Alkuperäinen nimi: Surrogates

Ohjaus: Jonathan Mostow
Käsikirjoitus: Michael Ferris, John D. Brancato
Pääosissa: Bruce Willis, Radha Mitchell, Rosamund Pike
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Ilmestymisvuosi: 2009

Kesto: 90 min

- You can live your live without limitations. You see what they see. You feel what they feel. And become anyone you want to be. From the confidence and safety of your own home.

Eletään maailmassa, jossa 98% ihmisistä on korvattu sijaisroboteilla. Ihmiset makaavat kotonaan, kun mittatilaustyönä tehdyt robotit elävät heidän sijastaan omistajien mielen mukaan ja näiden silmillä. Jos robotti tuhoutuu, ihmisille itselle ei käy mitään... tai näin ainakin pitäisi olla. Eräänä iltana nimittäin sijaisrobotit kehittäneen Canterin (James Cromwell) pojan (James Francis Gintyn) surrogaatti tuhotaan ja samalla kuolee myös Canter Jr. Tapausta alkaa tutkia niin ikään surrogaattina elävä Tom Greer (Bruce Willis), joka pääsee kammottavan aseen jäljille, joka kykenee tuhoamaan niin surrogaatit kuin niiden isännätkin, mutta kuka moista haluaisi...

Tästä elokuvasta oikeasti innostuin jo ajat sitten, kun elokuvan traileri julkistettiin, vaikka totta puhuen en varma ollutkaan, tulisinko pitämään elokuvasta (varsinkin toimintaelokuvien kohdalla trailerit lupaavat usein enemmän kuin mitä lopputulos antaa). Sitä paitsi: Bruce Willis hiuslisäkkeen kanssa; olihan tämä mentävä katsomaan, eikä katsomispäätös missään nimessä väärä ollut, sen verran tästä kuitenkin pidin.

Aloitetaan nyt vaikkapa elokuvan maailmasta, sillä se oli jo ajatustasollakin todella pelottava. Ajatus siitä, että suurin osa ihmisistä on korvannut itsensä sijaisroboteilla, on oikeasti kammottava. Tätä kammottavuutta lisäsi vain kohtaus, jossa Greer ainoana ihmisenä käveli kadulla ilmeettömien surrogaattien joukossa. Tunnetasollakin ajateltuna surrogaatit veisivät kaiken ilon pois toiseen tutustumisesta, ihastumisesta ja niin pois päin. Kuten alussa näytettiin, niin identiteettihuijareiden toiminta nousisi aivan uusiin ulottuvuuksiin. Niin ja minä ainakin jäin pohtimaan sitä, että sitten kun ihmiset ovat tutustuneet toisiinsa ja alkaneet pohtia esimerkiksi perheen perustamista (monethan vietti kaiken ajan siinä siirtymätuolissa vai mikä olikaan), niin veisi se varmaan fiiliksiä moisista hommista, jos se unelmien poikamiehen näköisen surrogaatin isäntä olisikin oikeasti joku 150 kiloa painava rasvakasa. Hyh!

Tarinaa, jossa kuitenkin edettiin hyvin perinteisen kaavan mukaisesti, olikin edellisessä kappaleessa esitettyjen aatosten kanssa oikein mukava seurata, vaikka esimerkiksi tämä takaa-ajokohtaus, jossa Greerin surrogaatti jahtaa Stricklandia (Jack Noseworthy) jalan, olikin hieman vedetty yli kaikkine jättiloikkineen. Armeijan tukikohdassa vierailu oli varsin hauska kohtaus, kun näytettiin surrogaattisotilaiden sodankäyntiä. Noin yleisesti ottaen aika perinteiseltä toimintapätkältä tämä vaikutti eli Greer etenee johtolangasta toiseen, kunnes lopulta keksii oikean syyllisen. Tämä ei haitannut, sillä tämä kaikki oli onnistuttu kuvaamaan pääasiassa hyvin ja kun mukana oli vielä yksi todellinen yllätyskäänne, niin ei tämä huonoksi jäänyt missään nimessä. Loppu sen sijaan ei juuri yllättänyt.

Bruce Willisin hiuslisäke tuli jo mainittua ja hei, hän ei näyttänyt siinä lainkaan huonolta, vaikka toki kalju-Willis parempi olikin. Itse asiassa hiuslisäkkeellä Willis oikeasti tuntuikin nuorentuneen huomattavasti, mikä vaikutelma toki oli haluttukin saada aikaan. Suurin osa muista näyttelijöistä tuntuivatkin sitten huonommilta, mutta eivät oikeasti olleet sitä, sillä tämä vaikutelma johtui puhtaasti siitä faktasta, että he esittivät ihmisiä eleettömämpiä surrogaatteja. James Cromwellia olisin halunnut nähdä enemmän.

Pisteitä: 3,5/5