Alkuperäinen nimi: The Thief of Bagdad
Ohjaus: Raoul Walsh
Käsikirjoitus: Achmed Abdullah
Pääosissa: Douglas Fairbanks, Sôjin, Snitz Edwards
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Ilmestymisvuosi: 1924
Kesto: 139 min

- Happiness must be earned.

Bagdadin kaduilla aikaansa viettää huoleton varas (Douglas Fairbanks), joka iloisesti tekee taskuvarkauskeikkoja toisensa eteen ja vaikka välillä hänen tekonsa huomattaisiinkin, niin hän aina tavalla tai toisella pääsee takaa-ajajiaan pakoon. Hänen ja hänen toverinsa (Snuitz Edwards) rötöstelyt kasvavat toiseen potenssiin, kun varas tulee saaneeksi käsiinsä maagisen köyden, joka nousee ilmaan ilman apuvälineitä. Niinpä he lähtevät ryöväämään Bagdadin kalifin temppeliä, mutta hiiviskellessään temppelissä varas tulee huomanneeksi prinsessan (Julanne Johnston) ja ihastuu tähän. Hän poistuukin temppelistä sitten tyhjin käsin ja haluaa saada prinsessan itselleen. Samaan aikaan prinsessan on aika astua avioon ja ympäri Euraasiaa prinssit kiiruhtavat aviomiesehdokkaiksi, mutta miten mahtaa varkaalle käydä, kun vaikka hän saakin itsensä keploteltua prinsessan suosioon, niin yhdellä kilpakosijoista, mongoliprinssillä on hyvin pahat aikeet mielessään...

Keskiviikkona kävin viettämässä aikaa teatterissa ja kun sieltä pääsin, kello lähenteli jo sen verran, että mietin tosissaan, että kannattaako minun yrittää aloittaa elokuvaa enää siihen aikaan (vähän ennen kymmentä), mutta itsepintaisesti päätin näin tehdä. Ei siinä sitten mennytkään kuin puoli tuntia kun kuukahdin väsymykseen, joten katsoinkin elokuvan sitten eilen (torstaina) ja sen verran hyvää menoa alku piti sisällään, että aloitin sitten ihan alusta koko jutun, vaikka tapahtumat sinänsä ihan hyvin toki muistinkin ja niinpä eilenkin meni aika myöhäiseksi. No, tänään tuli reissattua sen verran, että arvostelun kirjoittaminen vähän venähti, mutta sainpas viimeinkin itselleni sen verran aikaa, että sain tämänkin kirjoitettua. Kuten mainitsin, niin alku oli ihan kivaa katsottavaa ja ilokseni se hyvä vire jatkui elokuvan loppuun asti ja siten Bagdadin varas olikin hyvin kiinnostava elokuva, joka toi mieleen tuhannen ja yhden yön tarinat.

Alussa nähdään päähenkilövarkaan ryöstöaaltoa Bagdadin kaduilla ja tämä ryöstely oli toteutettu hyvin seikkailumaisella otteella, mitä vain lisäsi varkaan huoleton ja iloinen asenne "työhönsä". Ei sitä ihan uskoisi, että toinen toistaan seuraavista ryöstöistä saisi mitään seikkailun aineksia, mutta kun mukaan lisätään vähän mystiikkaa ja vähän fantasiaelementtejä mukaan, niin hyvähän siitä tuli. Välillä sitten käydään Mongoliassa katsomassa, kun mongoliprinssi suunnittelee Bagdadin valtausta ja katsojalle heti selvennetään, että kyseisellä hepulla on pahat mielessä. Sitten päästään siihen vaiheeseen, kun varas liikuskelee temppelissä ja rakastuu prinsessaan, mistä alkaa tapahtumaketju, mitä seurataankin käytännössä katsoen elokuvan loppuun asti. Tämän tapahtumaketjun keskiössä on pitkä tehtävä, jossa jokaisen kilpakosijan on tuotava prinsessalle mahdollisimman arvokas harvinaisuus ja vaikka toki tietenkin olikin selvää, miten hommassa kävisi, niin ei se elokuvan mielenkiintoa juurikaan heikentänyt. Lisäksi pidin valtavasti siitä, että varkaan lisäksi myös näiden prinssien aarteenmetsästystä näytettiin, mutta ei liikaa, vaan lähinnä näytettiin kunkin aarteen löytyminen ja sitten siirryttiin takaisin varkaan matkaan, josta ei huimia tilanteita puuttunut. Pidin myös siitä, että näiden prinssien aarteissa oli se tietty tarkoituksensa, minkä vuoksi niiden arvo toisiinsa nähden oli mahdotonta. Varkaan aarre oli ehkä hivenen helppo ratkaisu, mutta ei se niin paljon häirinnyt. Elokuvaa ei kannata kovin ryppyotsaisesti katsoa, sillä se antaa ihan tarkoituksella piupaut kaikille fysiikan lainalaisuuksille ja keskittyy kertomaan hyvää tarinaa.

Elokuvassa käytetty kuvaustekniikka oli vähintäänkin mielenkiintoinen, sillä se ei ollut perinteisesti vain mustavalkoinen, vaan siinä oli käytetty lukuisia eri värejä. Useimmat ulkokohtaukset olivat lähintä mustavalkoisuutta, mutta silloinkin siinä oli pieni kellertävä sävy. Sisäkohtaukset olivat pääosin violetinvärisiä ja joissakin kohtauksissa käytettiin lisäksi vihreätä kuvaa ja muistaakseni oli jossain sininenkin ruutu. Myönnän naurahtaneeni elokuvan hirviöille aluksi, mutta eivät ne pahasti elokuvan arvoa alentanut, vaikka lohikäärmeet ja jättihämähäkit eivät ihan toimineetkaan ihan niin kuin nykyisin. Tämä varkaan uintikohtaus sen sijaan oli mitä mainioin kaikessa huvittavuudessaankin. Elokuvaan oli käytetty iso määrä rahaa ja se kyllä näkyi lavasteissa. Varsinkin varkaan poistuessa niiden yksien porttien ulkopuolelle näki sen, kuinka isoista lavasteista onkaan kyse... tai ainakin niiden portin osien osalta.

Elokuvassa oli lukuisia näyttelijöitä kyllä, mutta Douglas Fairbanks oli elokuvan itseoikeutettu tähti, eivätkä muut päässeet lähellekään  hänen tasoaan. Ilman hänen eläytymiskykyään elokuva ei ehkä olisi maittanut niin hyvin. Totta kai osa kiitos hahmon luonteen määrittelystä kuuluu käsikirjoittajallekin, mutta Fairbanks toi hahmoonsa sellaista eloa, että harva tuohon aikaan moiseen on pystynyt. Persian prinssiä (sisäinen pelinörttini heräsi tässä kohdin) muuten näytteli nainen, mutta en elokuvan aikana sitä huomannut.

Pisteitä: 4/5

Seuraavana arvosteluvuorossa: Cabirian yöt / Scream (riippuu, minä päivänä pääsen seuraavan elokuvan kimppuun.)