Alkuperäinen nimi: Poltergeist
Ohjaus: Tobe Hooper
Käsikirjoitus: Steven Spielberg, Michael Grais, Mark Victor
Pääosissa: Craig T. Nelson, JoBeth Williams, Beatrice Straight
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Ilmestymisvuosi: 1982
Kesto: 109 min

- You've never done this before.
- Neither have you.
- You're right. You go.

TV menee itsestään päälle. Perheen nuorin tyttö Carol Anne (Heather O'Rourke) kävelee unissaan tv:n eteen, jonka välityksellä henget puhuvat hänelle. Huonekalut liikkuvat itsestään. Henget tulevat tv:n läpi. Aluksi Freeling suhtautuu näihin tapahtumiin huumorilla ja epäillen, mutta kun eräänä myrsky-yönä henget sieppaavat lastenhuoneen komeron kautta Carol Annen, hänen vanhempiensa on tehtävä kaikkensa saadakseen Carol Annen takaisin ja henget kukistettua...

Jälleen kerran on yksi pala elokuvahistoriaa saatu paikoilleen, sillä en ole täysin varma, olenko nähnyt tätä elokuvaa ennen, vaikka toisaalta olinkin pitkän aikaa jo toivonut näkeväni tämän. Kuitenkin hyvin hämärä muistikuva minulla on tv-lumisateen edessä istuvasta pikkutytöstä, joten sikäli olen saattanut nähdä tämän joskus varhaisteininä, mutta toisaalta sitten samaa ideaa on kopioitu varmasti myöhempiinkin elokuviin ja sittenhän on se tv-sarjakin, jota yritin ainakin vähän aikaa katsoa silloin joskus, kun muistaakseni tuli samalla ohjelmapaikalla kuin Salaiset kansiot. Jotenkin tuli tätä elokuvaa katsoessa mieleen, että vaikka se ei ollutkaan lainkaan huono elokuva nytkään, niin luultavasti Poltergeist olisi iskenyt vieläkin paremmin joko teininä tai ilmestymisensä aikoihin.

En tiennyt elokuvaa katsoessani katsovani Steven Spielbergin osin käsikirjoittamaa elokuvaa (tiesin hänen kyllä olleen tuottajana), mutta siitä huolimatta jo elokuvan aikana ajattelin, että Spielbergin kädenjälki on ollut vahva. Nimittäin minusta tuntui siltä, kuin olisin katsonut pelottavampaa versiota Kolmannen asteen yhteydestä, vaikka ne avaruusoliot olivatkin vaihtuneet poltergeist-henkiin. Nimittäin: Lähiöperhe? CHECK! Lapsi katoaa? CHECK! Lapsen etsiminen, henkien kohtaaminen ja lopulta lapsen takaisin saaminen? CHECK! Okei, ehkä vedin vähän mutkia suoriksi, mutta elokuvassa oli tosiaan monia Spielbergille tyypillisiä ominaisuuksia, vaikka olikin vedetty selvästi muita lähiöperhekuvauksia (esim. Kolmannen asteen yhteys ja E.T.) pelottavammaksi. Tai siis, elokuva ei varsinaisesti pelottanut minua, mutta se johtuu luultavasti vain siitä, että tähän ikään mennessä olen ehtinyt nähdä jo melkein kaiken, mitä kauhuelokuvilla on tarjottavanaan ja saadakseen minut todella pelkäämään elokuvassa pitäisi olla jatkuva jännitys päällä, mutta tässä elokuvassa tuli niitä rauhallisia jaksoja ihan liikaa, jotta se jännitys olisi koko ajan pysynyt päässä. Kun sitten monesti tapahtumat tapahtuivat lähinnä silloin, kun elokuvan henkilöt niin halusivat, niin ei se oikein ollut omiaan nostamaan jännitystä, vaikka he eivät juuri kyenneet vaikuttamaankaan tapahtumien sisältöön. Kuitenkin sinänsä erikoinen piirre näissä poltergeist-hetkissä oli se, että vaikka ne eivät pelottaneetkaan, niin ne ei myöskään tuntuneet huonoilta tai aiheuttaneet tahatonta komiikkaa. Toisin sanoen nämä henget ja niiden toimet tuntuivat jotensakin mielenkiintoisilta, vaikka pelottavuuskerrointa ei juuri ollutkaan. Okei, myönnettäköön: Elokuvan loppujaksolle, kun luuli kaiken toiminnan jo loppuneen, oli onnistuttu lataamaan ihan jännittävääkin menoa, kun tapahtumat tosiaan tulivat aika puskista ja alettiin vyöryttää vaarallisia tilanteita toinen toisensa perään ilman taukoja, niin olihan se ihan kivaa katseltavaa ja sitä ehti jopa jo miettiä, että päättyykö kaikki sittenkään niin hyvin kuin hetki sitten oli annettu ymmärtää. Sitä en vain tajunnut, miksi perheen äiti antoi lastensa mennä nukkumaan omiin sänkyihinsä vielä kertaalleen kaiken tapahtuneen jälkeen, vakuutteli se vanha rouva Tangina (Zelda Rubinstein) mitä hyvänsä. Mistä noin yleisesti tykkäsin, oli se seikka, että elokuvan henkilöiltä puuttuivat ne periksiantamattomat epäilykset eli kun jotain outoa tapahtui, sitä ei yritettykään oikein kenenkään toimesta selittää tieteellisesti, vaan heti uskottiin kyseessä olevan jokin henki; niillä tutkijoilla kyllä oli omat epäilyksensä, mutta samalla usko siihen, että henkien olemassaolo oli kuitenkin vähintäänkin mahdollista.

Tiedättekö, mikä minusta oikeasti tuntui vähän pelottavalta? Carol Annea näytellyt Heather O'Rourke. Hänen katseessaan oli vain jotain sellaista, mikä tuntui aika hyytävältä jopa silloin, kun hän hymyili tai oikeastaan nimenomaan juuri silloin. Niinpä olikin suorastaan vähän pettymys, kun hän katosi sinne komeron kätköihin ja jouduttiin jatkamaan elokuvaa ilman häntä. Ehkä olin vain odottanut hänen sekoavan jossain vaiheessa tv:tä tuijottaessaan, että olin mieltänyt hänet pelottavaksi, mene ja tiedä. Muista näyttelijöistä ei kukaan erityisemmin jäänyt mieleen.

Pisteitä: 3,5/5

PS. Vasta etsiessäni äsken tätä kirjoitusta varten tietoja tästä elokuvasta sain tietää, että tälle elokuvalle on pari jatko-osaakin, jotka menivät saman tien hankintalistalle, vaikka en tietenkään usko, että ne pystyisivät viihdyttämään edes tämän verran. Kuitenkin tämän elokuvan tapahtumat olivat sen verran kiinnostavia, että haluan tietää, miten tämä jatkuu, varsinkin kun kakkososa nimensä perusteella antaa vastauksia erääseen asiaan, mitä olin jäänyt pohtimaan tätä osaa katsoessa.

Poltergeist, Poltergeist II, Poltergeist 3