Alkuperäinen nimi: Dog Day Afternoon
Ohjaus: Sidney Lumet
Käsikirjoitus: Frank Pierson
Pääosissa: Al Pacino, John Cazale, Charles Durning
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Ilmestymisvuosi: 1975

Kolme melko tavallista nuorta miestä päättävät ryöstää pankin, joskin yhdeltä heistä loppuu rohkeus jo heti ryöstön alkaessa. Jäljelle jääneet miehet, Sonny ja Sal (Al Pacino ja John Cazale), aikailevat pankissa kuitenkin liian pitkään ja poliisi ehtii piirittämään pankin. Sonny ja Sal ottavat pankin työntekijät panttivangiksi samalla kun Sonny yrittää pähkäillä, miten päästä pakoon 250 poliisin piirittäessä heitä...

Nyt täytyy tehdä nolo tunnustus. Ostaessani Hikisen iltapäivän luulin saavani paljon myöhemmin tehdyn elokuvan Mad City - yksinoikeudella, jonka olen sentään nähnyt muutamia kertoja, joskin luulin Mad Cityäkin paljon vanhemmaksi elokuvaksi. Kyseinen erehdys johtui pääosin kai siitä, että muistelin Al Pacinon vetäneen roolin, jonka todellisuudessa veti John Travolta. No, se siitä tunnustuksesta. Olen toki nähnyt Hikisen iltapäivänkin ainakin kerran, enkä muista, mitä mieltä olin silloin aiemmin, mutta nyt ei tämä tositapahtumiin perustuva elokuva täysin uponnut minuun.

Elokuva alkaa perin erikoisella tavalla, nimittäin verrattain pitkällä New Yorkin eri osien kuvauksella. Sinänsä tässä ei ole mitään uutta, mutta kun tämä kuvaus tehtiin ennen alkutekstejä, oli kuvaus varsin hieno. Kun sitten itse tarina pääsi käyntiin, niin joutui toteamaan, ettei Hikinen iltapäivä ole kestänyt aikaa kovinkaan hyvin. En voi kieltää, etteikö elokuvan eri nyanssit olisi sinänsä toteutettu hienosti ja etteikö elokuva olisi kertonut tuon ajan ilmapiiristä hienosti - esimerkkinä Sonnylle hurraava väkijoukko, joka kääntää kelkkansa kuulestaan tämän homoseksuaalisuudesta - mutta tällaiseen nykykatsojaan elokuva ei vain onnistunut tekemään suurtakaan vaikutusta. En tiedä, kuinka lajityyppinsa, pankkiryöstöelokuvien, pioneerejä Hikinen iltapäivä on, mutta tähän päiväään on nähty niin paljon samaa teemaa toistavia ryöstöelokuvia, että tämä tuntui jotenkin tavanomaiselta. Tällä kertaa myös tositapahtumiin perustuvuuskaan ei juuri lisännyt mielenkiintoa,  vaikka Sonnyn kadulla kulkeminen vähän uskomattomalta tuntuikin. Jotenkin en vain tahtonut saada elokuvan tunnelmasta irti sitä, mitä tekijät ovat halunneet.

Näyttelijät olivat sen sijaan ihan hyviä ja hahmot todella tuntuivat aidoilta. Al Pacino ja John Cazale olivat molemmat loistavia hieman hömelöinä pankkiryöstäjinä eikä pankin työntekijöissäkään valittamista sinänsä ollut.

Pisteitä: 2,5/5