi voinut jättää pois, mutta muuten ihan mielenkiintoisia juttuja oli Dantella. Nyt on kuitenkin siis ensimmäistä kertaa aamukeskustelu koettu, joten ellei tulevina vuosina aikataulut mene samalla tavalla hyvin kuin nyt tai en pääse keskustaan uinumaan, ei ole mikään pakko enää mennä, mutta jos ehdin, niin mitä jottei voisi niitäkin mennä kuuntelemaan tulevinakin vuosina.


Jukka Virtanen ja leffaraati (Juho Kuosmanen, Iida Simes, Minna Joenniemi ja Neil Hardwick)

Sunnuntaina puolestaan hotellista piti tietenkin lähteä kahteentoista mennessä, joten lähdin puolta tuntia aiemmin bussilla (seuraava olisi mennyt vasta 13.45) keskustaan ja menin katsomaan Leffaraatia, jossa Jukka Virtasen johdolla ruodittiin erinäisiä kotimaisia lyhytelokuvia ja arvostelijoina toimivat Neil Hardwick, Runoraadista tuttu (ei minulle) Minna Joenniemi, kustantaja Iida Simes ja ohjaaja Juho Kuosmanen. Voittajaksi selviytyi Christian Lindbladin ohjaama animaatio Eläköön markkinatalous (äänessä Ville Virtanen) ja täytyy sanoa, että voitto meni täysin oikeaan osoitteeseen. Haluan tuon leffan itselleni! Jos nyt toisen kerran järjestetty Leffaraati järjestetään myös ensi vuonna, niin varmaankin menen katsomaan, mikäli aikataulut sopivat, sillä tilaisuus oli perin hauska.

Mutta mitkä kaikki tekijät lopulta vaikuttivatkaan kunkin elokuvan katsomisvalintaan? 1001-elokuvien kohdalla ei ole syitä vaikeaa arvata, mutta entä niiden muiden? Syyt selviävät seuraavan parin viikon aikana kunkin elokuvan arvostelun yhteydessä, joten pysykäähän kuulolla.

Nyt on siis Sodankylä koettu toistamiseen ja ensi vuonna on tarkoitus olla taas paikan päällä! Sitä ennen voisikin lukea festivaaleilta ostamaani Peter von Baghin kirjaa Elokuvan historia, jonka ostamista olin ehtinyt suunnitella jo vuosia. Ajattelin lukea pari kirjaa ennen sitä, mutta enköhän mä saa tuon luettua ennen ensi vuoden festivaaleja, jonka jälkeen voikin ostaa sitten seuraavan opuksen. Syvästi kiitän järjestäjiä, että sain jälleen kerran kokea tämän!

Satunnainen hauska fakta matkan varrelta: Danten keskustelutilaisuudessa nähtiin filminpalamispätkä Gremlins 2:sta ja ainakin vierustoveriini tuo vitsi upposi ihan täysillä ja kuuluipa yleisöstä myös jokunen muukin kovaääninen kohahdus. Hih!