Alkuperäinen nimi: The Ides of March
Ohjaus: George Clooney
Käsikirjoitus: George Clooney, Grant Heslov, Beau Willimon
Pääosissa: Ryan Gosling, George Clooney, Philip Seymour Hoffman
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Ilmestymisvuosi: 2011
Kesto: 101 min

- What if I had something big?
- Like what?
- Something big.

1327347203_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Stephen Meyers (Ryan Gosling) toimii lehdistösihteerinä demokraattien toisen kärkiehdokkaan Mike Morrisin (George Clooney) kampanjassa demokraattien esivaaleissa. Meyers, Morris ja kampanjapäällikkö Paul Zara (Philip Seymour Hoffman) muodostavat voimakolmikon, jonka tarkoituksena on saada Morris demokraattien presidenttiehdokkaaksi. Kampanjoinnin yhteydessä Meyers tutustuu kampanja-avustaja Mollyyn (Evan Rachel Wood), jonka kanssa heillä alkaa seksisuhde. Kilpailevan ehdokkaan senaattori Pullmanin (Michael Mantell) tukijoukot pitävät Morrisia todellisena uhkana, minkä vuoksi Pullmanin kampanjapäällikkö Tom Duffy (Paul Giamatti) pyytääkin Meyersia joukkoihinsa. He tapaavat, jolloin Meyers kieltäytyy loikkaamasta Pullmanin kelkkaan, mutta tapaamisella tulee olemaan lopulta suurta vaikutusta Meyersin uraan...

Eilistä arvostelua kirjoittaessani en ollut vielä varma, lähdenkö lainkaan leffateatteriin illalla ja vieläpä alkuillasta, sillä kirjoitushetkellä minua väsytti tavallista enemmän, mutta illan tullen huomasin olevani sen verran virkeä, että lähtöä ei tarvinnut miettiä. Vaalit ovat niin meillä kuin Yhdysvalloissa ajankohtaiset, joten siinä mielessä tämän elokuvan (Suomen) ensi-ilta osui aikalailla nappiin. En hirveästi tiennyt elokuvan sisällöstä etukäteen (vaikka luulin tietäväni), mitä nyt tiesin elokuvassa olevan Clooneyn ja Goslingin, mikä yhdistettynä siihen, että elokuva oli saanut ihan hyviä arvosteluja vähän joka puolelta, riitti katsomispäätöksen syntymiseen, vaikka pieni epäilys niskassa olikin. Pystyisikö vaaliteemainen draama pitämään minua otteessaan? Todellakin pystyi, sillä Vallan kääntöpuoli oli erittäin onnistunut tapaus ja taistelee aivan taatusti parhaista paikoista vuoden parhaita elokuvia listattaessa (vaikka onkin itse asiassa viime vuoden elokuva).

Elokuvan alussa vielä oli sellaista asetelmien hakemista eli yritin vähän tarkkailla eri päähenkilöiden keskinäisiä suhteita ja sen sellaisia, mutta ei mennyt kovinkaan kauan, kun jo huomasin elokuvan imaisseen minut täysillä mukaansa. Elokuva näyttää suomenkielisen nimensä mukaisesti sen vallan toisen puolen eli taistelun siellä kulisseissa ja tekee sen todella mielenkiintoisella ja ennen kaikkea uskottavalla tavalla. On tv-väittelyihin valmistautumista, kampanjastrategioiden miettimistä, uteliaita toimittajia, piilossa tapahtuvaa kähmintää ja vaikka mitä. Ei sinänsä kuulosta järin erikoiselta, mutta kun se vain toimii niin, että tunnelma on välillä jopa kihelmöivän jännittävä ja välillä tuntui kuin katselisi jotain tiivistunnelmaista trilleriä. Olin nähnyt elokuvan trailerin ja jotenkin siitä oli jäänyt käsitys, että Meyersista tulee Morrisin vastapeluri, mutta näin ei tapahtunutkaan, mikä lisäsi muutenkin jo paljon käänteitä sisältäneen elokuvan tarjoamia yllätyksiä. Ehkä jossain määrin sorruttiin vähän turhan perinteisiin ratkaisuihin (esim. tapaus Molly), mutta kun näistäkin asioista seurasi normaalista kaavasta poikkeavia juonipolkuja, niin ne oli melko helppo antaa anteeksi. Vaikka alussa ei voinutkaan olla asiasta täysin varma, niin kun elokuva oli ohi, huomasi, että siinä ei juurikaan turhaa sisältöä ollut, vaan kaikilla tapahtumilla oli ainakin jossain määrin merkitystä. Elokuvan yllätyksellisestä tarinankerronnasta johtuen ei voinut olla oikein missään vaiheessa varma, miten elokuvassa lopulta tulisi käymään ja niinpä elokuva oli loppuun asti oikein onnistunut. Alexandre Desplatin säveltämä musiikki toimi hienona tunnelmanluojana pitkin elokuvaa ja lopputekstienkin ajaksi piti jäädä saliin kuuntelemaan sitä musiikkia.

Olen hehkuttanut Ryan Goslingia aiemminkin muun muassa Movie Mondayssa ja hehkutan nyt jälleen. Anteeksi! En vain tajua sitä, miten Gosling tekee sen. Siis olemaan niin vakuuttava niin vähillä eleillä. Gosling ei ilmeiltään näyttänyt paljonkaan erilaiselta ollessaan esimerkiksi rauhallinen tai kostonhimon vallassa, mutta silti hänestä ei vain nähnyt selvästi sitä, millä mielellä hän oli, vaan onnistui olemaan siinä hommassa vieläpä erittäin uskottava. Taidan olla rakastunut! Olen pitänyt varsinkin vanhempaa George Clooneya erittäin karismaattisena henkilönä ja sellainen hän on tässäkin osassa, mutta ei hänkään pääse samalle tasolle karisman suhteen kuin Gosling. Myös Clooney teki kuitenkin vakuuttavaa jälkeä. Philip Seymour Hoffman oli hänkin ihan hyvä tekemättä taaskaan mitään kunnon vaikutusta. Mukana menossa: Paul Giamatti (Sideways, Truman Show), Evan Rachel Wood (True Blood), Marisa Tomei (Hullu hölmö rakkaus), Max Minghella (The Darkest Hour) ja Gregory Itzin (24).

Pisteitä: 4,5/5

Seuraavana arvosteluvuorossa: Rat King