Alkuperäinen nimi: 11'09"01 - September 11
Ohjaus: Youssef Chahine, Amos Gitai, Alejandro Gonzáles Iñárritu, ym.
Käsikirjoitus:Youssef Chahine, Sabrina Dhawan, Amos Gitai, ym.
Pääosissa: Maryam Karimi, Emmanuelle Laborit, Jérôme Horry, ym.
Valmistusmaa: Iso-Britannia, Ranska, Egypti, Japani, Meksiko, Yhdysvallat, Iran
Ilmestymisvuosi: 2002
Kesto: 128 min

- Miksi haluat puhua kanssani syyskuun 11. päivästä?
- Koska olet arabi.
- Ehkä, mutta bin Laden kannattajineen sai koulutuksen amerikkalaisilta.

Kun syyskuun 11. päivänä terroristit tuhosivat World Trade Centerin kaksoistornit, se aiheutti monenlaisia reaktioita varsinkin yksilötasolla, vaikka korkeimmilla taholla iskut tuomittiinkin lähestulkoon yksimielisesti. Iskuilla oli myös seurauksia tai muuten vaikutuksia eri ihmisten elämiin. Iskujen aikana ja niiden jälkeen eletään monenlaista elämää eri puolilla maailmaa, mutta millä tavalla iskut näkyivät yksittäisten ihmisten arjessa ja elämässä?

Minä tulen varmaan ikuisesti muistamaan sen päivän, kun WTC-tornit tuhoutuivat ja muistan hyvin, kuinka ahdistunut olin sinä päivänä ja parina päivänä iskujen jälkeenkin. Aihe on kuitenkin kiinnostanut minua kaikki nämä vuodet ja tulee luultavasti aina kiinnostamaankin ja jos vain aika antaisi myöten, ahmisin aiheesta kertovia dokumentteja kerta toisensa jälkeen ja jo vähän miettinyt sitäkin, että millainen dokumenttitulva ensi syksyllä on luvassa, kun iskuista tulee kuluneeksi kymmenen vuotta (siitäkin jo niin pitkä aika). Iskuista tehdyt elokuvat ovat niin ikään kuuluneet mielenkiinnon kohteisiin ja monet niistä jo nähnytkin, mutta tämä, mielestäni melko vähälle huomiolle jäänyt, elokuva oli ainakin vielä katsastamatta. United 93:n katsoessani olin ahdistunut läpi elokuvan, mutta ihan samanlaista tunnetta en  11.09.2001 -elokuvasta (tunnetaan myös nimellä Syyskuun 11. päivä) saanut, vaan ihan katsottavuudestaan huolimatta jäi melko epätasaiseksi kokoelmaksi lyhytelokuvia.

Elokuva siis sisältää yksitoista lyhytelokuvaa, joiden jokaisen pituus on 11 minuuttia ja 9 sekuntia. Lyhärit on koostettu 11 eri maasta ja niillä on 11 eri ohjaajaa, joista kukin on saanut tulkita aihetta täysin oman mielensä mukaan  ja niinpä aiheesta on saatu hyvin erityyppisiä tuotoksia, sillä iskuja käsitellään monin eri tavoin.

Lyhäreiden parhaimmistoon kuuluivat Iranin, Intian ja Israelin ohjaajien lyhytelokuvat. Iran-lyhärissä kuvataan lasten arkea ensin työnteossa ja sitten koulussa Iranissa. Kun heidän opettajansa (Maryam Karimi) alkaa kertoa maailmaa juuri järkyttäneistä tapahtumista, luulevat lapset ensin, että opettaja puhuu paikallisesta kaivo-onnettomuudesta, jossa eri tietojen mukaan kuoli yksi tai kaksi aikuista. Kun heille tarkennetaan tapahtumien todellinen luonne, alkavat he keskustella siitä, voisiko Jumala olla tekojen takana tai antaa niiden tapahtuvan. Kaikki lyhärin keskustelut tuntuvat jotenkin aidonoloisilta ja viattomilta, että minä ihastuin tähän pätkään todella. Intia-pätkässä puolestaan kerrotaan ilmeisesti todellisiin tapahtumiin perustuva tarina Mohammed-nimisestä muslimista, jota poliisi etsii iskujen jälkeen epäiltynä osallisuudesta terroritekoihin, mutta puolen vuoden piinan jälkeen paljastuukin, että hän oli ollut avustustöissä World Trade Centerissä ennen niiden romahtamista, ja että hän oli jäänyt raunioihin. Tämä jakso oli varsin karu kuvaus siitä, miten vähästä poliisit olivat valmiita syyttämään ihmisiä osallisuudesta, kun ei siihen tarvittu kuin "vääränlainen" nimi ja "väärä" uskonto. Israel-pätkässä puolestaan tapahtuu samanaikaisesti WTC-iskujen kanssa autopommi-isku Jerusalemissa ja sen jälkeistä sekasortoa on kuvaamassa paikallinen tv-toimittaja (Keren Mor), joka yrittää vimmatusti saada edes jotain tietoja poliisilta, eikä hän voi lopulta käsittää, että hänen juttuaan ei lähetetä suorana, koska samaan aikaan New Yorkiss on tapahtunut "jotain". Kaikesta sekasortoisuudestaan ja tv-toimittajan ärsyttävyydestä huolimatta tämä yhdellä otoksella kuvattu jakso oli varsin mielenkiintoinen ja seurattava; minä ainakin nautin siitä, että tämä itsepintainen toimittaja sai lopussa nenilleen.

Noin muuten lyhytelokuvat olivat vähän tylsiä tai sarjaa "ihan okei". On niin kuolleiden näkemistä (Egypti), Osama bin Ladenin metsästystä (Burkina Faso) kuin myös lähes kokonaan mykkäkin pätkä (Ranska) ja nämä lyhärit olivat sitä "ihan okei" -osastoa. Sean Pennin ohjaamasta Yhdysvallat-osasta en ollut ihan varma, mitä mieltä siitä olin, sillä vasta ihan lopussa se jakso paljasti todellisen tarkoituksensa. Tylsiin jaksoihin sen sijaan lasken osat Iso-Britannia, jossa koettiin vuoden 1973 syyskuun 11. päivän Chilen tapahtumien muistelo, Bosnia-Herzegovina, jossa oltiin joka kuun 11. päivänä järjestettävien mielenosoitusten tunnelmissa, mutta minulle jäi vähän epäselväksi, minkä vuoksi naiset osoittivat mieltään ja osan loputtua minulla oli pari vaihtoehtoa, sekä kokonaisuuden päättävä Japani, jossa oltiinkin toisen maailmansodan jälkimainingeissa ja yhteys WTC-iskuihin paljastui vasta viimeisessä tekstipätkässä, mutta se ei tehnyt siitä oudosta tarinasta yhtään sen parempaa. Meksiko-jaksossa, jossa oli lähes koko ajan päällä musta ruutu puheensorinan kuuluessa taustalla, muuten kuultiin pätkä suomeakin, mutta en saanut ihan loppuun asti siitä selvää. Kokonaisuutena elokuva oli kuitenkin ihan katsottava, mutta se suurempi ahdistava tai surullinen tunne jäi ei niin lievänkään epätasaisuuden vuoksi puuttumaan.

Pisteitä: 3/5

Seuraavana arvosteluvuorossa: Hartin sota