Alkuperäinen nimi: The Darkest Hour
Ohjaus: Chris Gorak
Käsikirjoitus: Jon Spaiht
Pääosissa: Max Minghella, Emile Hirsch, Olivia Thirlby
Valmistusmaa: Yhdysvallat, Venäjä
Ilmestymisvuosi: 2011
Kesto: 89 min

 

- What do you mean?
- Knock them in the ass!

1325585254_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Nuoret Ben ja Sean (Max Minghella ja Emile Hirsch) ovat tulleet Moskovaan markkinoimaan uutta sosiaalisen median verkkopalvelua, mutta kokevat kovan kolauksen, kun heidän kanssaan työskennellyt Skyler (Joel Kinnaman) on varastanut koko palvelun omiin nimiinsä. He lähtevät kuitenkin juhlimaan suunnitelmiensa mukaan suosittuun yökerhoon, josta he olivat saaneet vinkin netin kautta ja samaan paikkaan löytävät tiensä myöskin Natalie ja Anne (Olivia Thirlby ja Rachael Taylor) ja tuleepa yökerhoon myös Skyler. Yhtäkkiä heidän juhliessa sähköt menevät poikki ja kun he menevät muiden lailla ulos, he saavat huomata taivaalta putoavan kymmenittäin keltaisia valo-olioita, jotka tappavat kosketuksellaan jokaisen tielleen osuneen... tarkoituksellisesti. Nämä kaikki viisi nuorta pakenevat yökerhon kellarikerrokseen useiksi päiviksi ja kun he tulevat lopulta ulos sieltä, he saavat huomata lähes kaikkien ihmisten kadonneen, mutta vaara ei ole suinkaan ohi...

Uuden vuoden ensimmäinen leffakäynti alkoi perin kummallisin perustein, mikä oli sinänsä ihan piristävää. Viime viikolla suunnilleen tähän samaan aikaan bongasin elokuvan tämän elokuvaviikon ohjelmistosta ja... mitään muuta siitä en tiennytkään. Se pikkukuva Finnkinon sivuilla viittasi kauhuelokuvaan, mutta todellisen tyylilajin jätin hämärän peittoon niin pitkäksi aikaa kuin pystyin, kuten myös juonikuvauksen, näyttelijät, ohjaajat tai edes valmistusmaan (veikkasin viimeisen kohdalla oikein). Niinpä astuessani sisään saliin tiesin varmasti ainoastaan elokuvan nimen ja 3D-mäisyyden, joten en ihan oikeasti tiennyt, mitä odottaa. Minkäänlaista mainontaa en ollut tästä nähnyt missään, joten pienenä yllätyksenä oli, että salissa oli useita kymmeniä ihmisiä (no, parisenkymmentä ainakin). Kyllä minulla kävi mielessä, että vähäisen näkyvyyden vuoksi elokuva saattaisi olla pannukakku, mutta osoittautui kuitenkin ihan viihdyttäväksi scifitapaukseksi.

Elokuvan alussa päähenkilöt eli Ben ja Sean ilmaantuvat Moskovaan, jossa he saavat nopeasti huomata tulleensa petkutetuksi ja pian siirrytäänkin jo sinne baariin, josta tapahtumat lähtevät toden teolla käyntiin ja vieläpä ihan suhteellisen nopeasti. Tosiaan täysin tietämättömänä kaikista tapahtumista näiden valo-otusten maahantulo aiheutti jonkinmoisia naurunpyrskähdyksiä, mikä oikeastaan leimasi pitkälti koko elokuvaa. Yhtä naurujuhlaa elokuva ei ollut, mutta vähän väliä uusien absurdien käänteiden vuoksi sai aina välillä naureskella. Tämä ei ollut sinänsä huono juttu, sillä verrattain kuluneesta ideasta huolimatta elokuva oli kuitenkin varsin viihdyttävä. Nuoret kulkevat paikasta toiseen törmäten mitä erikoisimpiin ihmisiin väistellen samalla näitä valo-otuksia parhaansa mukaan. Välillä joukkoon tulee sitten uusia ihmisiä ja tiesihän sen, että väen lisääntyessä alkaa uhrejakin tulla enemmän, joten siinä mielessä elokuva ei nyt hirveästi yllätyksiä tarjonnut, vaikka niiden kaikkien kuolleiden henkilöllisyyksiä en arvannutkaan. Vaikka ehkä se mikroaaltoase olikin hivenen liikaa, niin noin muuten näiden valo-otusten metsästys tai oikeammin niiltä puolustautuminen oli ihan tarpeeksi kelvollista, jotta homma ei mennyt omaan makuun liian typeräksi. Lisäki valo-otusten motiiivit, sikäli kuin ne oikein arvattiin, olivat ihan tyydyttävät. Loppuratkaisukin menetteli. Aika aivotonta viihdettähän tämä oli, mutta siinä lajissaan ihan hyvin toteutettua sellaista ja erikoismaininta pitää antaa näistä tyhjistä Moskovan kaduista; ne näyttivät todella upeilta. Päällimmäisenä elokuvasta jäi kuitenkin sellainen fiilis, että elokuva olisi ollut omiaan esimerkiksi Night Visionsissa näytettäväksi, sillä ei tämä ihan sellainen elokuva ollut, ettäkö tämä läheskään kaikkia katsojia saisi puolelleen.

Näyttelijät eivät mitenkään erityisen hyviä olleet, mutta tällaiseen scifistelypätkään ihan tarpeeksi hyviä, jotta eivät ärsyttäneet. Max Minghella ja Emile Hirsch olivat ihan kelvollinen parivaljakko, joita täydensivät sitten elokuvan naiset eli Olivia Thirlby ja Rachael Taylor. Katsoessani Jälkiä jättämättä -sarjaa olin epäillyt Joel Kinnamanin puhetyylin johtuvan kyseisen sarjan hahmosta, mutta nähtävästi hän puhuu aina niin ja tässä elokuvassa hänestä varmaankin sen vuoksi olikin tehty ruotsalainen. Vikaa esittänyt Veronika Ozerova oli ihan nätti tapaus, mutta ehkä elokuvan parhaasta hahmosta vastasi Sergei, jota Dato Bakhtadze esitti riemukkaasti.

Pisteitä: 4/5

Seuraavana arvosteluvuorossa: Varasto