Alkuperäinen nimi: Black Swan
Ohjaus: Darren Aronofsky
Käsikirjoitus: Mark Heyman, Andres Heinz, John J. McLaughlin
Pääosissa: Natalie Portman, Mila Kunis, Vincent Cassel
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Ilmestymisvuosi: 2010
Kesto: 110 min

- No, but she wants my role.
- Every dancer in the world wants your role.

New Yorkin Baletti on tekemässä uutta sovitusta Joutsenlammesta, mutta baletin johtotähti Beth (Winona Ryder) on sen verran vanha, että hänen uransa baletissa alkaa olla ohi ja nyt Joutsenlampeen tarvitaan uusi pääosanesittäjä. Joutsenlammen pääosa on balettitanssijoiden halutuimpia rooleja ja sitä haluaa myös melko pieniä rooleja aiemmin tehnyt Nina (Natalie Portman), jonka ohjaaja Thomas (Vincent Cassel) pienen harkinnan jälkeen nostaakin pääosaan, vaikka Ninalta tuntuukin puuttuvan intohimo ja varmuus näytellä mustaa joutsenta, vaikka valkoisen joutsenen osa häneltä luonnistuukin. Löytääkö hän niitä, kun balettiin tulee uusi tanssijatar Lily (Mila Kunis), jonka Nina kokee uhkaajakseen?

Joskus sitä tulee uteliaaksi sellaisia elokuvia kohtaan, jotka eivät yleensä herätä kiinnostusta. Baletti(talot/akademiat/tms) ei ole allekirjoittaneelle niiden mielenkiintoisimpien elokuvien tapahtumapaikkojen joukossa ja suoraan sanoen en ollut täysin vakuuttunut tämän elokuvan traileristakaan, vaikka saikin minut hieman uteliaaksi. Lisäksi nyt kun tätä on kerran kehuttu valtavasti, on vieläpä Oscar-ehdokkaana parhaasta elokuvasta ja kun tiesin Darren Aronofskyn maineen elokuvantekijänä (yhtään hänen aiempaa elokuvaa en ole vielä nähnyt), niin ajattelin, että kokeillaan, josko tämä onnistuisi yllättämään ja tehoamaan minuun, varsinkin kun elokuvan näki ennakkoon ennen Oscar-gaalaa; jos olisin joutunut odottamaan Oscareiden jälkeiseen aikaan, tämä olisi saanut luultavasti jäädä odottamaan dvd-julkaisua. No, kyllähän Black Swan ihan hyvin minut saikin lumottua puolelleen, vaikka hyvin pieniä suvantohetkiä olikin.

Elokuvassa baletin ohjaaja Thomas kertoo oman Joutsenlampensa olevan aivan uusi sovitus tuosta klassikosta,  mutta on myös itsessään kuin nykyaikaan siirretty tarina siitä ja mitä parasta, vaikka ei olisi koskaan tutustunut kyseiseen tarinaan (kuten minä en ollut), niin elokuvan aikana sekin käydään muutamalla virkkeellä läpi. Elokuva oli päähenkilönsä lailla samaan aikaan hento, hauras, kaunis ja synkkäkin, mutta myöskin niin mystisen kiehtova, ettei tästä voinut olla pitämättä. Elokuvan alussa minulle oli jokseenkin pitkään epäselvää, mistä elokuva itse asiassa kertoo, mutta se ei kuitenkaan missään nimessä ollut elokuvalle haitaksi, vaan tarinan aukeamista seurasi jokseenkin suurella mielenkiinnolla. Baletin päälle en ole koskaan ymmärtänyt, enkä siten päässyt oikein sisälle näiden harjoitusten ja lopullisenkaan esityksen tanssin hienouksiin, enkä siten osannut nähdä suurta eroa hyvän ja huonon vähemmän hyvän tanssimisen välillä, joten nämä tanssikohtaukset jättivät hivenen kylmäksi. Kuitenkin kaikki tanssiosuudetkin olivat niin suuri osa itse tarinaa, että kyllähän ne asiaansa selvästi ajoivat, eikä varsinkaan harjoitussessiot liian kauan kestäneet, jotta elokuvan tunnelma pysyy kohdillaan. Nina alkaa elokuvan edetessä kokea yhä suurempaa stressiä pääosan vuoksi ja hänen paineiden kasvaessa elokuva muuttuu samalla yhä oudommaksi niin, ettei kaikesta voi olla varma, mikä on totta ja mikä ei. Osa näistä outouksista saa vastauksensa elokuvan lähetessä loppuaan, mutta osaa puolestaan jää pohtimaan vielä elokuvan päätyttyäkin ja tulkinnanvaraisuus on sitä luokkaa, että vaikka tämän katsoisi uudestaan, niin samat kysymykset jäisivät varmaankin ilmaan roikkumaan. Ninan kohdalla jäi häiritsemän, missä vaiheessa hän teki sen asian, mikä lopulta johti nähtyihin loppukuviin, niin, ettei muut nähneet asiaa. Hyvä lopetus kuitenkin. Tunnelma kokonaisuudessaan oli niin kaunis ja lumoava, mutta samalla kiehtovan ahdistava, että elokuvasta poistui avoimista kysymyksistä huolimatta todella hyvillä mielin, mutta oli silti lähellä saada puoli pistettä vähemmänkin.

Natalie Portman oli loistava valinta Ninaksi, sillä hän jotenkin omaksui Ninan mielenvaihtelut ja mielenterveyden murenemisen todella hienosti. Nina oli täynnä tukahdettuja tunteita ja Portman tuo nämä tunteet hyvin esille eleillään. Vincent Cassel oli hänkin varsin oiva valinta produktion ohjaajaksi, vaikka myönnänkin saaneeni outoja mielleyhtymiä Jeff Goldblumiin Frendeissä. Lilyä näytellyt Mila Kunis tuntui hyvin tutulta niin nimeltään kuin ulkonäöltään ,  mutta vaikka hän onkin ollut muun muassa The 70's Show'ssa (en varsinaisesti katsonut sarjaa koskaan), niin enpä ollut häntä sittenkään tainnut aiemmin nähdä. Hyvin hänkin osansa hoiti. Winona Ryder olisi puolestani voinut olla suuremmassakin roolissa.

Pisteitä: 4,5/5

P.S. Näin asiaan täysin liittymättä näin viime yönä unta leffabloggareista. Unessa muun muassa oli iso sali, jossa oli useampia valkokankaita ja katsomoita, mutta yhdeltä valkokankaalta pystyi katsomaan kahta leffaa samaan aikaan ja näkemänsä elokuva valikoitui sen perusteella, missä kohtaa katsomoa istui. Istuimme parin leffabloggarin kanssa eturivissä, mutta minä olin näistä parin penkin päästä ja katsoin ihan eri elokuvaa kuin nuo kaksi muuta. Lisäksi taisimme olla porukalla Damn Good Coffee -bloginpitäjän Eugen Gurjastin kotona ottamassa sivistyneesti alkomahoolia ja puhumassa elokuvista, mutta Eugenin nimi unessa oli "Gulag". :D

Seuraavana arvostelussa: Nuija ja tosinuija