Alkuperäinen nimi: She Done Him Wrong
Ohjaus: Lowell Sherman
Käsikirjoitus: Harvey F. Thew, John Bright
Pääosissa: Mae West, Cary Grant, Owen Moore
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Ilmestymisvuosi: 1933
Kesto: 62 min

- Haven't you ever met a man who could make you happy?
- Sure, lots of times.

Lou (Mae West) on kaunis ja suosittu ravintolalaulaja ja yökerhon omistaja, jota voisi kutsua oikeaksi miestennielijäksi. Hänen alaisensa tuppaavat olemaan/hyysäämään pikkurikollisia, minkä vuoksi poliisi pitää silmällä yökerhoa. Loun edellinen mies Chick (Owen Moore) pakenee vankilasta ja hurjistuu, kun tajuaa, ettei Lou ole ollut hänelle täysin uskollinen...

Hohhoijakkaa. Pyrin katsomaan elokuvaan sellaiseen aikaan, että vireystaso on tarpeeksi korkealla, jotta pystyn keskittymään siihen kunnolla ja katsomaan sen yhdessä illassa läpi. Vain harvoin olen sallinut itseni mennä nukkumaan kesken elokuvan. Niinpä aloin tätäkin elokuvaa katsoa eilen siinä yhdeksän jälkeen ja kun normaalisti alkaa toden teolla väsyttää siinä puolen kahdentoista aikaan, niin kaiken piti olla kunnossa, MUTTA: Lyhyydestään huolimatta meinasin jättää tämän elokuvan kesken (en tosin tiennyt etukäteen elokuvan kestoa), sillä niin tylsä tapaus Vaarallinen kaunotar oli.

Elokuvan genreksi on luokiteltu komedia, mutta minä en tainnut nauraa yhdessäkään elokuvan kohtauksessa, enkä oikein tahtonut ymmärtää, mikä tässä on voinut olla niin hauskaa. Tässä on ronski, kielenkäytöltään suorastaan miehekäs nainen, joka vaihtaa miestä kuin paitaa ja jolle timantit ovat kaikki kaikessa. Tämänkö piti tarjota sitä huumoria? Jos näin on, niin täytyy todeta, ettei tämä elokuva ole järin hyvin aikaa kestänyt. Kun sitten tarkastelee elokuvan tapahtumia, joissa poliisi pohtii operaatiota, vanki pakenee vankilasta entistä heilaansa tapaamaan, murhia ja niiden peittelyä ja muita, niin oikeasti minun täytyy kysyä, että mikä tässä oli hauskaa? Rikoselokuvanakin tämä olisi ollut surkea räpellys, saati sitten muka-komediana. Elokuvan lopussa oikeastaan koettiin elokuvan ainoa repliikki, jonka minä pystyin käsittämään huumorin viljelyksi, mutta sekin niin kuivaa huumoria, että en saanut siitä mitään irti. Loppuratkaisu siten olikin aikalailla käsittämättömän typerä.

Mae West selvästi erottui tuon ajan elokuvien tarjoamasta naistyypistä ja siksi varmaan hän jossain määrin suosittu olikin. Kuitenkin hänen teatteritaustansa puski ihan jatkuvasti esiin hänen näyttelemisestään, enkä lainkaan ihmettele, vaikka hän olisi toiminutkin paremmin siellä teatterin lavalla kuin mitä kykenin hänestä saamaan irti tv-ruudulta.

Voin oikeasti kuvitella itseni istumassa vuonna 1933 elokuvateatterissa, jossa tätä elokuvaa esitetään, ja näkemässä ja kuulemassa kuinka ympärilläni ihmiset nauraa hykertävät Loun roisille tyylille samalla, kun itse vain toivoisin elokuvan loppuvan, että pääsisi nopeasti pois. Ei kiitti, mulle riitti.

Pisteitä: 1/5