Alkuperäinen nimi: Tamara Drewe
Ohjaus: Stephen Frears
Käsikirjoitus: Moira Buffini
Pääosissa: Gemma Arterton, Roger Allam, Bill Camp
Valmistusmaa: Iso-Britannia
Ilmestymisvuosi: 2010
Kesto: 113 min

- The real secret of being a writer is learning how to lie.

1307009499_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Pieni Ewedownin kylä on oikeasti pieni ja niinpä nuorille tyyliin ainoaa hupia tuottaa kananmunien heittely ohikulkevien autojen tuulilasiin ja niinpä taksin saapuminenkin kylään on iso tapaus. Kylässä toimii myös kirjailijoille tarkoitettu majatalo, jossa he voivat rauhassa kerätä inspiraatiota ja kirjoittaa. Eräänä päivänä kylän entinen asukas, nuori ja hyvin nätti toimittaja Tamara Drewe (Gemma Arterton) tulee myymään entistä kotitaloaan ja saa koko kylän ihan sekaisin aina teinityttöjä ja ukkomiehiä myöten...

Sain tässä taannoin Plussa-setelin, jonka saa vaihdettua keskiviikkoisin haluamaansa leffaan. Niinpä kun tässä oli tulossa teattereihin muutama ihan kivalta kuulostava elokuva, niin päätin sijoittaa tuon setelin yhteen näistä ja valituksi tuli sitten tämä elokuva (ne kaksi muuta vaihtoehtoa olivat Kauhea Kankkunen 2 sekä Hall Pass). Tämä oli nimittäin ainoa noista kolmesta, joka oli saanut pääosin positiivissävytteisiä arvosteluja ja kun muutenkin olin ollut epävarma noiden kahden muun suhteen, niin tämä tuntui luontevalta vaihtoehdolta (esim. Hall Pass kiinnosti vain ohjaajiensa vuoksi). Graafiseen romaaniin perustuva Tamara Drewe olikin loppujen lopuksi ihan kiva tuttavuus.

Elokuva oli tuntunut sellaiselta hauskalta hyvän mielen pikkutuhmalta elokuvalta ja sellainenhan se pääasiassa olikin. Alussa ajattelin, että elokuvasta tulisi jonkinasteinen väärinkäsityselokuva, kun kylään tulee lähes samaan aikaan kaksi ihan nättiä naikkosta ja kun kirjailijamajatalon toisella pitäjällä Nicholasilla (Roger Allam) on ollut suhde toiseen heistä, niin aiheesta olisikin voinut saadakin vaikka mitä hauskaa aikaan. Hauskuus ei tullutkaan sitten tästä, vaan siitä, että Drewe saa muuten vaan kyläläiset sekaisin tavalla jos toisella. Toki, tässä oli paljon sellaista brittiläisen maalaiskomedian tuntua, jossa kylän äijät puhelevat vähän hävyttömiä ja välillä joitain arkipäiväisyyksiä ja tällainen komedia ei ole allekirjoittaneeseen täysin koskaan iskenyt, vaikka tässäkin elokuvassa oltiinkin tiukasti kiinni nykyajassa eikä ne kylän äijätkään oikeasti olleet kaikki oman kylän poikia. Niinpä alkupuoli elokuvassa menikin lähinnä hymähdellessä (jos sitäkään) ja ajattelin jo, että katselukokemus jääkin hivenen negatiiviseksi. Tämä siitäkin huolimatta, että minua kiinnosti suuresti päätarinan lisäksi näiden kirjailijoiden aikaansaannokset. Sitten Drewe jää kiinni toisesta suhteestaan aiheuttaen sellainen lumipalloefektin, että elokuvan loppupuolta oli erittäin hauska katsoa, kun tapahtumat seurasivat toisiaan. Varsinkin kylän teinitytöt aiheuttivat useita hulvattomia tilanteita. Ihan lopussa palattiin vähän turhan rauhallisille vesille, mutta onneksi elokuvan toinen teinitytöistä Jody (Jessica Barden) pelasti siitäkin osan. Kokonaisuudessaan siis ihan kiva ja välillä hauskakin komedia, mutta luulen, että saadakseni elokuvasta vieläkin enemmän irti huumorintajuni pitäisi olla vieläkin enemmän niiden brittiläisten maalaiskomediasarjojen suuntaan kallellaan. Ei sellainen elokuva, jonka takia olisi normaalisti jaksanut fiilistellä teatterissa lopputekstienkin ajan, mutta kun niiden aikana soi ihan hyvänkuuloisia rokkikappaleita, niin mielellään jäi vielä hetkeksi istumaan.

Elokuvan näyttelijät olivat ihan hyviä, mutta kaksi tyyppiä täytyy nostaa muiden yläpuolelle: Ensinnäkin rokkari-Beniä näytellyt Dominic Cooper oli aivan mainio. Okei, minulla kävi ensin mielessä, että hän olisi ollut sama tyyppi, joka Lostissa näytteli Charlien veljeä Liamia, mutta näin ei ollutkaan. Kuitenkin Cooper näytteli tätä Beniä oikeinkin hyvin. Toinen henkilö, jonka erityisesti haluan mainita, on sitten jo mainittua Jodya näytellyt Jessica Barden. Okei, alussa hän oli vain yksi tavallisen ärsyttävä teinityttö, mutta mitä pidemmälle elokuvassa päästään, niin sitä enemmän Jodyn teinitytön sielukkuus tuli esille ja sitä enemmän hänestä tuli sitten oikeasti mielenkiintoinen hahmo ja Barden tulkitseekin Jodya niin hienosti, että Jodyn maailmankuvan sisään pääsi hyvin. Muut näyttelijät, Tamaraa näytellyt Emma Arterton mukaan lukien, olivatkin sitten sellaista perushyvää tasoa, mutta jotka eivät kuitenkaan mitenkään erityisesti jääneet mieleen.

Pisteitä: 3/5

Seuraavana arvosteluvuorossa: Hanna