Alkuperäinen nimi: Profondo rosso
Ohjaus: Dario Argento
Käsikirjoitus: Bernardino Zapponi, Dario Argento
Pääosissa: David Hemmings, Daria Nicolodi, Gabriele Lavia
Valmistusmaa: Italia
Ilmestymisvuosi: 1975

Meedio Helga Ulmann (Macha Méril) aistii jotain pahaa hänen omassa esittelytilaisuudessa, jonka jälkeen hän saa surmansa. Surman ja surmaajan näkee (kaukaa) pianisti Marcus Daly (David Hemmings) ja alkaa selvittää mysteeriä yhdessä toimittaja Gianna Brezzin (Daria Nicolodi) kanssa. Kuitenkin sitä mukaa kuin johtolangan palasia avatuu, myös ruumiita alkaa ilmaantua enemmän...

Verenpunainen kauhu on yksi Dario Argenton suosituimmista elokuvista ja katsottavana ollut export-versio ilmeisesti eniten arvostusta saanut versio elokuvasta, eikä tämä totisesti huono ollutkaan, vaikka joutuikin kuuntelemaan englanninkielistä dubbausta. Ei ehkä ihan paras näkemäni Argento, mutta hyvin lähelle sitä.

Tarina ei varsinaisesti lähde käyntiin hitaasti, mutta ehkä kuitenkin hivenen tylsästi. Jotenkin Helgan surma ei tehnyt varsinaista vaikutusta ja Marcuksen sekaantuminen tutkintaan melko tavanomaisesti toteutettu. Hyvin pian elokuvan fiilis muuttuu, eikä vain hyväksi vaan suorastaan loistavaksi. Kun Marcuksen ja Giannan tutkinta lähtee kunnolla käyntiin ja etenkin sen jälkeen, kun Marcus tutkii sitä kirjaa kirjastossa, elokuva pääsee todella oikeuksiinsa. Oikeastaan edellä mainitusta hetkestä lähtien elokuvassa piisaa jännitystä loppuun asti ja siten pitääkin otteessaan erinomaisesti. Varsinkin tämä "kummitustalossa" käyminen oli huippujännittävä. Elokuvan loppu oli myöskin yllättävä, enkä kyennyt yrityksistäni huolimatta arvaamaan loppuratkaisua.

Eihän tätä elokuvaa voisia arvostella mainitsematta Goblinin elokuvaan tekemää musiikkia. Goblinin musiikki on loistava tunnelmanluoja ja varsinkin edellä mainitussa "kummitustalossa" tunnelma on kohdillaan juuri Goblinin musiikin ansiosta. Välillä tuntui olevan pientä kikkailun makuakin, mutta pääosin musiikki oli kuitenkin hyvää, vaikkei ihan yhtä vetovoimaista ollutkaan kuin Suspiriasta, jonka soundtrackista tuli ensimmäinen soundtrack, jota oikein etsimällä etsin käsiini.

Näyttelijät olivat tasaisen hyviä. Argenton luoma homokuva oli ehkä lopultakin aika kliseinen, mutta se on annettava anteeksi, kun elokuva on sentään 1970-luvulta. David Hemmings oli hyvä Marcuksena, mutta ei mitenkään ilmiömäinen.

Pisteitä: 4/5