Käsikirjoitus: J. Mackye Gruber, Eric Bress Pääosissa: Ashton Kutcher, Amy Smart, Melora Walters
Valmistusmaa: Yhdysvallat, Kanada Ilmestymisvuosi: 2004 Kesto: 114 min
- What time is it?
- It's time for you to do what I tell you to do...
- Wrong answer fuck bag. This is the very moment of your reckoning. In the next 30 seconds you're gonna open 1 of 2 doors. The first door will forever traumatize your own flesh and blood.
Nuorella Evanilla (Ashton Kutcher, Logan Lerman, John Patrick Amedori) on omituinen muistisairaus, jonka seurauksena hänen muistoistaan tuntuu katoavan satunnaisesti pätkiä, eikä hän muista niitä millään. Hänelle suositellaan oman päiväkirjan pitämistä ja niin hän tekeekin ja päiväkirjamerkintöjä tulee myös niiltä päiviltä, kun hän on menettänyt hetkelliseksi muistinsa ja niinpä päiväkirjoihin tallentuu hetkiä juuri ennen muistinmenetyksiä. Päiväkirjoissa onkin merkintöjä muun muassa käynneistä kavereiden luona, dynamiitin räjäyttelemisestä ja sen sellaisesta, mutta merkinnät loppuvat aina siihen muistinmenetyshetkeen. Aikuisena Evan opiskelee yliopistossa menestykkäästi, eikä muistikatkoksetkaan ole häirinneet vuosiin. Hän ottaa esiin nämä päiväkirjat ja tajuaa pystyvänsä niiden avulla saamaan kadoksissa olevat vaiheet takaisin ja lopulta tämä ymmärrys muuttaa hänen elämänsä...
Syy siihen, miksi niinkin tiuhaan viime viikot olen käynyt elokuvissa käytännössä ilman "vapaapäiviä", löytyy tästä elokuvasta ja sen kahdesta jatko-osasta, sillä yritin löytää sopivaa hetkeä tälle trilogialle niin, että saisin katsottua ne peräkkäin. Vaikka olisinkin käynyt leffateatterissa vähän väljemmin, niin kolmea sellaista päivää, kun ei olisi tarvinnut käydä jotain katsomassa, ei meinannut millään löytyä, eikä sellaista löytynyt nytkään, vaan torstaina odottaa jo seuraava leffakäynti, joten tämän trilogian viimeisen osan arvostelu jää ensi viikkoon. Tämän ensimmäisen osan kohdalla en välttämättä olisi edes hommannut tätä vuosi sitten kaveriltani, ellen olisi muuta kautta saanut sarjan viimeistä osaa joskus vuonna kivi ja kirves. Voi olla, että johtuu Ashton Kutcherista, mutta jotenkin olin suhtautunut tähän elokuvaan jotenkin nuivasti, enkä siksi ollut sitä katsonutkaan, mutta Perhosvaikutus yllätti, sillä kyseessä olikin ihan toimiva trilleri.
Jos en ihan teorian äärimmäistä kuvausta allekirjoitakaan, niin perhosvaikutus on kuitenkin teoria, johon minäkin uskon jollain tapaa, joten elokuva oli lähtökohdiltaan ihan mielenkiintoinen. Luulin, että elokuva siirtyisi salamana nykypäivään, mutta niissä nuoren Evanin vuosissa pysyteltiin pitkä tovi ja annettiin tarinan kivasti kehittyä. Lapsuuden aikana näemme totta kai näitä muistikatkoksia, mutta samalla taustoitetaan Evan ja lähipiirinsä oikeinkin hyvin. Sitten kun siirryttiin nykypäivään, niin pelkäsin, että näiden muistikatkosten aikojen tapahtumia saisi odottaa ihan elokuvan loppuun asti, mutta todellisuudessa niitä käytiin yksitellen läpi pitkin elokuvaa, mikä sopi ainakin minulle vallan mainiosti. Siinä sivussa sitten Evanin elämä muuttuu kerran jos toisenkin ja hieman yllätyin positiivisessa mielessä siitä, kuinka kauan annettiin aikaa niille muutosten seurauksille; melkein tekisi mieli väittää, että jos elokuva olisi tehty tyyliin viittä vuotta myöhemmin, niin niitä muutoksia olisi enemmän ja ne tapahtuisivat paljon nopeammassa tahdissa. Elokuva tuo hyvin esille sen, kuinka "jos olisin tehnyt toisin, niin..." -tyyppiset katumukset ovat loppupeleissä aika turhia, sillä vaikka olisikin tehnyt asioita toisin joskus, niin se ei todellakaan välttämättä johtaisi vain hyvään. Olihan elokuvassa paljon epäloogisuuksia totta kai, mutta tällaisessa ajatusleikkielokuvassa nekään eivät oikein haitanneet. Pieni jännityksenpoikanen kuitenkin seurasi koko ajan mukana ja elokuvaa oli kaikin puolin mukavaa katsella ja vain hieman jäätiin suuremmasta pistemäärästä. Elokuvaan tehtiin kaiken kaikkiaan neljä eri loppuratkaisua, mutta katsomani director's cut -version loppuratkaisu oli ihan kiva, ja ehkä hieman alleviivatenkin niputti elokuvassa sanottuja asioita yhteen.
Ashton Kutcher oli yllättävänkin hyvä roolissaan, eikä lainkaan ärsyttävä, mikä saattoi osin johtua hänen parrastaankin. Eihän hän nyt mikään huippusuoritusta tehnyt parrakkaanakaan, mutta kuitenkin ihan tyydyttävän suorituksen. Amy Smart (Road Trip) oli aikuisena Kayleighinä ihan mukava hänkin, kuten myös Evanin äitiä näytellyt Melora Walterskin. Evanin miespuolisia kavereita aikuisina näytelleet eivät kuitenkaan jääneet mieleen, mutta lapsi- sellaiset eivät liiemmin vedonneet minuun turhan stereotyyppisen käsittelytapansa vuoksi. Esimerkiksi pikku-Tommya näytelleet Cameron Bright ja Jesse James olivat molemmat hyvin perinteisen näköisiä pahislapsia.
Pisteitä: 3,5/5
Perhosvaikutus, The Butterfly Effect 2, The Butterfly Effect 3: Revelations
Seuraavana arvosteluvuorossa: The Butterfly Effect 2
Kommentit