Alkuperäinen nimi: The Rock
Ohjaus: Michael Bay
Käsikirjoitus: David Weisberg, Douglas Cook, Mark Rosner
Pääosissa: Nicolas Cage, Sean Connery, Ed Harris
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Ilmestymisvuosi: 1996
Kesto: 131 min

- Hey man, you just fucked up your Ferrari.
- It's not mine.

1313140560_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Kenraali Francis Hummel (Ed Harris) on kokenut erinäisissä sodissa paljon, mutta kokee, että hänen kuolleet sotakaverinsa ja heidän omaisensa ovat saaneet liian vähän huomiota. Niinpä hän lähtee miehineen suljettuun Alcatrazin vankilaan ja ottaa siellä olleen turistiryhmän panttivangikseen. Ennen sitä Hummel on käynyt ryöstämässä armeijan varastossa olleet VX-kaasuraketit, joiden saaminen vaarattomaksi on ulkopuolelta lähes mahdotonta, ja jotka uhataan ampua San Franciscon keskustaan, mikä aiheuttaisi satojatuhansia kuolonuhreja, mikäli Hummelin uhkauksiin ei suostuta. Niinpä hätiin kutsutaan FBI:n biokemisti Stanley Goodspeed (Nicolas Cage), jonka täytyy lähteä Alcatraziin tekemään raketit vaarattomiksi, mutta jotta hän edes pääsisi vankilasaarelle, hän tarvitsee vailla henkilöllisyyttä vuosikymmeniä vankilassa mädänneen John Masonin (Sean Connery) apua, sillä Mason on ainoa, joka on onnistunut pakenemaan Alcatrazissa...

Kun on puhuttu 90-luvun mieleenpainuvimmista puhtaista toimintaelokuvista (ei siis muita genrejä (komedia, scifi, ym.) sotkettu mukaan), niin kaksi elokuvaa on noussut minulle aina ensimmäisenä mieleen: The Rock - Paluu helvettiin sekä Con Air - Lento vapauteen. Nämä kaksi elokuvaa on syystä tai toisesta muodostaneet mielessäni eräänlaisen symbioosin, enkä kykenekään ajattelemaan toista elokuvaa ilman, että toinen elokuva tulisi yhtälailla mieleen (ja mikäs elokuva onkaan seuraavana katseluvuorossa? Heh!). Nämä elokuvat iskivät silloin aikoinaan todella lujaa ja pitkään katsoinkin elokuvat aina, kun ne televisiosta tulivat, vaikka nyt... sanotaanko viimeisen viiden vuoden aikana tämänkin tila on muuttunut paljon. Niinpä ei ollut muuta kuin sopivaa, että kun sain käteeni toisen näistä elokuvista erään pienen kylän S-Marketin verrattain niukasta DVD-tarjonnasta, niin samasta laatikosta löytyi myös toinen; niin ja eilen kun mietin asiaa, niin tulin siihen tulokseen, että jos toista ei olisi siltä istumalta löytynyt, olisin varmaan tilannut sen heti netistä. No, aikaa on kulunut vaikka miten edellisestä katsomiskerrasta ja siinä ajassa viehätys toimintaelokuviinkin on ehtinyt vähän laskea, mutta kokonaisuudessaan The Rock - Paluu helvettiin oli edelleenkin varsin toimiva toimintaelokuva, vaikka ei ihan samaa fiilistä saanutkaan aikaan, kuin "silloin joskus".

Minusta elokuvan toimintajaksot olivat hyviä aina San Franciscon takaa-ajosta Alcatrazin tapahtumiin, mutta ennen kuin sinne asti päästään, niin elokuvassa on kyllä jonkin verran tyhjäkäyntiä ja niinpä ennen varsinaisen toiminnan alkua ehtikin tapahtua yhtä jos toista turhaa. Tai no, jos ei varsinaisesti ennen niitä, niin kiinnostavien tapahtumien välissä kuitenkin. Esimerkiksi Goodspeedin henkilökohtaiset asiat eivät juuri kiinnostaneet, vaikka Goodspeedin tyttöystävän (Vanessa Marcil) mukanaolo selittyi sillä, että haluttiin Goodspeedillä olevan jokin henkilökohtainen jännite San Franciscossa. Ihan jees, mutta silti näiden yhteisiä kohtauksia olisi hieman voitu vähentää, vaikka sinänsä mukaan oli saatu ihan hauskaakin dialogia. Niin ja en minä nyt ole ihan varma siitäkään, että Goodspeedin oleminen biokemisti piti näyttää niin alleviivatusti, vaan hänet olisi hyvin voitu napata mukaan vähän niin kuin pystymetsästä. Näiden vähän tylsempien hetkien välissä nähdään sitten kenraali Hummel tositoimissa armeijan varikolla ja Alcatrazissa ja näiden kohtausten aikana kyllä sohvan äärellä viihtyi ihan hyvin.

Tarinaan tuli kunnolla mielenkiintoa vasta siinä vaiheessa, kun John Mason tulee kuvioihin alkaen tästä avunpyynnöstä.  Takaa-ajokohtaus San Franciscon mäkisillä kaduilla oli ihan hauskaa, vaikkakin verrattain moneen kertaan nähtyä  (perus-Bayta?) ja vähitellen päästään sitten kohti Alcatrazia, jossa toiminta jatkuu entistäkin väkevämpänä ja siten viihdyttävänä. Osatekijä elokuvan viihdyttävyydelle oli eittämättä sen hahmoilla, sillä lähes kaikki hahmot Masonista Hummeliin ja Womackista (John Spencer) Paxtoniin (William Forsythe) olivat kiinnostavia siksi, että jokaisen hahmon ajattelutapaa kykeni jollain tapaa ymmärtämään, vaikka täysin hyväksyttäviä eivät olisikaan olleet. Itse asiassa itse pääsankari Goodspeed oli melkein kärkihahmoista se yksiulotteisin eli niin sanotusti "perussankari". Dialogi oli hyvää ja mukaan oli ängetty myös sitä actionhuumoria, mutta ei kuitenkaan liian paljon, vaan aikalailla juuri sopivasti. Tunnelmasta vastasi hieno musiikki, joka sopi elokuvaan kuin nakutettu, mutta mitä muutakaan voi odottaa, kun mukana ovat minulle varsinaisesti vasta Inceptionin myötä tutuksi tullut Hans Zimmer sekä Metal Gear Solid 2 -pelin musiikin kimpussa häärinyt Harry Gregson-Williams? Toimintapuolella oli kyllä monet tutut elkeet, joten ne eivät sillä tavalla tarjonneet mitään uutta tai suuresti minua kiinnostavaa, vaikka kyllä niitäkin nyt katsoi. Lopussa oli monia seikkoja, joiden vuoksi tykkäsin siitä ja näitä seikkoja olivat muun muassa koko totuus itse Hummelin suunnitelmasta sekä tietenkin Masonin kohtalo. Viimeinen kohtaus on jäänyt elävästi mieleen vuorosanoja myöten.

Nicolas Cage tekee tässä elokuvassa yhden parhaista roolisuorituksistaan, eikä hänen hahmon tylsyyttä voikaan pistää hänen syykseen. Eihän Cage ole tässäkään elokuvassa mitenkään moniulotteinen, mutta roolihahmoonsa nähden ihan hyvä. Olen tainnut sanoa tämän ennenkin, mutta kaikki kunnia toki Sean Conneryn Bond-hahmolle, mutta minusta Connery on ollut parhaimmillaan nimenomaan vähän vanhempana ja karisma on vain lisääntynyt iän myötä ja tässäkin elokuvassa hän melkein varastaa koko show'n ja silloin, kun hän on kaksin Cagen kanssa, hän niin tekeekin. Ehkä kuitenkin parhaimman roolisuorituksen tekee Ed Harris petettynä patrioottina. Itse asiassa tämä oli ensimmäinen elokuva, jossa panin merkille Harrisin ja pitkään hänestä puhuttaessa, jopa kauan suosikkielokuvani The Truman Show'n ilmestymisen jälkeenkin, olin yhdistänyt Harrisin nimenomaan tähän elokuvaan ja vasta viime vuosina The Truman Show on alkanut tulla ensin mieleen Harrisista puhuttaesssa. Tässä hän on kuitenkin loistava ja melkein luulisi hänen todella olevan kenraali Hummel. Mukana menossa: John Spencer (West Wing), David Morse (12 apinaa, Vihreä maili), William Forsythe (Mies vailla nimeä) sekä Michael Biehn (Terminator - tuhoaja).

Pisteitä: 4/5

Seuraavana arvosteluvuorossa: Con Air - Lento vapauteen