Alkuperäinen nimi: Lawrence of Arabia

Ohjaus: David Lean
Käsikirjoitus: Robert Bolt, Michael Wilson

Pääosissa: Peter O'Toole, Anthony Quinn, Omar Sharif
Valmistusmaa: Iso-Britannia
Ilmestymisvuosi: 1962

Kesto: 218 min

- It's a storm in a tea cup, Mr. Dryden - a sideshow. If you want my own opinion, this whole theater of operations is a sideshow! The real war's not being fought against the Turks, but the Germans. And not here, but on the Western front in the trenches! Your Bedouin Army - or whatever it calls itself - would be a sideshow OF a sideshow!

- Big things have small beginnings, sir.

Esimiehilleen niskoitteleva sotamies T.E. Lawrence (Peter O'Toole) lähetetään ensimmäisen maailmansodan aikana Kairosta Arabian aavikoille prinssi Feisalin (Alec Guinness) luokse tutkimaan arabien kapinaa turkkeja vastaan. Hänen oppaakseen lähtee arabi Tafas (Zia Mohyeddin), joka pitkän erämaaratsastuksen jälkeen tulee kuitenkin juoneeksi kilpailevassa heimossa olevan miehen, sherif Alin (Omar Sharif) kaivosta ja Ali tappaa Tafaksen rangaistukseksi. Lawrence joutuu tämän jälkeen taivaltamaan yksin ja pääseekin lopulta prinssi Feisalin luo vain huomatakseen, että Ali on Feisalin joukoissa. Lawrence ei anna asian kuitenkaan häiritä, vaan keskittyy enemmän turkkien ilmahyökkäykseen, joka tapahtuu samaan aikaan, kun hän tulee heimon leirille. Lawrence saa vakuutettua prinssi Feisalin muuttamaan leirin kauas turkkien ilmahyökkäysten ulottumattomiin, mutta samalla suunnittelee yllätyshyökkäystä turkkien selustaan. Vähitellen Lawrence sitten oppii arvostamaan arabien elämäntapaa, mutta miten tämä vaikuttaa hänen palvelukseensa Iso-Britannian palveluksessa?

Nyt jälleen yksi aika iso aukko sivistyksestä on täytetty, kun eilen katsoin Arabian Lawrencen, josta en tiennyt mitään muuta kuin mitä nimestä ja dvd:n kansikuvasta voi päätellä. Siis en todellakaan mitään muuta. Niinpä ilmeeni oli ihan oikeasti näkeminen arvoinen, kun elokuvan alkumusiikin jälkeen ruutuihin hyppäsi kuva moottoripyörästä. Olin siis aivan äimän käkenä, sillä olin sijoittanut elokuvan tapahtumat noin 2000 vuotta varhaisemmalle ajalle kuin mihin tämä oikeasti sijoittui. Jälkiviisaana sitten totesin, että olisi kyllä pitänyt aavistaa jotain, sillä ei kai parituhatta vuotta sitten paljon Lawrence-nimisiä henkilöitä kai edes ollut. Niinpä pääsin katsomaan tätä elokuvaa täysin tietämättömänä sen sisällöstä, mutta aavistin elokuvan olevan pitkä ja vaikka sitten aloinkin katsoa elokuvaa luultavasti aikaisemmin kuin moneen vuoteen mitään kotona katsottua elokuvaa, niin silti katselu venähti yli puolenyön (nipin napin, mutta kuitenkin). Vaikka loppupuolella vähän väsyttikin, niin ei se paljon katselua haitannut ja Arabian Lawrence olikin varsin mielenkiintoinen elokuva.

Ihan alussa on Lawrencen hautajaiset, mutta kun tästä selvittiin ja ei-kuollut Lawrence pääsi ruutuun ja naljailemaan kenraali Murraylle (Donald Wolfit), niin arvasin, että jos Lawrencen luonne ei liiaksi muuttuisi elokuvan aikana, niin minä tulen kyllä pitämään tuosta tyypistä ja näin kävi, vaikka mitä pidemmälle mentiin, niin sitä vakavammaksi myös Lawrence muuttui. Elokuvassa ollaan paljon hiekkaerämaalla ja monesti ruudulla ei ollutkaan kuin Lawrence ja ehkä joku muu ratsastamassa kameleilla, mutta silti näissä kohtauksissa oli sitä jotain, minkä vuoksi nämäkin kohtaukset olivat oudon kiehtovia, vaikka kulkua olisikin seurattu hyvin kaukaa lintuperspektiivistä. Ehkä se vain oli sitten hyvin valittujen kuvakulmien ja Maurice Jarren säveltämän hienon musiikin yhdistelmä. Jarren musiikki oli muutenkin juuri elokuvan tunnelmaan sopiva ja niinpä nämä tavalliset ratsastuskohtauksetkin tuntuivat paikoitellen hyvin seikkailullisilta. Tämänkään elokuvan kohdalla en tiennyt etukäteen, perustuuko tarina johonkin todelliseen henkilöön (kyllä perustui, jälkiviis.huom.), joten koko Lawrencen läpikäymä matka tiesi aimo tukun yllätyksiä ja monipuolisia käänteitä, mutta tylsäksi aika ei käynyt, vaan Lawrencen käyskentelemiset niin arabien kuin brittienkin parissa riitti pitämään takapuoleni sohvalla oikein hyvin. Sen jälkeen kun Lawrence palasi ensimmäistä kertaa takaisin Kairoon, mietin kyllä hetken, mitä se Lawrence oikein suunnitelee ja halusin uskoa hänestä vain ja ainoastaan hyvää, eikä elokuva minua pettänyt. Jotenkin Lawrence sai pidettyä niin arabien kuin brittienkin puolta ja hänen onnistui vaihtamaan puolta hyvin helposti ilman, että itseä alkoi edes närästää Lawrencen harrastama kahdella puolella leikittely.

Elokuvassa on totta kai myös väliaikamusiikki, jota ennen tarina seuraa pitkälti Lawrencen matkaa kohti suurempaa arvostusta lähinnä arabien keskuudessa ja väliajan jälkeen sitten nähdään Lawrence joukkoineen satunnaisten junahyökkäysten äärellä, mutta alati hupenevan joukkion kanssa hän tekee myös vielä yhden suuren valloituksen ja vieläpä brittien nenän edestä. Näillä puoliskoilla (tai no, väliaika tulee vasta, kun elokuvasta on mennyt noin 2/3) ei ollut mitenkään merkittävää tasoeroa, vaikka tarina ennen välimusiikkia saattoikin olla ihan himpun verran parempi, mutta ei tosiaankaan paljon. Näissä pitkissä sankaritarinoissa usein tulee sellainen olo, että jotain voisi tiiivistää, mutta sellaista fiilistä ei minulle tullut oikein missään vaiheessa elokuvan, mutta minä todella halusin kokea tämän Lawrencen matkan. Välillä aika jopa meni oikein vinhasti eteenpäin ja kun sitten tuli välimusiikin aika, niin silloin vasta katsoin ensimmäistä kertaa kelloa ja olin oikeastaan hämmentynyt, kuinka paljon kello siinä vaiheessa jo olikin. Myönnettäköön kyllä, että aivan loppumetreillä (viimeisen 20 minuutin aikana?) Damaskoksen valtauksen jälkeen aloin jo pikku hiljaa toivoa elokuvan päättymistä, sillä Lawrencen tarinalla ei tuntunut olevan enää oikein mitään uutta annettavaa. Luulenkin, että jos elokuva olisi ollut vielä edes 15 minuuttia pidempi, olisin joutunut pudottamaan arvosanaa sen puoli pistettä. Nytkin oltiin aika lähellä. Mitä tulee sitten loppuratkaisuun, niin jotenkin olin tyytyväinen siihen siksi, ettei tarinaa viety ihan siihen pisteeseen asti, mistä elokuvassa lähdettiin liikkeelle eli Lawrencen kuolemaan asti (kerrankin jotenkin toisin!), vaan elokuva osattiin päättää jo paljon aiemmin.

Peter O'Toole ei ole minulle näyttelijänä ihan sieltä tutuimmasta päästä, vaikka ilman tunnistamista olenkin hänet saattanut jossain elokuvassa nähdäkin joskus nuorempana. Tässä elokuvassa hän kyllä esiintyy edukseen ja onkin Lawrencena oikeinkin uskottavan oloinen ja sopi todella hyvin näyttelemään Lawrencea sotajoukon johtajana. Myös Omar Sharif teki vaikuttavaa työtä Alina ja Sharif toikin sellaista pientä keveyttä elokuvaan Alin roolissa. Hassumpi ei ollut myöskään Anthony Quinn heimojohtaja Auda Abu Tayina. Muut näyttelijät jäivätkin vaikuttavuudessaan kolmikon varjoon ja varsinkaan brittejä näytelleet herrat eivät vakuuttaneet tehden kuitenkin ihan perushyvän suorituksen. Elokuvassa ei muuten juuri naisia näkynyt ja varsinkin puheroolit heiltä puuttuivat kokonaan.

Pisteitä: 4/5

Seuraavana arvosteluvuorossa: Mantsurian kandidaatti

PS. Opin muuten eilen arvostamaan tätä välimusiikkia. Sen aikana ehti hyvin käydä vessassa ja keittiössä ilman, että elokuvaa tarvitsi keskeyttää ja se paljon tykkäämäni musiikkikin kuului hyvin koko muun pikaisten toimintojen avulla.