Ohjaus: Danis Tanovic
Käsikirjoitus: Danis Tanovic
Pääosissa: Branko Djuric, Rene Bitorajac, Filip Sovagovic
Valmistusmaa: Bosnia ja Hertsegovina, Ranska, Slovenia, Italia, Iso-Britannia, Belgia
Ilmestymisvuosi: 2001
Kesto: 93 min
- Miksi teette tämän? - En halua olla vain sivustakatsoja.
Keskellä yötä Bosnian sodan aikana bosnialaiset täydennysjoukot eksyvät pyrkiessään Bosnian joukkojen etulinjaan ja aamun valjettua huomaavat olevansa lähellä Serbian etulinjaa. Serbian sotilaat hoitavat bosniakit yhden toisensa jälkeen, mutta Ciki (Branko Djuric) pelastautuu etulinjojen välissä olevaan taisteluhautaan. Myöhemmin paikalle tulee noviisi Nino (Rene Bitorajac) vanhemman sotilaan (ehkä Mustafa Nadarevic) kanssa tarkastamaan hautaa ja havaittuaan ruumiin jälkimmäinen asettaa miinan ruumiin alle. Tämän jälkeen Ciki ampuu vanhemman sotilaan. Pian käykin ilmi, että ruumis, jonka alla miina on, kuuluukin Cikin toverille Ceralle (Filip Sovagovic), joka onkin vielä elossa, mutta kun kaikki kolme on kahden toisilleen vihoittelevien etulinjojen keskellä, heidän on mietittävä, miten he pääsevät sieltä pois ja sitten on vielä huolenaiheena Cikin alla oleva miina...
Ensimmäisiä kertoja pitkiin aikoihin, kun kirjoitan arvostelun oikeastaan heti tuoreeltaan, mutta kun huomenna ei ole tarvis herätä ihan yhtä aikaisin kuin normaalisti, mutta en myöskään voi jäädä paljon pidemmäksikään aikaa sängyn pohjalle, koska huominen ohjelma on aika täyteen buukattu, niin päätinpäs hoitaa tämän sitten vielä näin iltasella. Tätä elokuvaa en ole aiemmin nähnyt, mutta vuosikaudet elokuva on saanut minulta osakseen tervettä uteliaisuutta sitä kohtaan sekä pääsyn "ehkä katson, ehkä en..." -listalle (ei, ei minulla ole sellaista konkreettista listaa; vasta keksin listalle nimenkin), mutta nyt 1001-projektin myötä tämänkin elokuvan kohdalla huopaaminen loppui viimein, eikä Ei kenenkään maa osoittautunutkaan yhtään hullummaksi elokuvaksi.
Tietoni Bosnian sodasta ovat hyvin vähäiset tai suorastaan olemattomat (elokuvan aikana sekoitin sen Kosovon sotaan), mutta tämä ei vaikuttanut oikeastaan elokuvasta nauttimiseen, sillä osapuolet käydään hyvin läpi elokuvan alussa. Minulla ei tietenkään voinut olla puolta valittuna, eikä sellaista tullut myöskään elokuvan aikana, joten kun Cikin ja Ninon tutustumisen aikana olin vähän sekaisin siitä, kumpaa puolta kumpikin edusti, niin ei tämä oikeastaan haitannut. Alussa toki Serbian tykistö ampuu eksyneet bosniakit, mutta kyseessä olisi hyvin voinut olla myöskin ns. paniikkitulituskin ja serbit olisivat voineet siten ampua omiakin vahingossa; olivathan univormuttomat miehet tulossa täydennysmiehiksi, mutta muistaakseni puolta ei mainittu (tai sitten en ihan alussa ollut tarpeeksi tarkkaavainen). Sitten kun päästään juoksuhautaan tai mikä lie taisteluhauta olikaan (onko nämä sama asia?), niin Cikin, Ceran ja Ninon täytyi odottaa pelastusta tai pimeää, jotta tilanne siellä laukeaisi ja ehdin jo ajatella, että elokuvasta tulisi jonkinlainen ystävyystarina Cikin ja Ninon välillä, mutta ihan näin ei ollut. Välillä (liikaakin) sitten kuvattiin YK-joukkojen toimintaa, mutta niistä ei elokuvan perusteella kovin puhtoista kuvaa saatu, mikä oli luultavasti vähän tarkoituskin. Elokuva on merkitty muun muassa komediaksi, mutta hyvin vähän naurettavia kohtauksia siinä nähtiin. Kyllä, minä havaitsin varmaankin useimmat mustan huumorin sävyttävät tapahtumat ja dialogit, mutta ei niissä ollut siitä huolimatta mitään hauskaa. Näissä kohtauksissa nimittäin tuotiin sodan julmuuksien tragikoomisuus hyvin esiin, vaikka pysyteltiinkin pitkälti taisteluhaudan tapahtumissa, minkä vuoksi en kyennytkään pitämään lievästi absurdejakin tapahtumia juurikaan humoristisina. Loppuratkaisu oli aika tyly, mutta kertoi varmaan osatotuuden sotien aikana vallitsevista olosuhteista ja pr-koneistoista.
Näyttelijät olivat hyviä, varsinkin pääkaksikko Branko Djuric ja Rene Bitorajac ja näistä kahdesta Djuricin rooli oli se selkeästi terävämpi ja särmikkäämpi tapaus, vaikka eipä siinä Bitorajacin esittämässä keltanokkaroolissakaan juuri vikaa ollut, mitä nyt ehkä jäi hivenen ohuemmaksi hahmoksi. Myös YK-joukoissa toiminutta Marchantia näytellyt Georges Siatidis oli kovin hauska tapaus ja toi rooliinsa sellaista uskottavuutta, että hän jäi ehdottomasti positiivisena mieleen.
Pisteitä: 3,5/5
Seuraavana arvosteluvuorossa: Fahrenheit 9/11
Kommentit