Alkuperäinen nimi: How Green Was My Valley
Ohjaus: John Ford
Käsikirjoitus: Philip Dunne
Pääosissa: Donald Grisp, Sara Allgood, Roddy McDowall
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Ilmestymisvuosi: 1941
Kesto: 114 min

Look now, you are king in the chapel. But I will be queen in my own kitchen. 
You will be queen wherever you walk.
 

 
Morganin perhe asuu walesilaisessa kaivoskaupungissa, joten on luonnollista, että perheen miehet ovat töissä kaivoksella. Perheen isä Gwilym (Donald Grisp) toimii kaivosmiesten edusmiehenä miesten ja johtajien välillä, mutta myös työskentelee itse kaivoskuiluissa kuten myös kaikki Gwilymin pojistakin nuorinta Huwia (Roddy McDowall) lukuun ottamatta. Gwylim toimii myös perheen päänä ja patriarkkina, jonka sanomisia ei kyseenalaisteta ja jonka edessä ollaan hiljaa silloin kuin käsketään. Muutosten tuulet kuitenkin puhaltavat, sillä kaivosteollisuudessa alkaa esiintyä työvoiman liikatarjontaa, mikä näkyy sitten palkkojen alenemisena, mutta myös Morganin perheessä tapahtuu kaikenlaista...

Olen monesti tavarataloissa kierrellessäni törmännyt näihin 20th Century Foxin Classics-sarjan leffoihin, jotka ovat pistäneet silmään kansitaiteensa vuoksi (valkoiset kannet), mutta vaikka en sieltä niitä ostanutkaan, niin tämä viisi Oscaria voittanut Vihreä oli laaksoni on ollut sellainen elokuva, jonka englanninkielinen nimi oli elävästi jäänyt mieleen, sillä se on sen verran erikoinen. Kun sitten tuttuni myi omia leffojaan pois ja niiden joukossa oli myös tämä 1001-elokuva, niin otin pois kuleksimasta. Yhtään mitään en tämän sisällöstä etukäteen tiennyt, sillä missään muualla kuin noissa tavarataloissa en ollut leffan nimeen törmännyt, mitä nyt tiesin julkaisun perusteella elokuvan olevan luokkaa "vanha". Silti odotin sen verran positiivista tapausta, että samalla pelkäsin pettyväni siihen, mutta katin kontit minä mitään petyin, sillä Vihreä oli laaksoni oli oikein mieluisa uusi tuttavuus.

Elokuvan alussa kuultiin aikuiseksi kasvaneen Huwin (Irvin Pichel) kertojaäänellä pitkä monologi ennen kuin päähenkilöt itse ruudulla inahtivat hetkeäkään. Tämä monologi oli jopa niin pitkä, että minä ehdin jo iloita ajatuksesta, että koko elokuva kerrottaisiin tämän taustapuheen keinoin, silä sellaista en olisikaan kokenut, mutta vaikka niin ei käynytkään, niin ei se haitannut. Kuitenkin tätä kertojaääntä käytetään hyödyksi läpi elokuvan, mikä toi kummasti eloisuutta koko elokuvaan ja dialogi jää melkeinpä kakkoseksi, vaikka sitäkin toki oli. Jossain vaiheessa oikein hämmästyin, kun tuli oikeasti pidempi kohtaus ilman Huwin kertojaäänen katkaisua.

Elokuva kertoo tämän Morgan-perheen elämänmenosta, mutta siihen kytkeytyy myöskin kaivosteollisuuden murros, mikä puolestaan edesauttoi sosialismin nousua tässä Rhondda Valleyn kaivoskaupungissa. Perheen ja lähipiirin elämä oli monipuolista kaikessa yksinkertaisuudessaankin, joten elokuvassa riitti niin iloa, surua kuin kuvausta kaivosmiesten arjestakin, vaikka ehkä hieman romantisoitu kuvaus olikin. 1001 elokuvaa -kirja nimittää tätä elokuvaa nyyhkyleffaksi, mutta vaikka rakkausdraamaakin nähdään, niin se oli vain yksi sivupolku pitkässä, mutta samalla hyvin kirjoitetussa tarinassa, joten en minä nähnyt elokuvaa kokonaisuutena sellaisena. Nyyhkyilyn sijaan yleistunnelma olikin enemmän kepeä, ehkä jopa vähän hilpeä, vaikka koskettavat hetket katkaisivatkin tämän iloisuuden, mutta ei silloinkaan aina kokonaan. Osa kepeydestä johtui siitä, että hahmot olivat ehkä tarkoituksellisenkin höpsöjä, mutta samalla kuitenkin ihania, ja vaikka välillä vähän tapellaankin, niin mitenkään kovaksi meno ei tuntunut muuttuvan missään vaiheessa. Ei siis ehkä todenmukaisin kuva kaivosmiesten arjesta, mutta kuitenkin kaikin puolin ihan nautittavaa katsottavaa.

Elokuvan hyvyyden takasivat oikeastaan sen "aikuisimmat" näyttelijät. Morganin perheen vanhempia esittäneet Donald Grisp ja Sara Allgood olivat molemmat loistavia ja varsinkin kaksikon keskinäistä sanailua oli kiva kuunnella, vaikkei sitä niin paljon tapahtunutkaan. Varsinkin Allgoodin esittämä äiti viljeli niin pistäviä kommentteja Gwilymia kohti, että nauratti. Muita hyvässä mielessä hassuja roolisuorituksia tehneitä oli muun muassa nyrkkeilijää ja hänen kaveriaan näytelleet Rhys Williams ja Barry Fitzgerald, tohtoria näytellyt Frederick Worlock sekä toinen kaupungin papeista, jonka nimeä en löytänyt. Vähän vakavammasta päästä olivatkin sitten elokuvan siitä rakkauspuolesta vastanneet Maureen O'Hara sekä Walter Pidgeon (Kielletty planeetta). Apinoiden planeetoista myöhemmin tunnetuksi tullut Roddy McDowall oli ihan kelpo pikkupoika Huwina, mutta ei mitenkään ikimuistettava. Niin ja Morganin perheen vanhempia poikia en millään tahtonut erottaa toisistaan.

Pisteitä: 4/5

Seuraavana arvosteluvuorossa: Butch ja Kid - Auringonlaskun ratsastajat