Vietetään Ah-Din ja Hsiao Yenin (Hsi-Sheng Chen ja Shu-Shen Hsiao) häitä, joiden vieraina on myös Hsiao Yenin veli NJ (Nien-Jen Wu) perheineen. Häiden jälkeen NJ:n äiti (Ru-Yun Tang) saa aivohalvauksen ja joutuu sairaalaan ja sieltä aikanaan kotihoitoon. Samaan aikaan NJ taistelee pitääkseen tietokoneyhtiönsä pinnalla, vaimo Min-Min (Elaine Jim) kärsii mielenterveysongelmista, hänen tyttärellään Ting-Tingillä (Kelly Lee) on kolmiodraama menossa ja pojallaan Yang-Yangilla (Jonathan Chang) myöskin omat ongelmansa. Ah-Di taas kamppailee rahahuolien kanssa. Mihin nämä näiden kaikki ongelmat ja puuhastelut lopulta jothavatkaan vai johtavatko ne yhtään mihinkään?

Tässä oli taas näitä elokuvia, joiden tuon esittelytekstin kirjoittaminen tuntui kovin hankalalta. Tämä johtui pitkälti siitä, että vaikka elokuvassa ei tuntunut tapahtuvan oikein mitään, niin samalla siinä tapahtui niin paljon. Toisin sanoen hahmoja oli niin paljon, ettei yhtä yhtenäistä kuvausta ollut loppujen lopuksi kovin helppo kehitellä. Itse elokuvahan oli kuitenkin ihan mukiinmenevä tapaus, joka kuitenkin on aika vaikea arvosteltava.

Elokuvassa ei siis varsinaisesti ollut juonta, jota pitkin elokuva olisi edennyt alusta loppuun. Sen sijaan elokuva oli melko arkinen kuvaus suvun ja sen eri jäsenien päivittäisistä rutiineista. Toisin sanoen päähenkilöiden elämät soljuvat sinne tänne, mutta mitään kovin mullistavaa ei tapahdu, tapahtuu vain elämä, joka vie jokaista hahmoa eteenpäin omissa puuhissaan. Toisin sanoen, vaikka taustalla nähdään rahahuolia, vanhoja heiloja tai yrityksiä saada lisää yrityskumppaneita, niin mitään näistä ei sinänsä painoteta elokuvassa, joten myöskin katsojalle on ihan sama, miten näiden kaikkien tapahtumien oikeastaan käy. Jos nimittäin jokin asia ei onnistukaan, niin ei se mitään, seuraavana päivänä on taas uusi päivä uusine haasteineen. Tämän vuoksi elokuvaa katsoikin melkein kuin (hyvin tehtyä) dokumenttia tavallisesta elämänmenosta, joka ei kylläkään hirveästi herättänyt ajatuksia puolesta tai vastaan, mutta olisiko pitänytkään? Elokuva nimittäin näytti, millaista se elämä todellisuudessa onkaan kaikkine iloine ja suruineen, mutta ei minunkaan jokapäiväinen elämäkään herätä niin hirveästi tunteita joka päivä (joskus kyllä), joten miksi tämän elokuvan olisi niin pitänyt tehdä? Tässä oli kuitenkin niin monta hahmoa, jonka päivittäisiä rutiineja seurattiin, joten yhteenkään ei kyennyt sillä tavalla paneutumaan tarkemmin. Samalla kun toisaalla heitetään vesi-ilmapalloja, niin toisaalla vatvotaan ihmissuhteita. Sitten taas välillä NJ:n menneisyydessä tekemät ratkaisut heijastuvat lastensa elämiin, mutta tätäkään teemaa ei hirveästi hyödynnetä. Elokuva kyllä sisältää joitakin elämänviisauksia, joista elokuvan vertaaminen oikeaan elämään oli ehkä se kaikista paras. Kaiken kaikkiaan siis tässä oli elokuva, joka, vaikka jätti ihan positiivisen pohjamaun, ei kuitenkaan onnistunut säväyttämään millään erikoisella tavalla.

Näyttelijät ovat ilmeisesti amatöörinäyttelijöitä, mutta ei se paistanut oikein läpi, mutta tähän saattoi vaikuttaa sekin seikka, että tunnen niin vähän aasialaisia elokuvia. NJ:tä näytellyt Nien-Jen Wu kuitenkin oli koko isosta hahmokatraasta se aidoimman oloinen. NJ:n lapsia näytelleet Kelly Lee ja Jonathan Chang olivat hekin ihan hyviä, joskin ensin mainittu aika vähäeleinen.

Pisteitä: 3/5