Alkuperäinen nimi: La dolce vita
Ohjaus: Federico Fellini
Käsikirjoitus: Federico Fellini, Ennio Flaiani, Tullio Pinelli
Pääosissa: Marcello Mastroianni, Anita Ekberg, Anouk Aimée
Valmistusmaa: Italia, Ranska
Ilmestymisvuosi: 1960
Kesto: 167 min

- Olet ensimmäinen nainen luomisen ensimmäisenä päivänä. Olet äiti, sisko, rakastaja, ystävä, enkeli, paholainen, maa, koti.

Jonkinasteinen playboy-toimittaja Marcello (Marcello Mastroianni) tapaa juttukeikoillaan naisia tämän tästä, eikä kykene asettumaan paikoilleen. Hän tapaa ravintolassa Maddelenan (Anouk Aimée) ja viettääkin tämän kanssa yön vain löytääkseen aamulla kotoaan morsiamensa Emman (Yvonne Furneaux) yliannostuksen ottaneena. Hän tunnustaa sairaalassa suurta rakkautta Emmaa kohti, mutta sitten pian hän meneekin jo juttukeikalle lentokentälle, johon on saapumassa suuri filmitähti Sylvia (Anita Ekberg), jonka visiitin jälkeen Marcellon elämä ei ole enää entisellään...

Tuli syksyllä ostettua tämä elokuva puhtaasti nimen takia ja vaikka vasta muutama viikko sitten pistin tämän elokuvan tiedot tietokantaani, johon olen merkinnyt myös ohjaajan, niin silti minulle tuli eilen pienenä yllätyksenä, että minulla oli katselulistalla Felliniä, jonka tuotoksia en ollut aiemmin nähnyt. Olinkin pitänyt Felliniä jossain määrin vain elitistien suosikkina, jonka elokuvia ”tavallinen elokuvakansa” ei ymmärrä, mutta vaikka edustankin tätä jälkimmäistä joukkoa, niin on sanottava, että ainakin Ihana elämä yllätti positiivisesti.

Elokuvan alussa kuljetettiin isoa Jeesus-patsasta helikopterilla ja vaikka en nyt oikein tajunnutkaan kohtauksen todellista merkitystä, niin siinä oli silti jotain vaikuttavaa. Tämän jälkeen alettiin näyttää Marcellon elämää ja kaikki nämä hänen naisensa sai minut odottamaan jonkinasteista kolmio- tai jopa neliödraamaa, mutta ilokseni sellaista ei varsinaisesti tapahtunutkaan, vaan oikeastaan koko elokuvan ajan keskityttiin vain ja ainoastaan Marcellon tarinan eteenpäin viemiseen, jossa nämä naiset (varsinkin Maddelena ja Emma) olivat vain lähes kuriositeetteja Marcellon matkanteossa. Nämä ensimmäiset kohtaukset eivät saaneetkaan minua oikein pauloihinsa, vaikka myöhempien tapahtumien jälkeen alkuosakin tuntui selvästi paremmmalta.

Kohtaus, joka muutti mielipiteeni elokuvasta selvästi positiivisen puolelle, oli tämä Madonnan metsästys, sillä tuo kohtaus oli kaikessa absurdiudessaan todella hupaisa, sillä jo ajatus väen villiintymisestä mediaa myöten parin lapsen Madonnan näkemisväitteistä tuntui joltain aivan uskomattomalta, mutta sitten taas toisella tapaa ihan todelliselta, kun kyseessä kuitenkin oli Italia. En siis tiedä, saako siellä tällaiset tapaukset moista hysteriaa aikaan, mutta ainakin elokuva sai sen tuntumaan varsin mahdolliselta skenaariolta. Tämän kohtauksen myötä oikeastaan vasta kunnolla aloin pääsemään tarinaan sisälle ja silloin myös minun kohdalla tapahtui eräänlainen valaistuminen.

Edellä mainitun kohtauksen jälkeen Marcellon tarinaa nimittäin aloin vasta kunnon mielenkiinnolla seurata ja tässä vaiheessa Marcellon tarinan päätös alkoi kunnolla kiinnostaa. Marcellolle tapahtuikin vielä yhtä ja toista, joilla ei näennäisesti ollut tekemistä toistensa kanssa, vaikka Marcelloon itseensä nämä kaikki tapahtumat jollain tavalla vaikuttivatkin. Tässä oli miinuspuolensakin, sillä näin sitä pohti koko ajan, että mitähän nyt seuraavaksi tapahtuisi ja mitä ikinä tapahtuikin, niin periaatteessa saman kohtauksen olisi voinut sijoittaa myös johonkin muuhun kohtaan, jättää kokonaan pois tai korvata ihan toisella kohtauksella. Tämä myös tarkoitti sitä, että jos ei ollut katsonut etukäteen elokuvan kestoa (kuten minä en tehnyt), niin periaatteessa elokuvan olisi voinut kuvitella päättyvän minkä kohtauksen jälkeen tahansa. Sitten kun se päätös lopulta tuli, niin se ei vaikuttanut oikeastaan miltään. Toki, viimeinen kohtaus oli mielenkiintoinen Marcellon ollessa niin sanotusti pohjalla, mutta sillä varsinaisella lopulla ei tuntunut olevan mitään järin suurta merkitystä maailmankaikkeuden tai edes Marcellon tarinan kannalta, olipahan vain yhdenlainen tapa lopettaa elokuva. Sen vihoviimeisen loppukohtauksen jälkeen kuitenkin tarina olisi vieläkin voinut jatkua eteenpäin ihan hyvin.

Marcello Mastroianni oli ihan hyvä roolissaan, mikä näkyi varsinkin jo mainitussa elokuvan loppukohtauksessa, jossa hän näytteli juopunutta ja iljettävää henkilöä varsin uskottavasti. Anita Ekberg ilmeisesti oli elokuvan todellinen tähti, minkä voi päätellä esimerkiksi DVD:n valikosta tai kansikuvasta, joka tosin antaa ihan väärän kuvan elokuvan sisällöstä tai edes Ekbergin roolihahmon suuruudesta siinä. Elokuvan kestoa ajatellen kun hän kuitenkin esiintyi kuitenkin niin vähän aikaa elokuvassa. Ikimuistettavasti? Ehkä, mutta silti niin pienessä roolissa.

Pisteitä: 4/5