Alkuperäinen nimi: A Clockwork Orange
Ohjaus: Stanley Kubrick
Käsikirjoitus: Stanley Kubrick
Pääosissa: Malcolm McDowell, Patrick Magee, Michael Bates
Valmistusmaa: Yhdysvallat, Iso-Britannia

Ilmestymisvuosi: 1971

Tulevaisuuden Iso-Britanniassa Alex DeLarge (Malcolm McDowell) elää hyvin epämääräistä elämää ystäviensä kanssa. He hengailevat maitobaarissa, tappelevat toista jengiä vastaan, murtautuvat asuntoihin, joissa pahoinpitelevät siellä asuvat ja raiskaavat naiset. Eräällä tällaisella keikalla Alex menee erään naisen asuttamaan taloon, tappaa tämän fallosmuotoisella veistoksella, mutta jää kiinni ja joutuu vankilaan. Hän saa kuitenkin huomata, että menneisyyden painolasti seuraa perässä, teki mitä teki...

Kellopeliappelsiini on sairas, provokatiivinen, rohkea, taiteellinen, satiirinen ja ennen kaikkea ihan tarpeeksi onnistunut elokuva, joka perustuu Anthony Burgessin romaaniin. Ei, ei Kellopeliappelsiini omien suosikkien joukkoon nouse, mutta onhan tämä kaikessa erikoisuudessaan mielenkiintoinen elokuva ja loi kyllä mielihaluja lukea Burgessin romaanikin.

Tarina oli varsin karu kuvaus ultra-väkivaltaisesta Alexista, mutta silti hieno. Silti minun on myönnettävä, ettei tarina jaksanut pitää otteessan ihan loppuun asti. Jotenkin tämä väkivaltaisuus ei  täysin iskenyt minuun, vaikka kuinka se tehtäisiiin taiteen ja musiikin avulla. Kokonaisuudessa tarina kuitenkin miellytti ja siinä riitti yllätyksiä kerran jos toisenkin; olen toki nähnyt elokuvan kerran aiemminkin, mutta siitä on sen verran aikaa, etten muistanut lainkaan, mihin suuntaan tarina meni. Silti todellisen kohokohdat jäivät puuttumaan ja esimerkiksi loppuratkaisu ei vaikuttanut juuri miltään. Elokuvassa käytetty kieli oli kuitenkin ihanaa.

Kuitenkin elokuva onnistui naulitsemaan minut ruudun eteen ja suurin syy siinä oli tässä tulevaisuudenkuvauksessa. Lavastus nimittäin sai todellakin minut hiljaiseksi, sen verran loistava se oli. Se onnistui olemaan samaan aikaan kaikessa seksistisyydessään sekä shokeerava että lohduton. Maitobaari, Alexanderin kodin futuristinen koti kuin myös Alexin omakin huone olivat upeita, eikä muukaan lavastus huono ollut. Sitä oikein yritti kiinnittää huomiota jok'ikiseen lavastuksen nyanssiin, vaikken siinä varmaan onnistunutkaan. Taulut, veistokset, kalustukset ja kaikki saivat tavallista suuremman huomion osakseen. Lisäksi elokuvan kuvaus oli harvinaisen onnistuttua ja ainakin minä jäin ihastelemaan tapaa, jolla monet kohtaukset oli kuvauksellisessa mielessä rakennettu, esimerkkeinä mainiten jengien kohtaaminen sekä parantuneen Alexin esittely yleisölle.

Alexia näyttelevä Malcolm McDowell oli loistava, mutta muuten jäivät eri hahmot hänen vanhemmistaan vankilanjohtajaan melkoisen karikatyyreiksi. Ainoastaan Alexin jengin muussa jäsenistossä riitti edes pientä särmää, mutta eivät hekään olleet yhtä onnistuneita kuin karismaattinen McDowell, jonka ympärille elokuva on täysin ansaitusti koottu.

Kokonaisuudessaan elokuva oli ihan hyvä, vaikkei tarina itsessään allekirjoittaneelta saanutkaan täysiä pisteitä. Kuitenkin elokuvan kuvaus ja lavastus oli sen verran hienoa, ettei elokuva huonon tai tylsän puolelle pudonnutkaan.

Pisteitä: 3,5/5