Alkuperäinen nimi: Monty Python and the Holy Grail
Ohjaus: Terry Gilliam, Terry Jones
Käsikirjoitus: Monty Python
Pääosissa: Monty Python
Valmistusmaa: Iso-Britannia
Ilmestymisvuosi: 1975
Kesto: 86 min

- How do you know so much about swallows?
- Well, you have to know these things when you're a king, you know.

Englannin kuningas Arthur (Graham Chapman) kulkee pitkin maita ja mantuja etsiessään ritareita matkalle kohti Camelotin linnaa. Matkansa alussa hän törmää niin vallitsevaa hallitusmuotoa kritisoiviin kyläläisiin kuin myös pääskysten kantokykyä pohtiviin linnanvartijoihin, ennen kuin saa tarvitsemansa miehet kokoon. Joukolla he sitten menevät Camelotiin, mutta päästyään linnalle he tulevat siihen tulokseen, että linna on hassu ja lähtevät pois ja tällöin kuningas Arthur saa hyvin korkea-arvoiselta henkilöltä tehtävän etsiä myyttinen Pyhä Graalin malja, mutta etsiessään niin Arthur kuin ritaritkin joutuvat moniin seikkailuihin...

Kuukauden WANHANA katsottu Monty Pythonin hullu maailma saa luvan päättää (liian) pitkäksi venyneen 1001-putken ja seuraavan kerran kunnon putki on luvassa joskus loppuvuonna Samalla elokuvien katselu vähenee pariksi kuukaudeksi, joskaan ei täysin lopu, sillä ulkoa tulee ihan liikaa auringonvaloa jopa verhojen läpi, jotta pystyisin pääsemään kunnon elokuvakatselufiilikseen. Tietenkin tulee käytyä Finnkinossa ainakin pari kertaa seuraavan kahden kuukauden aikana ja viikonloppuisin voisi myöskin katsoa yhden jos toisenkin elokuvan, jos jaksaisi valvoa niin pitkään, että olisi tarpeeksi hämärää elokuville, mutta saa nyt nähdä (enkä ole edes joka viikonloppu kotona). Näiden parin seuraavan kuukauden aikana kyllä tulee arvosteluja edelleen, mutta luulen, että pääasiassa ne tulevat keskittymään tv-sarjoihin ja keikkataltiointeihin. Lisäksi ”jotain muuta sälää” saattaa olla myös luvassa aina silloin tällöin.

Mutta itse elokuvasta. Jokunen vuosi sitten sain tämän, kuten myös Brianin elämän ja Monty Pythonin elämän tarkoituksen, joululahjaksi ja tuolloin en olisi sopivampaa lahjaa voinut saada, sillä olin hamunnut näitä elokuvia jo jonkin aikaa. Kuitenkaan vielä tuolloin en ollut nähnyt Monty Pythonin lentävää sirkusta kuin ehkä pari ekaa tuotantokautta (kiitos Yle Teeman kulttuuriteon), joista pidin, joten sikäli en voinut ensimmäisellä katselukerralla verrata sarjaa ja elokuvia keskenään, mutta nyt kun sarja on nähty ja kokoelmissa, niin voin todeta, että kyllä tässä elokuvassa oli paljon yhtä älyvapaata menoa kuin sarjassa ja Monty Pythonin hullu maailma onkin (typerästä suomennoksesta huolimatta) oikein nautittava kokonaisuus.

Elokuvassa on tietenkin yksi, melko yhtenäinen tarina, mutta silti oli selvästi havaittavissa, että jokainen kohtaus tuntui olevan suurin piirtein oma sketsinsä (varsinkin alussa) ja nämä sketsit oli sitten punottu yhteen tarinaksi. Näissä kohtauksissa useimmat onnistuvat naurattamaan hyvin eikä yhtään oikeasti huonoa kohtausta tullut eteen, vaan kaikki kohtaukset olivat vähintäänkin tyydyttäviä. Jo alkutekstit tarjosivat omat hauskat hetkensä. Kuningas Arthurin ja ritareidensa matkanteko oli täynnä hyvin älyvapaita ja siksi hyvin hauskoja tilanteita ja vähän väliä huomasin nauravani tosissaan. Jos rupeisin listaamaan niitä hauskoja kohtauksia, niin listasta tulisi hyvin pitkä, joten enpäs teekään niin. Mukana oli ”tuttuun tyyliin” Terry Gilliamin animaatioita, jotka sarjan animaatioista poiketen sopivat paljon paremmin yhteydessä itse varsinaisiin tapahtumiin (no, sinänsä en näe kovin mielekkäänä verrata sketsisarjaa ja elokuvaa keskenään, mutta...) ja nämä animaatiot olivat hyvin hauskoja. Myöskin tuli naureskeltua elokuvan kappaleille ja varsinkin Sir Robin -laulut saivat kunnon hekotusta aikaan, mutta eipä Knights of the Round Table -laulukaan huono ollut. Elokuva oli siis kokonaisuudessaan varsin loistava, mutta kyllä minulle elokuvan lopusta hieman jäi sellainen kuva, että olikohan se sittenkin ollut jonkinlainen hätäratkaisu, kun ei parempaa loppua keksitty, mutta luultavasti ei.

Monty Python -porukka esiintyi elokuvassa hyvin monessa roolissa ja onnistuivat olemaan totutun hyviä niissä kaikissa, mutta kyllä minun on sanottava, että John Cleese ja Eric Idle on ehdottomasti ryhmän nautittavimmat persoonat.

Pisteitä: 4,5/5

Satunnainen hauska fakta matkan varrelta: Elokuvassa nämä hahmot ovat ratsastavinaan hevosilla samalla kun Patsy (Terry Gilliam) tekee ratsastusääniä kookospähkinöillä. Tämä ei ollut toteutettu näin vain vitsin vuoksi, vaan pääasiassa siksi, että oikeat hevoset olisivat olleet liian kalliita.