Alkuperäinen nimi: Ugetsu monogatari
Ohjaus: Kenji Mizogushi
Käsikirjoitus: Yoshikata Yoda, Akinari Ueda,
Pääosissa: Masayuki Mori, Kinuyo Tanaka, Eitarô Ozawa
Valmistusmaa: Japani
Ilmestymisvuosi: 1953
Kesto: 100 min

- Mene sitten, jos sinun täytyy, mutta en voi antaa sinun kävellä kohti kuoleman leukoja.

Genjurô (Masayuki Mori) valmistaa 1500-luvulla sisällissodan melskeissä saviastioita, joita hän lähtee myymään läheiseen kaupunkiin Nagahamaan. Hänen mukaansa lähtee hänen lankonsa Tôbei (Eitarô Ozawa), koska tämä haluaa samuraiksi. Nagahamassa Tôbei kuitenkin nauretaan pihalle, koska hänellä ei ole edes varusteita samuraiksi tuloon. Kun he ovat palanneet kotiin ja Genjurô alkanut valmistaa uusia astioita, sotilaat tulevat ja vangitsevat heidät, heidän vaimonsa ja Genjurôn pojan ja Genjurô pelkää astioidensa menneen pilalle. Silmän välttäessä he kuitenkin pakenevat ja Genjurô huomaa ilokseen astioiden valmistuneen ja vältelläkseen sotilaita he pakenevat veneellä kohti rauhallisempia seutuja, mutta heitä tulisi uhkaamaan vielä moninaiset vaarat...

En ole pahemmin perehtynyt Aasian maiden menneisyyteen, puhumattakaan, että olisin nähnyt aiheeseen viittaavia elokuvia, joten sikäli tämä elokuva toimi eräänlaisena tutkimusmatkana Japanin historiaan, vaikka toki fiktiivisestä elokuvasta olikin kyse; aiemmin kun olen katsonut japanilaisia elokuvia, ovat ne sijoittuneet pikemminkin nykyaikaan ja ovat olleet lähes yksinomaan kauhuelokuvia. Niinpä Ugetsu – kalpean kuun tarinoita olikin näkemieni japanilaisten – tai oikeastaan kaikkien – elokuvien joukossa todella piristävä poikkeustapaus.

Elokuvan suomenkielinen nimi viittaa useaan tarinaan (kuten itse asiassa alkuperäisenkin nimen sana ”monogatari”), mutta ilokseni huomasin, että tässä oli pääasiassa tämän yhden lähipiirin tarinasta kyse, eikä ollut esimerkiksi episodimainen. Toki loppupuoliskolla nämä päähenkilöt, Genjurô, Tôbei, Genjurôn vaimo Miyagi (Kinuyo Tanaka) ja Tôbein vaimo Ohama (Mitsuko Mito), lähtevät omille teilleen syystä tai toisesta, mutta näitä tarinoita kuljetetaan rinnakkain (ei häiritsevällä tavalla), kunnes on aika tulla taas yhteen. Alkuosa elokuvasta kuitenkin oltiin vielä tiiviisti yhdessä ja niinpä hahmoihin tuli tutustua kunnolla ja siinä sivussa opittua edes vähän tuon aikakauden Japanista. Vielä tässä vaiheessa elokuva tuntui melkein pelkältä draamapohjaiselta perhekuvaukselta (hyvältä sellaiselta, tosin), mutta kun päästään venematkaan siellä sumuisella järvellä, niin elokuvaan tulee kuin taikaiskusta hyvin jännittävä ja mystinen tunnelma, joka tietyllä tapaa pysyy taustalla elokuvan edetessä, vaikka välillä ollaankin tavallisempien tapahtumien äärellä.

Sitten kun nämä päähahmot eroavat toisistaan, niin näiden tarinoista kiintoisin oli tämä eniten huomiota saanut Genjurôn matka Lady Wanakan (Machiko Kyô) temppeliin. Nämä kohtaukset olivat välillä jopa unenomaisia, eikä unenomaisuutta suinkaan poistanut näiden kahden henkilön tarinan päätös. Tôbein kohdalla sitten nähdään, kuinka hän viekkaudella ja vääryydellä pääsee kuin pääseekin samuraiksi, mutta samuraiksi tuleminen ei suinkaan onnistu ilman muutosta hänessä itsessään. Nämä naiset sitten jäivätkin hieman taka-alalle, vaikka heidän tarinat olivatkin elokuvan traagisimpia. Myönnän, että kaikesta nähdystä huolimatta Genjurôn tavatessa Miyagin uudelleen minä koin pienen yllätyksen, kun ajattelin tajunneeni väärin Miyagin kohtalon. Loppuratkaisu oli ihan hyvä ja kokonaisuutena elokuva siis oli koskettava, unenomainen ja hyvin tunnelmallinen ja voinkin suositella elokuvaa kaikille hyvän draaman ystäville.

Yoshikata Yoda oli Genjurôna selvästi paras näyttelijä kärkinelikosta, mutta elokuvan todellinen tapaus oli kyllä eittämättä Machiko Kyô. Hän esitti nimittäin Lady Wanakaa niin vakuuttavasti, että hänen hahmonsa onnistui samaan aikaan olemaan kiinnostava, mystinen ja myöskin jännittävä. Töbeita näytellyt Eitarô Ozawa jäi verrattain suuresta ruutuajasta huolimatta vähän pettymykseksi, mutta Kinuyo Tanaka ja Mitsuko Mito onnistuivat vakuuttamaan minut.

Pisteitä: 4/5