Alkuperäinen nimi: Doctor Zhivago
Ohjaus: David Lean
Käsikirjoitus: Robert Bolt
Pääosissa: Omar Sharif, Julie Christie, Geraldine Chaplin
Valmistusmaa: Yhdysvallat, Italia
Ilmestymisvuosi: 1965
Kesto: 192 min

- It seems you've burnt the wrong village.
- They always say that, and what does it matter? A village betrays us, a village is burned. The point's made.
- Your point – their village.

Yuri Zhivagon (Omar Sharif) vanhemmilla ei ole varaa elättää tätä, joten hän muuttaa äitinsä ystävän perheeseen Moskovaan ja perheenpäänä on eläköitynyt lääketieteen professori Alexander Gromeko (Ralph Richarson), joten Yurikin alkaa opiskella lääkäriksi. Gromekon perheeseen kuuluu myös tytär Tonya (Geraldine Chaplin), johon Yuri aikaa myöten rakastuu. Samaan aikaan toisaalla nuori Larissa/Lara (Julie Christie) alkaa suhteeseen äitinsä (Adrienne Corri) miesystävän Victor Komarovskyn (Rod Steiger) kanssa ja kun hänen äitinsä saa tietää heistä, tämä yrittää itsemurhaa. Gromekoa ja Zhivagoa pyydetään hoitamaan Laran äitiä ja tällöin myös Yuri ja Lara tapaavat ensimmäisen, mutta ei viimeistä kertaa...

Joissakin yhteyksissä (mm. DVD-julkaisun kannessa) tätä elokuvaa, jonka katselu venyi kahteen iltaan, on verrattu Tuulen viemää -elokuvaan, joten menenpä ”massan” mukana ja ajaudun itsekin hieman vertaamaan näitä kahta elokuvaa. Tämä elokuva ei nimittäin missään nimessä ole edellä mainitun elokuvan veroinen, vaan tämä on selkeästi paljon parempi ja minä tykkäsinkin tästä. Tämän elokuvan kohdalla ongelmaksi muodostui se kysymys, että kuinka paljon minä tästä oikein pidinkään, enkä ole vielä tätä kappaletta kirjoittaessani täysin varma lopullisesta arvosanasta; näin suurta ongelmaa ei ole ollut kertaakaan aiemmin. Se on kuitenkin varmaa, että Tohtori Zhivago oli kuitenkin hyvä elokuva.

Elokuva alkaa ns. nykyhetkestä, kun Yevgraf Zhivago (Alec Guinness), jonka vielä tässä kohtaa luulin olevan se nimihenkilö, kuulustelee nuorta Tonyaa (Rita Tushinghamia), jotta tämä voisi kertoa jotain Yefgrafin velipuolesta. Tämä aloitus oli ehkä vähän turha, sillä kun siirrytään tähän kolmituntiseen takauman pariin, niin tuntui siltä kuin tämä nykyhetki-pätkä olisi ollut jokseenkin turha, varsinkin kun Yevgraf liittyy tarinaan korkeintaan välillisesti. Lopussa tietenkin palataan tähän nykyhetkeen, mutta vaikka tässä vaiheessa tiesikin jotain kaksikon taustoista, niin en silti nähnyt kovin suurta merkitystä tälle nykyhetkelle.

Kuitenkin itse päätarinan alettua elokuvan maailma imaisi minut, jos ei nyt ihan täysin, niin aika hyvin mukaansa (se elokuvan keskenjääminen ensimmäisenä iltana johtui vähästä unesta edellisyönä, ei tästä elokuvasta). Elokuvahan sijoittuu Venäjälle ensimmäisen maailmansodan ja siten suurten vallankumouksien kynnyksille ja kun tähän mennessä tapahtumista on lukenut pitkälti vain Suomen näkökulmasta, niin tämä elokuva valotti vähän myös sitä toista puolta – elokuvahan perustuu Nobel-palkitun Boris Pasternakin romaaniin, joka puolestaan perustui osittain hänen omakohtaisiin kokemuksiinsa – ja minusta tämä oli vain virkistävä seikka.

Elokuvassa sattui ja tapahtui ja niin Lara kuin Yurikin joutuvat jos monituisiin koettelemuksiin ja kaiken tämän seuraaminen oli, jos ei tajunnanräjäyttävää, niin ainakin todella mielenkiintoista. Elokuvaa seurattiin pääosin Yurin näkökulmasta ja Lara pääsi esille omissa toimissaan oikeastaan vain elokuvan ensimmäisellä kolmanneksella ja tämän jälkeen Lara nähtiinkin lähinnä vain ollessaan Yurin kanssa, mutta tähän ei oikeastaan kiinnittänyt huomiota ennen kuin vasta elokuvan päätyttyä, sen verran Yurin tarinassa riitti sitä mielenkiintoa. Huomasin itse asiassa siellä Varykinossa/Yuriatinissa, että toivoin Yurin ”tulevan järkiinsä” ja katkaisemaan välit Laraan ja elämään onnellista elämää Tonyaan, mutta sitten taas toivoin samaan aikaan, että Yurin valitsisi Laran Tonyan sijaan. Tämä jos jokin kertoi siitä, että vaikka Yuri syyllistyikin aviorikokseen, niin häntä ei voinut missään nimessä vihata, vaan hänelle toivoi lopulta käyvän todella hyvin, ja tämä seikka jos jokin kertoo elokuvan vaikuttavuudesta. Niin ja vaikka juonenkäänteitä riitti vaikka kuinka paljon, niin aina siirryttiin kiinnostavasta tilanteesta toiseen kiinnostavaan ja hyvin toteutettuun tilanteeseen. Jos näin suurta kokonaisuutta pitäisi yrittää tiivistää yhteen virkkeeseen, niin ensimmäinen tunti elokuvasta oli sellaista ihan hyvää kamaa, mutta kaksi viimeistä tuntia olivatkin sitten jotain paljon enemmän. Loppuratkaisu Yurin osalta kyllä tuotti pienen pettymyksen; se tuntui kaiken nähdyn ja koetun jälkeen pieneltä antikliimaksilta.

Elokuva sisälsi paljon loistavia roolisuorituksia ja yhden nostaminen jonkun toisen edelle tuntuisi vääryydeltä. Omar Sharif oli loistava valinta Yuriksi, Geraldine Chaplin oli loistava valinta Tonyaksi ja Julie Christie oli loistava valinta Laraksi. Niin ja jotta en toistaisi itseäni tämän enempää, niin myös Rod Steiger, Alec Guinness ja Pashaa näytellyt Tom Courtenay antaitsevat kunniamaininnan, vaikka pienemmässä rooleissa olivatkin.

Kuten yllä mainitsinkin, niin elokuvan pisteyttäminen oli hyvin vaikeaa ja tuntuikin siltä, että jonakin toisena päivänä voisin helposti antaa elokuvalle kolme ja puoli pistettä (sen alle en uskoisi tämän menevän) ja toisena päivänä täydet viisi. Kuitenkin ehdottomasti elokuva, jonka haluan katsoa jonakin päivänä uudestaan.

Pisteitä: 4,5/5