Alkuperäinen nimi: Kahdeksan surmanluotia
Ohjaus: Mikko Niskanen
Käsikirjoitus: Mikko Niskanen
Pääosissa: Mikko Niskanen, Tarja-Tuulikki Tarsala, Paavo Pentikäinen
Valmistusmaa: Suomi
Ilmestymisvuosi: 1972
Kesto: 312 min

- Kyllä minä tiedän, mitä te olitte viime yönäkin tekemässä.
- No mitä sitten?
- No sitä sitten! Jos ette älyä ajoissa lopettaa tuota yötouhuanne, niin sen lopetan minä!

Pasi (Mikko Niskanen) on maatalon isäntä, jolle ei tahdo löytyä kunnolla töitä. Niinpä hän naapurinsa Reiskan (Paavo Pentikäinen) kanssa alkaa keittää pontikkaa, vaikka Pasin vaimo (Tarja-Tuulikki Tarsala) asiaa kovasti paheksuukin. Pasi on hyvin rauhallinen perheenmies ja siten hyvä lapsilleen, eikä vahingoita heitä fyysisesti ja ajankulukseen Reiskan kanssa kääntävät suota. Vaan miten kummassa pontikankeitosta voi lopulta syntyä niin kova soppa, että Pasi lopulta menee ja ampuu neljä poliisia kahdeksalla laukauksella?

Tämä osin tositapahtumiin perustuva elokuva on siitä erikoinen tuotos, ettei tästä mene sanomaan, onko tämä tv-sarja vai elokuva. Elokuva on nimittäin jaettu neljään osaan, jotka on sitten näytetty Ylen kanavilla neljässä osassa, mutta elokuvan alussa sanotaan Mikko Niskasen allekirjoituksella kyseessä olevan nimenomaan elokuva. Niin ja jos tämä olisi tv-sarja, miksi tämä olisi 1001 elokuvaa -kirjassa? Siinäkin toki mainitaan elokuvan kaksi eri versiota ja virallisena kestona annetaan teatteriversion kesto (tämän version kesto suluissa), mutta samaan syssyyn sanotaan elokuvan olevan vaikuttavimmillaan nimenomaan tässä pidemmässä muodossa. Kirja ei myöskään anna selvää vastausta sille, kumman version ansiosta elokuva on kyseiseen kirjaan päässyt. No, minä päätin suhtautua tähän lopulta kuin elokuvaan, joten valitukset sitten vain tänne päin. Mitä sitten itse elokuvaan tulee, niin pienistä ennakkoluuloista huolimatta Kahdeksan surmanluotia osoittautui ihan väkeväksi tapaukseksi.

Elokuva alkaa Pasin ampumisilla, hautajaisilla ja Pasin virumisella putkassa, minkä jälkeen siirrytäänkin sitten käytännössä loppuun asti kestävään takaumajaksoon. Yleensä liian pitkiksi venytetyt kohtaukset saavat minut suoranaisen epätoivon partaalle, koska ne tuppaavat usein tylsistyttämään, mutta tässä elokuvassa se ei pääosin haitannut, vaikka niitä todella pitkiä kohtauksia kaksinumeroinen luku olikin; no, ainakin yhtä hevosen loukkuunjäämiskohtausta olisi voitu lyhentää. Syy siihen, miksei pitkät kohtaukset haitanneet, löytyy Pasin hahmossa, johon koko elokuva henkilöityy, ja joka on elokuvan alkupuolella juuri niin mukavanoloinen kaveri, ettei hänestä uskoisi, että hän kykenisi niinkin traagisiin tekoihin, mihin hän lopulta sortui. Niinpä olikin kiva seurata Pasin mielenliikkeitä pitkin elokuvaa ja nähdä, kuinka tyytymättömyys vähän kaikkeen nostaa päätänsä vähitellen. Pidin myös siitä, että tarina ei ollut pelkkää alamäkeä, vaan matkan varrelle mahtui monia positiivisempiakin juonenkäänteitä, joten Pasikin tuntui aika-ajoin oikein kelvolliselta velikullalta. Tietenkin väliin mahtui pidempiäkin juopottelujaksoja, mutta tällöinkin minua miellytti se, ettei Pasi alkanut hakata perheenjäseniään missään vaiheessa; joskin sehän on epäselvää, olisiko näin käynyt, jos Pasin vaimo ei olisi lähtenyt lapsineen aika-ajoin pakoon. Vähitellen sitten Pasin tielle tulee lukuisia esteitä, kuten työttömyyttä ja eripuraa viranomaisten ja verovirkailijoiden kanssa, mutta sellaista suoraa luisua lopun traagisiin tapahtumiin ei kuitenkaan nähdä. Itse asiassa loppuratkaisuun olisi voitu periaatteessa päätyä aiemminkin, sillä loppujen lopuksi tämä hänen aseeseen tarttumisensa oli vain yksi humalaisen päähänpisto monista, ja Pasi toden totta oli monta kertaa kännissä aiemminkin. Elokuva oli tosiaan hyvin pitkä ja jouduin jakamaankin sen kahdelle illalle, mutta ei elokuva silti tylsäksi missään vaiheessa käynyt ja tähän vaikutti nimenomaan se, että Pasi oli jotenkin niin ylivoimainen hahmo, jonka matkan varrelle mahtuneiden käänteiden ansiosta mielenkiinto pysyi jatkuvasti läsnä, vaikka kokonaisuudessaan ihan varsinaisesta elämyksestä ei voitukaan puhua. Kävi kyllä mielessä, että pidin tästä elokuvasta nimenomaan näinkin paljon siksi, että tosiaan tuli se jaettua kahteen iltaan, mutta mene ja tiedä.

Noin muuten elokuva tarjoaa aika korutonta kertomaa tuon ajan (vuotta ei mielestäni mainittu, mutta taustalla ollut ampumistapaus oli sattunut 1969) maalaiselämän arjesta, eikä se ole todellakaan helppoa ollut. Kyllä minusta Niskanen on osannut kuvata sitä sen verran hyvin, että tällainenkin 1980-luvulla syntynyt juippi osaa kuvitella, kuinka raskasta se elämä on oikein ollutkaan. Sitä elämää kuvattiin niin pitkään ja hartaasti, että tuntui melkein siltä kuin itsekin olisi ajautunut kyseiseen maailmaan, minkä vuoksi samaistuminen Pasin hahmoon kävi jotenkin helposti mitä pidemmälle elokuvassa mentiin. Toisaalta sitten samaan aikaan tuli pohdittua, kun olen katsonut Yle Teemalta tulevaa Francon aika - näin sen koimme -sarjaa, että jos minun olisi valittava, kummassa maailmassa eläisin, niin saattaisin hyvinkin valita Francon viimeisten elinvuosien ajan Madridin kuvitteellisen kaupunginosan. Tämän elokuvan maailma tuntui nimittäin rankemmalta.

En tiedä, johtuiko dvd:stä vai alkuperäistuotoksesta, mutta julkaisun äänenlaatu oli todella heikko. Välillä joutui kääntämään äänenvoimakkuuden sellaiseksi, että musiikki suorastaan huusi, mutta silti aina ei kuullut henkilöiden puhetta, eikä asiaa todellakaan parantanut sinänsä ihan kiva murre, kun sekin vaikeutti näiden joidenkin dialogien oikeinkuulumista. Yleensä ongelmia tuli silloin, kun kuva oli kauempana puhujista. Siinä sitten koko elokuvan ajan olinkin kaukosäädin kädessä, että osasi hiljentää, kun tuli musiikkia ja pistää taas lisää volyymia, kun se loppui.

En tiedä, kuinka paljon ohjaaja Mikko Niskanen oli henkilöohjannut näyttelijöitä (jotkut elokuvaohjaajathan eivät niin juurikaan tee), mutta ainakin näyttelijä Mikko Niskasta hän on osannut ohjata vallan mainiosti ja niinpä Niskanen loistaakin tässä osassaan toden totta. Hänen ilmeistään kykeni hyvin päättelemään etukäteen, mitä hän ajatteli tai milloin hänelle tuli sellainen olo, että nyt saa riittää. Aika ilmiömäinen tulkinta jopa siinä määrin, että teki oikeasti mieli antaa elokuvalle vielä puoli pistettä enemmän, mutta kun en tuntenut elokuvan jälkeen elokuvan olleen ihan neljän pisteen kokemus, niin siitä sitten jäätiin. Ei ollut Pasin vaimona Tarja-Tuulikki Tarsala tai muutkaan aikuisnäyttelijät huonoja, mutta he jäivät auttamatta Niskasen varjoon. Lapsinäyttelijät sen sijaan olivat aika kehnoja, varsinkin ne nuorimmatt.

Pisteitä: 3,5/5

Ilta-edit: Kappale lisätty.

Seuraavana arvosteluvuorossa: La historia oficial