Alkuperäinen nimi: M

Ohjaus: Fritz Lang
Käsikirjoitus: Fritz Lang, Thea von Harbou
Pääosissa: Peter Lorre, Otto Wernicke, Theodor Loos
Valmistusmaa: Saksa
Ilmestymisvuosi: 1931

Kesto: 107 min

- Kaiket päivät saa kieltää heitä laulamasta sitä kirottua laulua. Siitä murhaajasta on kuultu aivan tarpeeksi.

- Niin kauan kuin he laulavat, tiedämme ainakin missä he ovat

Kaupungissa riehuu lapsenmurhaaja ja vanhemmat kehoittavat lapsia olla menemättä vieraiden ihmisten mukaan, mutta siitä huolimatta uhreja tulee lisää. Kaupungin asukkaat valtaa hysteria ja muita ihmisiä syytetään murhaajaksi mitä mitättömimmistä syistä. Poliisi tekee kaikkensa löytääkseen surmaajan ja tulevat ratsanneeksi tämän tästä salakapakoita ja muita vastaavia liikkeitä, mikä ei tee järin hyvää niiden taloudelle, joten poliisien lisäksi myös rikolliset yrittävät saada murhaajan kynsiinsä, mutta kuka löytää murhaajan ensin ja mitä hänelle sitten tehdään...

Myönnän kuvitelleeni aikoinaan tämän elokuvan Alfred Hitchcockin ohjaamaksi, mutta tämä johtunee vain ja ainoastaan siitä, että sekoitin tämän herran toiseen elokuvaan Täydellinen rikos, jonka englanninkielinen nimi kuuluu Dial M for Murder. Täten tietoni tästä elokuvasta ei ollutkaan järin suuret, mitä nyt tiesin elokuvasta olevan joitakin uudelleenfilmatisointeja.  Tämä oli myös ensikosketukseni Fritz Langin elokuviin (Metropolis on jo odottamassa katseluvuoroaan) ja täytyy sanoa, että  M – kaupunki etsii murhaajaa osoittautui varsin hyväksi rikostrillerissä, jossa riitti myös jonkin verran yllätyksiä.

Elokuva lähti hyvin liikkeelle näiden lasten leikkiessä ja sotkiessa mukaan lauluihinsa tämän pelätyn murhaajan, mikä tietyllä tapaa toi ajattomuutta mukaan tähän, sillä moistahan on harrastettu aina ja ”kaikkialla”. Alussa oli myös kivaa seurata murhaajan etsimistä ja sitä hysteriaa, mikä siitä murhaajan pakoilusta lopulta seurasi. Tämä oli myös jännittävää, sillä minä en kauheasti kiinnittänyt huomiota siinä alusta sen murhaajan ulkomuotoon (näytettiinkö häntä edes kunnolla?), mikä pisti myös minut pohtimaan murhaajan henkilöllisyyttä. Sitten tuli pienehkö suvantovaihe, kun poliisi ratsasi tämän yhden kapakan ja tämä ei sinänsä tuntunut niin tärkeältä, että kohtaukseen olisi pitänyt käyttää niin paljon aikaa ja sama koski vähän myös näiden rikollisten odotusta. Hetken kuluttua näiden kohtausten olemassaolon syyt selvisivät, mutta kuitenkin ne olisivat voineet olla vähän lyhyempiäkin. Näihin kohtauksiin kuitenkin päättyivät elokuvan kunnolla heikot hetket ja näiden kohtausten jälkeen elokuva nousi taas uuteen nousuun, mitä nyt vähän vierastin tätä poliisien harrastamaa logiikkaa murhaajan tunnistamisessa. Murhaajan jäljittäminen oli kuitenkin jännittävää ja todella paljon tykkäsin murhaajan tunnistustavasta. Elokuva huipentuu sitten suureen oikeudenkäyntiin, jossa murhaaja käyttää suorastaan loistavan puolustuspuheenvuoron, joka kyllä jää mieliin pyörimään. Kokonaisuutena kyseessä oli oikein hyvää tunnelmaa tarjoava rikoselokuva, josta ei edes nykymittapuun mukaan puuttunut omaperäisiä hetkiä.

Yhden kiinnostavan huomion tein näyttelijöistä ja se oli se, että vaikka en yleensä ole kyennyt pistämään mustavalkoelokuvien näyttelijöiden naamoja mieleeni (johtunee siitä, että olen nähnyt niitä niin vähänlaisesti), niin Peter Lorren tunnistin heti kun sen näin. Joskin aluksi en ollut hänestäkään täysin varma, mutta kun häntä alkoi nähdä ruudussa enemmän, niin varmistuin tästäkin ja hän onnistui olemaan hyvä roolissaan ja hänen hahmonsa – muiden kärkihahmojen tavoin – oli varsin uskottavanoloinen.

Pisteitä: 4/5