Alkuperäinen nimi: 2:37
Ohjaus: Murali K. Thalluri
Käsikirjoitus: Murali K. Thalluri
Pääosissa: Teresa Palmer, Frank Sweet, Sam Harris
Valmistusmaa: Australia
Ilmestymisvuosi: 2006
Kesto: 95 min

- Sometimes... you know... sometimes you'd get so wrap up in your own problems that you just don't know anybody else's.

Lukiossa jokaisella tuntuu olevan omanlaisiaan ongelmia, eikä kaikki pysty ongelmien kanssa elämään, sillä yhdestä vessasta löytyy joku kuolleena, mutta kuka? Marcus (Frank Sweet) on isänsä manipuloima ylisuorittaja, jolle kiitettävää huonompien arvosanojen saanti on katastrofi. Marcuksen siskoa Melodya (Teresa Palmer heidän isänsä ei ole koskaan tukenut tarpeeksi. Luke (Sam Harris) puolestaan on menestyvä urheilija, joka ei kuitenkaan näe liikuntatuntien lisäksi juuri muuta kiinnostavaa koko opinahjossa ja viettää aikaansa parin koulukiusaajan joukossa.. Sarah (Marni Spillane) puolestaan on Luken tyttöystävä, mutta kärsii itsetunto-ongelmista ja suhtautuu Lukeen äärimmäisen mustasukkaisesti. Sean (Joel Mackenzie) on puolestaan julkihomo, joka joutuu jatkuvasti kahnauksiin koulukiusaajien kanssa. Steven (Charles Baird) puolestaan kärsii pidätysvaikeuksista, minkä vuoksi myös hän on kiusaajien silmätikkuna. Lähes jokaisella heistä on kuitenkin omat enemmän tai vähemmän pimeät salaisuutensa, mutta kenen ruumis löydetäänkään vessasta?

En nyt muista, millä perustein tuli tämä elokuva aikoinaan hommattua, mutta kai elokuvan kansikuvassa (onnettomalta näyttävä teinityttö istumassa vessassa) oli jotain niin kiehtovaa, että päätin ottaa elokuvan mukaani, mutta tekemistä on saattanut olla myös elokuvan poikkeuksellisella nimelläkin. En ollut kuitenkaan kuullut elokuvasta mitään etukäteen, joten aivan vaillla ennakko-odotuksia pääsin tätä katsomaan ja vaikka tämä ei missään nimessä täydellinen ollutkaan, niin minun on sanottava, että 2:37 on todellinen LÖYTÖ, jota voin lämpimästi suositella ihan jokaiselle.

Elokuva nimittäin antaa varsin realistisen kuvan opiskelemisesta ja opiskelijoiden ongelmista, eikä kaikki ole suinkaan aina ja kaikilla niin fantastisen hienoa tai viattoman oloista, kuten koulumaailmaa kuvaavat elokuvat usein antavat olettaa. Sen sijaan elokuvaa sysää katsojan eteen todella ankean kuvan opiskelijoista ja heidän erinäisistä vaikeuksista. Jokaisella hahmolla on omia huolia ja kaikki henkilöiden ongelmat voisivat aivan hyvin olla peräisin todellisista kouluista ja useimmat niistä varmaan ovatkin, vaikka eivät näykään päälle päin. Kun meistä jokainen on siellä koulujen käytävillä kuitenkin aikoinaan kulkeneet, niin kuinka moni meistä on oikeasti jäänyt pohtimaan, onko kaikilla ympärillä olevilla ihmisillä sittenkään kaikki hyvin? Veikkaan, että ei kovinkaan moni ja myönnän ainakin sen, etten minä ainakaan, vaan käytännössä katsoen pyörin vain omassa pienessä maailmassani. En tiedä, millaisen vaikutuksen elokuva olisi saattanut tehdä, jos olisin nähnyt sen silloin lukioikäisenä, mutta olisi tämä vähän saattanut avata silmiäni, kun nytkin rupesin asiaa miettimään. Tietenkin elokuvasta puuttuivat ne oikeasti hyvinvoivat päähenkilöt, joten elokuva antaa vähän yksipuolista kuvaa näistä nuorista näyttämällä vain niitä, joilla menee tavalla tai toisella huonosti. Koko elokuva on onnistuttu kuvaamaan niin upeasti ja vähän jopa jännittävällä tavalla, että elokuvaa katsoi ihan mielellään. Välillä jopa ahdistikin kaikki nämä ihmiskohtalot, jotka sitten ainakin jossain määrin risteävät keskenään, mutta ei kuitenkaan kärjistetyn oloisesti. Väliin oli sitten upotettu eräänlaisia haastattelupätkiä, joissa nämä hahmot kertovat asioistaan ja toiveistaan ja pikku hiljaa näidenkin avulla hahmojen salaisuuksien verhoja raotetaan aina vain enemmän, vaikka ainakin Luken salaisuuden aavistin jo heti alkumetreillä. Omalaatuinen, mutta mielenkiintoinen ratkaisu. Huomasin jännittäväni ihan tosissaan, kuka sieltä vessasta lopulta löydetäänkään ja minulla olikin monta, pitkin elokuvaa vaihtuvaa toivetta sen suhteen. Ihan loppumetreillä minulle tuli sitten mieleen eräs vaihtoehto, joka tuntui ainakin minun silmiin hyvin rohkealta, mutta samalla elokuvan henkeen hyvin sopivalta valinnalta ja kun sitten tuo "valinta" osuikin oikeaan, niin olin oikein tyytyväinen nähtyyn loppuratkaisuun, vaikka joidenkin hahmojen jatkoja jäinkin hieman pohtimaan. Ei missään nimessä hyvän mielen elokuva, mutta kaikessa ahdistavuudessaan varsin hieno tapaus.

Elokuvan hahmot eivät olleet pelkkää pintakiiltoa, vaan tuntuivat jokseenkin aidoilta ja niitä tulkitsevat näyttelijät onnistuivat rooleistaan kunnialla. Eniten pidin kuitenkin Melodya näytelleestä Teresa Palmerista, Lukea näytelleestä Sam Harrisista sekä Seaniä esittäneestä Joel Mackenziestä, mutta eivät muutkaan nuoret suinkaan huonoja olleet. Heistä kaikista tuntui kuitenkin jossain määrin paistavan se fakta, että heidän hahmoillaan ei ollut ihan kaikki kunnossa.

Pisteitä: 4/5

Seuraavana arvosteluvuorossa: Crank