Alkuperäinen nimi: Dumbo
Ohjaus: Samuel Armstrong, Norman Ferguson, Wilfred Jackson, ym.
Käsikirjoitus: Joe Grant, Dick Huemer, Otto Englander, ym.
Pääosissa: Edward Brophy, Herman Bing, Verna Felton
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Ilmestymisvuosi: 1941
Kesto: 61 min

- Oh, I never thought I'd live to see the big top fall.
- Because of that Dumbo, I never can show my face there again.

Herra Stork (äänenä Sterling Holloway) kuljettaa vauvoja niitä odottaville sirkuksen eläimille, mutta rouva Jumbo (Verna Felton) meinaa jäädä ilman. Vasta kun sirkus lähtee liikkeelle junalla kohti seuraavaa määränpäätään, myös rouva Jumbo saa oman vauvansa, jonka muutkin norsuvaunun norsut ottavat ilolla vastaan. Kun sitten muut norsut huomaavat pikkunorsun isot korvat, hänet nimetäänkin Dumboksi. Puolustaessaan pentuaan rouva Jumbo teljetään eristysvaunuun ja kun Dumbon ensiesiintyminen sirkuksessa menee mollivoittoisesti, muut norsut hylkäävät hänet tavalla, jota sirkushiiri Timothy (Edward Brophy) ei voi hyväksyä ja hän aikookin nostaa Dumbon sirkuksen tähdeksi, mutta miten...

Minun täytyy nyt myöntää, että vaikka nyt lähipäivien aikana tuleekin katsottua parikin Disneyn piirroselokuvaa, niin kaiken kaikkiaan olen nähnyt Disneyn piirrettyjä hävettävän vähän. Mieleen tulee vain Aladdin ja Viidakkokirja sekä Topi ja Tessun, joka muistini mukaan olikin mun kaikkien aikojen ensimmäinen elokuvateatterielämys, joka tapahtui Raumalla melko pian (vuosissa ajateltuna) sen jälkeen sulkeutuneessa elokuvateatterissa; luulen, että myös Leijonakuninkaan olen nähnyt ”pakotettuna” joskus kouluaikoina, mene ja tiedä. Ei sillä, etteikö kiinnostusta olisi ollut, mutta minusta tuli jo varhain Disneyn elokuvien kohdalla dubbausvastainen ja kun kotiteatteriin (puhumattakaan VHS-kaseteista) ei tullut koskaan alkuperäisen ääninäyttelyn sisältäviä versioita, en niitä käynyt myöskään katsomassa (tästä syystä pidinkin Leijonakuninkaan katsomista jokseenkin ”pakottamisena”). 90-luvulla minulla jäikin ainakin kolme minua kiinnostanutta Disney-piirrettyä (Pocahontas, Mulan ja Notre Damen kellonsoittaja) näkemättä puhtaasti tästä syystä. Nyt dvd-aikakaudella tilanne on kuitenkin muuttunut ja olenkin ajatellut, että voisi ruveta keräämään pikku hiljaa näitä Disney-piirrettyjä kokoelmiin, mutta mitään kiirettä en aio asian kanssa pitää, joten ainakin tässä ”alkuvaiheessa” aion keskittyä vain näihin 1001 elokuvaa -kirjassa oleviin Disney-tuotoksiin, joista ensimmäisenä vuoron saa Dumbo.

Lukuisat Disney-piirrettyjen tarinat ovat minulle kuitenkin melko tuttuja, mistä iso kiitos kuuluu aina elokuvien ilmestymisvuosina Aku Ankan välissä tulleeseen lisälehteen, jossa oli aina kunkin vuoden piirroselokuvan sarjakuvaversio ja onpahan vissiin joskus julkaistu jonkin vanhemmankin elokuvan sarjakuvaversio. Kuitenkaan Dumbon kohdalla en muista sellaista nähneeni ja vaikka nyt tietenkin tiesin, mistä elokuva kertoo, niin en ollut koskaan törmännyt tarinan yksityiskohtiin missään. Niinpä matka Dumbon kanssa olikin minulla melko tuore ja täytyy myöntää, että ihan mukavan kokemuksen sain tästä ensimmäisestä katsomastani Disney-piirretystä sitten varhaisteinivuosien.

Elokuvassa eläimet olivat saaneet hyvin ihmismäisiä piirteitä ja siten jotenkin samaistuminen Dumbon tarinaan kävikin aika helposti, ja löysinpäs minä myös joitakin yhtymäkohtia omaan ala-asteaikaan. Tarinassa oli pitkän aikaa aika surullinen pohjavire ja tuntui pitkään todella pahalta Dumbon puolesta, enkä suoraan sanoen ymmärrä, miten tätä voidaan edes markkinoida lastenelokuvana, sillä luulisi, että lapset kokisivat Dumbon kohtalon entistäkin raskaampana; ellei tässä sitten ole haluttu lähteä tekemään jonkinlaista ”kiusaus on paha juttu” -valistuselokuvaa. Itse en ainakaan antaisi pienen sukulaistyttöni katsoa tätä yksin. Tietenkin lopussa Dumbo voittaa kaikki vaikeudet, mutta tapahtumat ennen sitä olivat aika synkänpuoleisia paikoittain, vaikka Timothy-hiiri olikin yrittämässä nostaa elokuvan iloisuutta jossain määrin. Elokuvan ehkä tunnetuin kohta eli tämä vaaleanpunaisten elefanttien esiinmarssi oli kyllä aika psykedeelinen kokemus, mutta samalla oikein hienosti toteutettu ja ainakin minä viihdyin tämän kohtauksen parissa. Sitten taas joistakin kohdista selvästi näki, että ne oli tehty viihdyttämään nimenomaan pienempiä katsojia (esimerkiksi Timothyn leikkiminen kuplilla), mutta pääosin elokuvan parissa pystyy viihtymään vähän vanhemmatkin tai ainakin minä pystyin. En nyt sano, että parasta, mutta parhaimpia asioita Disney-animaatioissa on ollut ne laulut ja tässäkin oli monta hyvää ja hauskaa laulua, kuten esimerkiksi tämä rouva Jumbon koskettava laulu Dumbolle ja näiden variksien ivalaulu, joka pilkallisesta luonteestaan huolimatta oli ihan hauska. Elokuva olisi voinut hieman enemmänkin pisteitä, mutta siinä oli yksi selvä miinus: elokuvan kesto oli liian lyhyt. Itse ainakin olisin kaivannut elokuvalle pituutta lisää ja varsinkin Dumbon lentämistä tähteyteen olisi voitu käsitellä enemmänkin; nyt se tuntui jäävän melkein anekdootin asemaan elokuvan lopussa. Esimerkiksi norsujen anteeksipyyntöä odotin kovasti, mutta sitä ei nähty. Ihan huvittavana yksityiskohtana lopun uutisoinnissa oli se, että elokuvan tekoaika tuli hyvin esille, kun Dumbo liiteli pommikoneiden mukana.

Yksi asia, mikä ei liiemmin vaikuttanut arvosteluun, mutta jota en ole vielä maininnut, oli elokuvan animointi. Elokuva on tosiaan tehty 1940-luvun alussa, joten mitään nykyajan hienouksia oli turhan odottaa, mutta ihan hienosti elokuva oli silti animoitu. Varsinkin kaikki elävät ja liikkuvat jutut näyttivät hyviltä ainakin silloin, kun ne oli kuvattu (tai siis, tiedätte mitä tarkoitan) läheltä, eikä piirrosjäljessä ollutkaan mitään, mitä nykymittapuun mukaan pitäisi jotenkin hävetä. Hahmot olivat hyvinkin eläväisen näköisiä ja piirrosjälki niissä ihan erilainen kuin mitä nykyään on totuttu näkemään, mutta ei missään nimessä huonompia.Kuitenkin silloin kun liikkuvia(kin) kohteita kuvattiin kauempaa (esim. ilmasta käsin), niin elokuvan vanhuus kyllä näkyi, kuten myös taustoissa, jotka olivat hyvinkin maalauksellisia.

Kuten ylempää voi päätellä, niin katsoin elokuvan kuunnellen englanninkielistä ääniraitaa ja siihen ääninäyttelyyn olin hyvin tyytyväinen. Muutaman kohtauksen katsoin uudelleen testaten suomenkielistä ääniraitaa (parin laulun alkua sekä dialogia) ja ei kauan kestänyt, kun halusin jo kääntää takaisin alkuperäiselle kielelle, sillä suomenkielinen ääniraidasta oli välillä jopa vaikea saada selvää (esim. Casey Jr. -junan kohdalla), mutta englanninkielisellä ääniraidalla tätä ongelmaa ei ollut. Tietenkin minun olisi pitänyt kuunnella koko elokuva suomen kielellä saadakseni hyvän kokonaiskuvan, mutta ei oikein inspiroinut. Niin ja mitä niihin lauluihin tulee, niin minua ainakin häiritsi, että välillä laulettiin vähän eri asiasta kuin alkuperäisessä versiossa (yksi syy, miksi en dubbauksia harrastakaan), mikä on sinänsä ymmärrettävää, kun kääntäminen ei lauluissa juuri koskaan voi mennä yksi yhteen, mutta minun makuun sellainen ei oikein sopinut.

Pisteitä: 3,5/5

Seuraavana arvosteluvuorossa: Loukussa