Alkuperäinen nimi: Die Hard 2
Ohjaus: Renny Harlin
Käsikirjoitus: Steven E. de Souza
Pääosissa: Bruce Willis, William Sadler, Dennis Franz
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Ilmestymisvuosi: 1990
Kesto: 118 min

- What's this about?
- Oh, just a feeling I have.
- Ouch. When you get those feelings, insurance companies start to go bankrupt.

On jouluaatto. Iso huumeparoni Ramon Esperanza (Franco Nero) on pidätetty ja häntä ollaan lennättämässä Yhdysvaltoihin tuomittavaksi. Esperanzan tukijoukot ovat kuitenkin päättäneet hommata Esperanzan vapaaksi ja niinpä he soluttautuvat Washington DC:n lentokentälle kesken pahimpien jouluruuhkien ja ottavat lopulta koko lennonjohdon käsiinsä ja aikovat pudottaa koneita alas, mikäli heille ja Esperanzalle ei taata turvallista poistumistietä. Heidän harmiksi lentokentällä on myös vaimonsa Hollyn (Bonnie Bedelia) koneen laskeutumista odottava John McClane (Bruce Willis)...

Teen vain hyvin harvoin poikkeuksia elokuvien katsomisesta hankkimisjärjestyksessä, mutta nyt tein sellaisen, sillä ihan oikeasti katseluvuorossa olisi ollut Die Hardin kolmas osa, kun taas tämä elokuva olisi ollut katseluvuorossa viimeisten joukossa eli kuuluu aivan viimeisimpiin hankintoihin. Tässä pitkin viikkoa pohdin pitkään ja vaihdoin päätöstäni ainakin tusinan kertaa siitä, että katsonko nämä pari Die Hardia nyt vai jätänkö Die Hard – koston enkelin kokonaan välistä siihen asti, että tämä elokuva tulee vuoroonsa ja hyppään seuraavana katseluvuorossa olleen elokuvan kimppuun, mutta lopulta tein ensin mainitun päätöksen paristakin syystä. Ensimmäinen syy oli siinä, että se seuraavana katseluvuorossa oleva elokuva sopii mielestäni erittäin hyvin lauantai-illan viihteeksi ja toinen syy... no, se selviää tämän postauksen lopussa.

Olen sanonut tämän aiemmin Painajainen Elm Streetillä 4:n arvostelun yhteydessä, mutta mielestäni Renny Harlin on parhaimmillaan silloin, kun hän on päässyt hyödyntämään jo valmista konseptia, eikä luomaan kokonaan uutta, mikä on sinänsä vähän epäreilusti sanottu, kun olen nähnyt vain muutamia Harlinin ”omia” elokuvia ja nekin muutamat muistan tosi huonosti. Tässäkään jatko-osassa Harlinin ei tarvinnut luoda kaikkea alusta, vaan hänellä oli valmis konsepti olemassa, jonka hän on vain siirtänyt uuteen ympäristöön. Tämä ratkaisu toimii sekä elokuvan eduksi että haitaksi, mutta päällisin puolin Die Hard 2 – vain kuolleen ruumiini yli oli kyllä ihan mukavaa poppariviihdettä.

John McClane viittaa itsekin monta kertaa siihen, kuinka samoja asioita tapahtuu samalle tyypille kahtena jouluna peräkkäin ja eikä nämä viittaukset tuulesta temmattuja ole, sillä tässä on loppujen lopuksi aika paljon samaa kuin ensimmäisessä osassa, vaikka tosiaan ympäristö sekä tietenkin toimintakohtaukset erilaisia ovatkin. Ensimmäisen elokuva oli kuitenkin sellainen toimintaelokuvien valiotapaus, että jos siitä piti (voiko olla pitämättä?), niin luultavasti tämänkin elokuvan parissa viihtyy, sillä meno on jokseenkin tuttua ja turvallista, mutta... kuitenkin välillä tuli kyllä sellainen olo, että se ja se kohtaus on jo kertaalleen nähtyä vähän eri muodossa, mikä ei tosiaan toiminut elokuvalle eduksi.

Noin yleisesti tarina nyt meni tietenkin sitä normaalia toimintaelokuvien rataa, että roistot saivat tehdä ihan kaikkensa, mutta silti John McClane vetää niitä turpaan ja kovasti. Ei sillä, kyllähän minusta John McClanen hahmo toimi siinä määrin, että viihdyin elokuvan parissa, vaikka välillä mentiinkin ihan älyttömyyksiin, joista suurimpana esimerkkinä tämä lentokoneen siivellä käytä taisteleminen... lentokoneen ollessa liikkeessä. Muutenkin joissakin kohtauksissa tuli sellainen olo, että nyt vedettiin (jopa Die Hard -tasolla) selkeästi överiksi, asia, mitä ei tapahtunut ensimmäisen Die Hardin kohdalla, vaan siinä pystyi vain nauttimaan siitä kaikesta toiminnasta. Okei, ensimmäisen elokuvan tyypit haluttiin välttämättä saada mukaan ja siten myös Holly ja toimittaja Richard Thornburg (William Atherton) olivat mukana, mutta käytännössä nämä Hollyn lennon kohtaukset olivat aika turhia, eivätkä oikeastaan tuoneet elokuvaan mitään lisäarvoa. Kyllä elokuva olisi voitu kuvata pelkästään käsittelemällä tapahtumia maasta käsin. Lisäksi minua häiritsi kovasti lentokenttäpoliisi Carmine Lorenzon (Dennis Franz) asennen McClanea kohtaan, vaikka McClane oli tekemässä kaiken työn. Kaiken kaikkiaan elokuvan toiminta ei saanut aivan samalla pauloihinsa kuin ensimmäinen osa, mutta oli silti ihan mukiinmenevää katsottavaa, pitkälti John McClanen hahmon vetovoiman ansiosta.

Niin, John McClane on kuningas ja Bruce Willis on täysin omiaan näyttelemään sitä. Jos elokuvassa olisi ollut McClanen hahmon sijaan joku toinen hahmo ja esittäjänä joku muu, niin tuskinpa elokuva olisi saanut samalla tavalla huomiota, mitä se on nyt saanut. William Sadler teki hyvän roolityön roistojen johtajana ja hän oikeasti näytti omaavan auktoriteettia. Dennis Franz sen sijaan vain ärsytti oikeastaan elokuvan loppuun asti.

Pisteitä: 3,5/5

PS. Täällä Porissa esitetään heti ensi kuun alussa itsenäisten teatteriryhmien Lainsuojattomat-festivaalin ohjelmistossa kahdesti unkarilaisen teatteriryhmän esittämä Die Hardin näyttämösovitus, joten siksikin teki mieli katsoa nämä alkuperäisen elokuvan kaksi jatko-osaa ennen tuota, vaikka nyt en sitä ensimmäistä Die Hardia katsokaan. Nimittäin jos olisin edennyt normaalisti (skipaten Die Hard – koston enkelin toistaiseksi) hankkimisjärjestyksessä katsomista, olisi nämä elokuvat tulleet katseluvuoroon vasta kuukausia tuon esityksen jälkeen ja sitähän minä en halunnut!

Die Hard - vain kuolleen ruumiini yli, Die Hard 2 - vain kuolleen ruumiini yli, Die Hard - koston enkeli, Die Hard 4.0