Käsikirjoitus: Erik Blomberg, Mirjami Kuosmanen
Pääosissa: Mirjami Kuosmanen, Kalervo Nissilä, Åke Lindman
Valmistusmaa: Suomi
Ilmestymisvuosi: 1952
Kesto: 74 min
- Sinun täytyy uhrata suurelle Seidalle ensimmäinen elollinen olento, joka tulee vastaan kotiin palatessasi. Silloin ei kukaan poromies voi sinua vastustaa.
Lapin maisemissa vietetään porokilpailuja ja kisan päätteeksi Pirita (Mirjami Kuosmanen) iskee silmänsä poromies Aslakiin (Kalervo Nissilä). He alkavat viettää yhä enemmän aikaa keskenään ja lopulta päätyvät naimisiin. Kuitenkaan Pirita ei saa Aslakilta kaikkea sitä huomiota, mitä Pirita Aslakilta haluaa, sillä Aslak saattaa viettää pitkiäkin aikoja pororeissuillaan ja sitten kun Aslak palaa kotiin, hän on usein liian väsynyt viettämään helliä hetkiä Piritan kanssa. Niinpä Pirita epätoivoissaan menee shamaani Tsalkun (Arvo Lehesmaa) luokse ja pyytää tältä apua, jotta Aslak kiinnittäisi häneen enemmän huomiota. Tsalkku lausuu loitsun, jonka jälkeen Pirita joutuu myös tekemään omat rituaalinsa, mutta tällä loitsulla on omat sivuvaikutuksensa...
Minulla oli lippu ostettuna Night Visionsin Deep Red- eli Verenpunainen kauhu -näytökseen, kun pari päivää lippujen ostamisen jälkeen sainkin tietää, että Bio Rexissä vietetään synttäreitä ja että sen kunniaksi siellä esitettäisiin muun muassa Valkoinen peura. Koska olin Verenpunaisen kauhun jo nähnyt, niin päätinkin vaihtaa suunnitelmia ja suunnatakin lauantain ja sunnuntain pitkän leffaputken alkajaisiksi Bio Rexiin ja totta kai osansa päätöksellä oli myös tekemistä sillä, että Valkoinen peura on 1001-elokuva. Kun sitten tämä elokuva kuuluu ilmeisesti ensimmäisiin suomalaisiin kauhuelokuvatapauksiin, niin lopullinen päätös oli syntynyt. Eikä sillä, muun muassa Golden Globella palkittu (asia, joka minulle selvisi tyyliin sekunti sitten) Valkoinen peura oli kuin olikin varsin jännä elokuva ja olin hyvin iloinen, että menin katsomaan tätä.
Elokuvan alku ei kuitenkaan luvannut mitään hirveän hyvää, vaan se muistutti hyvin pitkälti tyypillisiä tuon(kin) ajan suomalaisia näytelmäelokuvia eli vaikka oltiinkin Lapin maisemissa ja lapinmiesten parissa, niin jotenkin meno tuntui tutun nihkeältä ja keskinkertaiselta, ja niinpä pitkään vain kuikuilinkin, että missä se elokuvan nimihahmo oikein luuraa ja millainen osa sillä on elokuvassa. Aslakin ja Piritan kuhertelu ei tarjonnut sinänsä mitään uutta ja tapahtumat etenivätkin (onneksi) aika nopeasti häihin. Elokuva alkaa parantaa otettaan oikeastaan vasta siinä vaiheessa, kun Aslak torjuu Piritan ja Piritta lähtee shamaani Tsalkun puheille. Tämän kohtaamisen jälkeen elokuva muuttuu aidosti mielenkiintoiseksi ja jopa jännittäväksi jä tämä tapahtuu ainakin minulle yllätyksenä tulleen juonenkäänteen kera. Tämän jälkeen niin kuvaus kuin musiikkikin onnistuu luomaan sellaisen mystisen tunnelman, että minä pidin hyvin paljon koko loppuosasta ja niinpä shamaanikohtauksen jälkeen tarina pitikin otteessaan ihan elokuvan loppuun asti. Elokuva jätti kyllä avoimiksi eräitä kysymyksiä, kuten esimerkiksi sen valkoisen peuran kyvyn tai halun hillitä itseään surmatessaan poromiehiä, mutta liikoja en jäänyt näitäkään miettimään. Elokuva ei ollut mitenkään hirveän pitkä, mutta minusta kaikki asiat saatiin kerrottua tässäkin ajassa ja viitaten elokuvan alkuhetkiin olisi elokuvaa voitu hitusen myös tiivistääkin. Loppuratkaisu ei ollut mitenkään hirveän yllättävä, vaan toivoin jo hyvissä ajoin ennen elokuvia, että elokuva päättyisi juuri niin kuin se sitten päättyikin eli senkin osalta kaikki meni jota kuinkin nappiin.
Näyttelijät olivat varsinkin alussa hyvin teennäisen oloisia eli juurikin heissä tuli mieleen nuo lukuisat mustavalkoiset näytelmäelokuvat, joissa näyttelijät ovat usein niin jäykköjä, että ihan kuin he ajattelisivat "Katsokaa, teemme tässä nyt näytelmäelokuvaa, eikä siten mikään näkemänne ole aitoa". Kuitenkin myös näyttelijöihin tulee valtavasti lisää virtaa tuon shamaanikohtauksen jälkeen ja varsinkin Piritaa näytellyt Mirjami Kuosmanen oli kunnolla mieleeni. Lapinjätkissä oli kyllä vähän sitä epäaitouden tunnessa myös loppupuolella, mutta kun tunnelma oli muuten kohdillaan, niin eivät hekään sitten hullummilta vaikuttaneet. Aslakia näytellyt Kalervo Nissilä oli alussa vaisu, eikä myöhemminkään mikään yliveto ollut, mutta Piritan seurassa ollessaan hänenkin hahmonsa kyllä menetteli. Lyhyen visiitin tehnyt Arvo Lehesmaa shamaanina oli kyllä mainio. Mukana menossa: Åke Lindman.
Pisteitä: 4/5
PS. Elokuvasta ollaan muuten suunnittelemassa uusintaversiota.
Seuraavana arvosteluvuorossa: Komisario Bellie
Kommentit