Alkuperäinen nimi: Klassikko
Ohjaus: Kari Väänänen
Käsikirjoitus: Kari Väänänen
Pääosissa: Martti Suosalo, Janne Hyytiäinen, Matti Onnismaa
Valmistusmaa: Suomi
Ilmestymisvuosi: 2001
Kesto: 80 min

- Saanko kuitenkin kysyä, mitä te olette kirjoittanut? Voisin käydä kirjastossa.
- Nimeni tulette tuntemaan... ja tuotantoni myös.

Kari Hotakainen (Martti Suosalo) on melkoisen tuntematon kirjailija, mutta yleisen trendin vallitessa hänenkin täytyy kustantajansa (Pirkka-Pekka Petelius) määräyksestä kirjoittaa jonkinlainen elämäkerta. Hotakainen ei kuitenkaan innostu hommasta, mutta tarttuu toimeen ja saadakseen inspiraatiota hän muuttaa elämäntyyliään ja etsii inspiraatiota autojen maailmasta. Hän käy varaamassa auton autokauppias Kartiolta (Matti Onnismaa), jonka luona asioi myös kaahari Pertti Kiilapää (Janne Hyytiäinen). Ennen pitkään Hotakainen ja Kiilapää joutuvat napit vastakkain ja siitähän ei tunnetusti hyvää seuraa...

Minun täytyy myöntää heti alkuun, että minun oli hyvin vaikea keksiä tuohon ylös tuota lainausta, sillä vaikka vaihtoehtoja oli vaikka kuinka monta, niin jotenkin tuntui mahdottomalta ottaa pidempiä lainauksia, joista löytyi todellisia helmiäkin, ihan vain siitä syystä, että elokuva perustuu suomalaisen eli Kari Hotakaisen kirjoittamaan kirjaan ja kyseiset dialogit olisivat saattaneet löytyä itse kirjastakin, minkä vuoksi olisi tuntunut jotenkin varastamiselta ottaa niistä edes pari virkettä. En tiedä miksi tunsin näin, mutta niin vain kävi. Niinpä yritinkin melko tavallisen dialoginvaihdon ottaa mukaan ja muut dialogit voitte katsoa elokuvasta tai itse Hotakaisen kirjasta. Mitä tulee sitten itse elokuvaan, niin eihän tämä miksikään klassikoksi muodostunut, mutta ihan hauska tapaus Klassikko kuitenkin oli.

En ole yhtään Hotakaisen kirjaa vielä lukenut, mutta tv-käsikirjoitustensa perusteella hän on vaikuttanut tyypiltä, jonka tuotanto minuun iskisi, jos niitä lukisin ja niinpä olikin normaaleja kotimaisia elokuvia helpompi tarttua tähän elokuvaan, kun se vastaan tuli. Tämäkin elokuva käsitteli aihettaan eli pääosin autojen maailmaa sellaisella minulle sopivalla kepeällä tavalla, vaikka elokuvan aikana tapahtuikin yhtä ja toista. Elokuvan päähenkilö Hotakainenkin on hieman juuri sellainen absurdi henkilö, jonka voi tavata juurikin mielenkiintoisissa(kin) tarinoissa, mutta ei kuitenkaan ehkä ihan oikeassa elämässä kuitenkaan, mikä toi elokuvaan kanssa sellaista tiettyä rentoutta, mikä sitten näkyi siinä, että minä todella viihdyin tämän parissa. Dialogi oli ajoittain ehkä hieman kuivakkaa suomalaiseen tyyliin sopien, mutta silti ihan miellyttäviä. Varsinkin monologipuolella nähtiin ja kuultiin joitakin aivan mahtavia juttuja ja näistä ehdottomasti on mainittava Kiilapään avautuminen häntä analysoineille henkilöille, totuus Tiiasta -puhe kaikessa absurdeisuudessaankin sekä poliisi Vikströmin (Pertti Sveholm) puhe uljaista rikollisista. Näiden kolmen monologin aikana nauroin kaikkein eniten, mutta muutenkin elokuva pisti hymyilyttämään tämän tästä, sillä sen verran äkkivääriä tilanteita elokuvaan mahtui. Loppuratkaisu olisi saanut olla Hotakaisen osalta hiukan toisenlainen ja noh... klassisempi ajatellen hänen tavoitteitaan kirjansa suhteen, mutta ihan hyvä tälleenkin.

Martti Suosalo oli ihan perushyvä oma itsensä Hotakaisena, eikä hänestä sinänsä jäänyt valittamista suuntaan eikä toiseen. Pertti Kiilapää tuntuikin sitten ehkä hieman karikatyyrisemmalta hahmolta, mutta häntä esittänyt Janne Hyytiäinen oli kuitenkin roolissaan ihan kelvollinen hänkin. Tiedän, että kiitos kuuluu enemmänkin hyvin kirjoitetulle dialogille, mutta kuitenkin koko elokuvan paras hahmo oli Pertti Sveholmin hienosti tulkitsema poliisi Vikström, joka olisi juttujensa perusteella saanut olla vieläkin isommassa roolissa. Jos minut koskaan pidätetään koskaan mistään, niin haluaisin joutua juurikin Vikströmin kaltaisen poliisin pidättämäksi. Mukana menossa: Pirkka-Pekka Petelius, Arvi Lind, Minna Koskela, Risto Kaskilahti, Vesa Vierikko, Hannu-Pekka Björkman, Tommi Korpela, Sulevi Peltola ja Niko Saarela.

Pisteitä: 4/5

PS. Seuraavana arvosteluvuorossa olevan elokuvan luonteesta johtuen pidän parin päivän tauon elokuvien katselemisesta ja siten tämä saattoi olla tämän elokuvaviikon ainoa "varsinainen" elokuva-arvostelu, mutta toivon totisesti että näin ei ole. Hyvässä lykyssä saan seuraavan arvostelun kirjoitettua sunnuntaina, mutta takuita tästä en voi tässä vaiheessa vielä antaa. Ihannetilannehan olisi, että saisin seuraavan arvostelun aikaan jo lauantaina, mutta sattuneista syistä se lienee vain toiveajattelua, mutta toivossa on hyvä elää. Asiaa taustoitan lisää sitten vielä siinä seuraavassa arvostelussa, milloin se sitten ilmestyykin.

Seuraavana arvosteluvuorossa: Les vampires