Alkuperäinen nimi: The Amityville Curse
Ohjaus: Tom Berry
Käsikirjoitus: Michael Krueger, Norvell Rose
Pääosissa: Kim Coates, Cassandra Gava, Anthony Dean Rubes
Valmistusmaa: Kanada, Yhdysvallat
Ilmestymisvuosi: 1990
Kesto: 87 min

- Weird.
- Certified.

1320829988_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Pappi (Jan Rubes) on ottamassa vastaan synnintunnustusta rippituolissa, kun hänet murhataan. Tämän jälkeen kirkko jää käyttämättömäksi, joten kaikki kirkon tavarat viedään säilöön Amityvillessä sijaitsevaan pappilaan, niin myös tämä rippituoli. Kaksitoista vuotta myöhemmin entisen pappilan ostaa pariskunta Debbie ja Marvin (Dawna Wrightman ja David Stein), jotka ystävineen tulevat taloon ja yhdessä he alkavat pistää paikkoja kuntoon. Talo kuitenkin sijaitsee kirotulla alueella ja kun sitten vielä se kuolleen papin rippituolikin on talon kellarissa, alkaa pahasti näyttää siltä, että talossa mellastaisivat vielä nuo pahuuden henget, joten miten ystävyksille käykään?

Joidenkin ennakkotietojen mukaan lupasin tarjota teille seuraavaksi Tartunnan arvostelun, mutta kun eilen illalla tuntui vähän siltä, että jos nyt hirveästi ylimääräisiä poljen tuolla ulkoilmassa, niin saan itse jonkin pöpön, mikä ei oikein sopisi juuri nyt suunnitelmiin, niin jätän sen suosiolla ensi viikkoon, kun vielä täällä silloinkin menee. Sen sijaan jatkan hyvin katkonaisesti edennyttä Amityville-elokuvien katsomista ja katkonaisena tämä vielä jatkuu, sillä luultavasti saan urakan loppuun vasta ensi viikon jälkeen. Tämän elokuvan ehdin jo hankkiakin, mutta koska se oli leikattu versio, jouduin hankkimaan sen uudelleen leikkaamattomana, joten siksi tuli pieni katkos näihin. Nyt kun NV:kin on loppuun käsitelty ja pääsen aloittamaan leffarutiinit taas, niin olisihan se ollut ihan kiva juttu aloittaa kotileffailu jollakin hyvällä elokuvalla. Amityvillen kirous nimittäin ei sellainen ollut.

Elokuva sijoittuu Amityvilleen, mutta oikein mikään muu ei sitten enää viittaakaan aiempiin osiin. Toki paikallisessa kuppilassa vieläkin jaksetaan jauhaa tuon surullisenkuuluisan talon tapahtumista, mutta siihen se sitten jääkin. Niinpä tämän elokuvan julkaiseminen Amityville-elokuvana onkin selvästi ollut pelkästään markkinointitemppu, sillä muuten elokuvaa tuskin olisi julkaistu lainkaan. Elokuva nimittäin ei ollut järin kaksinen tapaus. En tiedä, johtuiko reilun viikon kestäneestä leffatauosta vai mistä, mutta alussa jaksoin vielä olla kiinnostunut elokuvan menosta, mutta kun melko nopeasti kävi ilmi, että leffa on melkoinen susi, niin ne fiiliksetkin katosivat aika pian. No, videollehan tämä olikin suoraan tehty. Suurin ongelma oli ehkäpä se, että elokuva ei koskaan oikein ota tuulta purjeisiin eli se ei lähde liikkeelle missään vaiheessa, vaan tasapaksua menoa riittää alusta loppuun. Missä ovat ne pahojen henkien temppuilut (melkein) heti kun hahmot astuvat taloon? Ei missään! Sen sijaan elokuva yrittää säikytellä satunnaisilla ilta- ja yökohtauksilla, joista iso osa tapahtuu jonkinlaisia meedion kykyjä hallitsevan Debbien unissa... tai sitten ei. Ei siitä täyttä varmuutta ottanut. Papin väkivaltainen kuolema ja rippituolin sijainti kellarissa oli toki keskiössä näissä kummitteluissa, mutta mitään amityvillemäistä fiilistä en niistä saanut. Niinpä elokuva muistuttikin tyypillistä kummitustalotarinaa, joka ei vain onnistu juuri lainkaan pelottamaan. Tai no, myönnettäköön, että kerran taisin säikähtää minäkin hieman, mutta koska kyseessä oli äkkisäikytyksestä, ei siitäkään hirveästi iloa ollut. Loppuratkaisu oli aika tylsä ja se syy, miksi tapahtumat linkittyivät papin kuolemaan, ei hirveästi mielikuvitusta ole vaatinut. Niin ja miksi ihmeessä lopputapahtumien ollessa käynnissä piti välillä leikata kadulla kurvaileviin Abbyyn (Cassandra Gava) ja poliisiin, kun tiedossa se oli koko ajan, että molemmat olivat matkalla? Niin ja mikä oli rouva Moriartyn todellinen funktio elokuvassa? Olla päätarinan ensimmäinen uhri? Kuitenkin alun semi-kiinnostavuuden vuoksi joudun antamaan elokuvalle pisteen, vaikka koko ajan olen miettinytkin, onko siinäkin pisteessä yksi piste tai edes puolikas liikaa.

En nyt ole täysin varma, olivatko elokuvan näyttelijät hyviä vai huonoja, sillä jos heidän on ollut tarkoituskin näytellä tylsiä hahmoja, niin siinä ne ovat todellakin onnistuneet. Näissä hahmoissa ei nimittäin ollut mitään mielenkiintoa, mutta ottaen huomioon hahmojen taustat, niin en ole varma, onko haluttukaan sitä. Heillä ei ollut oikein mitään tarjottavaa. Okei, Debbieä näytellyt Dawna Wightman jäi ainakin siltä osin mieleen, että hänen tekoitkunsa ei vain oikein toiminut. Rouva Moriartya näytellyt Helen Hughes oli ehkä koko konkkaronkan paras ilmestys noin niin kuin näyttelijäsuorituksien osalta, eikä hänkään mitenkään hyvä ollut, vaan lähinnä kliseinen.

Pisteitä: 2/5

Luojan tähden, paetkaa!, Amityville 2 - paholaisen piiri, Saatanan riivaama, Talo, jonka Jumala unohti, Amityvillen kirous, Amityville 1992 - aika on tullut, Amityville: Uusi sukupolvi, Amityville: Dollhouse

Seuraavana arvosteluvuorossa: Amityville 1992 - aika on tullut